Ylimääräinen virkamies

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ylimääräinen virkamies oli Suomessa vakinaisen virkamiehen tehtäviä hoitava tai tätä avustava henkilö, jolla ei ollut varsinaista virkaa. Tällaisia henkilöitä oli aiemmin virastoissa runsaasti ja heistä käytettiin vakinaisen viran mukaista nimitystä, kuten ylimääräinen kanslisti tai ylimääräinen notaari. Ylimääräisen virkamiehen palkkaus ja oikeudet sovittiin työtä edeltävässä sopimuksessa. Ylimääräisenä virkamiehenä toimiminen katsottiin ikälisään oikeuttavaksi ajaksi.[1]

Valtion palveluksessa olleiden ylimääräisten virkamiesten oikeusasema järjestettiin ensin vuoden 1943 (asetus 37/1943) ja sitten vuoden 1949 ylimääräisasetuksella (755/1949), joka oli voimassa vuoteen 1987.[2] Asetuksessa heistä käytettiin nimitystä ylimääräinen toimenhaltija. Tällaiset ylimääräiset toimet perustettiin valtion virastoihin ja laitoksiin talousarviossa vuosittain myönnetyillä määrärahoilla. Toimeen voitiin valita tekijä, vaikkei tointa julistettu haettavaksi. Toimi lakkasi, jos talousarviossa ei ollut sitä varten varoja. Ylimääräisen toimenhaltijan irtisanomisaika oli 14 päivää. Hänen palkkauksensa, eläkkeensä ja vuosilomansa oli samanlainen kuin vakinaisilla virkamiehillä, mutta oikeutta lakkautuspalkkaan hänellä ei ollut.[3]

Vuonna 1979 valtion palveluksessa oli noin 122 000 henkilöä virkasuhteessa ja 75 000 työsuhteessa. Ylimääräisiä virkamiehiä oli 45 000 ja tilapäisiä virkamiehiä 4 000.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939.
  2. Ylimääräisasetus kumottiin lailla 756/1986.
  3. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  4. Spectrum, WSOY 1976–1983, ISBN 951-0-07239-7, hakusana virkamies, osa 13, sivu 333.