Wild Bill Hickok

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wild Bill Hickok 1860-luvulla

James Butler "Wild Bill" Hickok (27. toukokuuta 1837 Homer, Indiana2. elokuuta 1876 Deadwood, Etelä-Dakota) oli legendaarinen hahmo Amerikan villissä lännessä. Hän toimi seriffinä, ja hänellä oli useita miehiä tappaneen revolverisankarin maine.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Butler Hickok syntyi vuonna 1837 Homerissa, Indianassa. Hänellä oli kolme isoveljeä ja kaksi pikkusiskoa. William-isän kuoltua vuonna 1852 perheen kolme kotona vielä asunutta poikaa otti tilanhoidon vastuulleen. Lopulta Hickokit myivät maatilansa ja muuttivat Homerin keskustaan, missä James sai aloittaa säännöllisen koulunkäynnin. Kesällä 1856 James muutti Kansasiin.[1]

Kansasissa Hickok asettui Leavenworthiin. Hän alkoi hakea paikkaa mihin perustaa maatila, jolle koko Hickokin perheen oli tarkoitus muuttaa. Hän teki sekalaisia töitä, mukaan lukien tiedustelijana ja henkivartijana. Vuonna 1858 Hickok valittiin kaupungin konstaapelin virkaan, mikä oli hänen ensimmäinen työpaikkansa lainvalvojana. Hän oli myös ostanut viljelysmaata, mutta menetti talonsa ja satonsa, kun ryhmä orjuuden kannattajia tuikkasi ne tuleen.[2]

Vuosina 1860–1861 Hickokin kerrotaan toipuneen vakavista vammoista, jotka hän sai tappelussa karhun kanssa.[3]

Ensimmäisen kerran Hickok ampui miehen heinäkuussa 1861 Rock Creekissä. Uhri oli liikemies David McCanles, jonka kanssa Hickok oli riitautunut useista syistä. McCanlesin saavuttua perimään myöhästyneitä maksujaan myymänsä aseman hoitajalta, Hickok ampui McCanlesin ennen kuin tämä ehti käyttää haulikkoaan. Seuranneessa tulitaistelussa Hickok ampui myös kaksi McCanlesin apuria. Hickok pidätettiin murhasta, mutta hänet vapautettiin itsepuolustukseen vedoten.[3]

Kutsumanimen ”Bill” Hickok oli saanut höyrylaivamatkalla Missourijoella kesällä 1856, oletettavasti koska muut matkustajat olivat kuulleet hänen kutsuneen Lorenzo-veljeään sillä nimellä. Hickok otti uuden nimensä saman tien käyttöön, vaikka käyttikin aina virallisissa yhteyksissä edelleen oikeaa etunimeään James.[2] ”Hurja”-lisänimen alkuperästä kerrotaan erilaisia tarinoita. Uskottavimpana yleisesti pidetyn tarinan mukaan Hickok sai nimen Independencessä sisällissodan aikoihin vuonna 1862 työskennellessään vaunumestarina. Hickok oli osunut paikalle, kun joukko pohjoisvaltioiden kannattajia pahoinpiteli baarimikkoa, joka oli sanonut kannattavansa kapinallisia. Vaikka Hickok oli itse pohjoisvaltioiden kannattaja ja orjuuden vastustaja, hän astui sisään ja hätisti uhkarohkeasti aseellaan uhaten miehet baarimikon kimpusta. Kun tieto tapahtuneesta levisi kaupunkiin, eräs nainen kutsui Hickokia ”Hurja-Billiksi”, ja nimi jäi elämään.[4]

Sisällissodassa Hickok työskenteli pohjoisvaltioiden armeijan palveluksessa tiedustelijana ja vakoojana, joka keräsi tietoja vihollisen linjojen takana Missourissa ja Arkansasissa. Sodan loppuaikoina hän toimi sotilaspoliisina.[4][5]

Vuosina 1867−1869 Hickok toimi kenraali Custerin tiedustelijana sekä apulaissheriffinä ja väliaikaisena sheriffinä Ellisin piirikunnassa Kansasissa. Vuonna 1871 Hickok toimi Abilenen sheriffinä.[5]

Hickok oli tunnettu mies, sillä hänellä oli ”miehentappajan” maine, jota hän itsekin paisutteli. Hänen pelottava maineensa antoi hänelle auktoriteettia sheriffin työssä. Hickokin tiedetään varmasti ampuneen alle kymmenen miestä, mutta itse hän väitti surmanneensa yli sata, tosin aina itsepuolustukseksi tai virantoimituksessa.[5]

Vuonna 1873 Hickok näytteli kahdeksan kuukauden ajan ystävänsä Buffalo Billin lännenaiheisessa teatteriseurueessa.[5]

Hickok matkasi heinäkuussa 1876 Fort Laramien linnakkeesta pahamaineiseen Deadwoodin kullankaivajakaupunkiin Mustien kukkuloiden kultaryntäyksen aikaan. Sadan hengen sekalaisessa vankkurikaravaanissa Deadwoodin ratsastivat myös Hickokin ystävä Charley Utter sekä Calamity Jane, jonka Hickok oli tavannut Fort Laramiessa. Toisin kuin villin lännen legendoissa on väitetty, Calamity Jane ja Bill Hickok eivät koskaan olleet pariskunta, vaan silminnäkijöiden kertoman mukaan naimisissa ollut Hickok ei juurikaan edes sietänyt Janea. Matkan varrella Sage Creekissä Hickok kohtasi vanhan ystävänsä Buffalo Billin viimeisen kerran. Hickokin johtama nimekäs seurue ratsasti Deadwoodiin paraatityyliin, ja heidän saapumisensa raportoitiin paikallisessa lehdessä.[6]

Hickok käytti Deadwoodissa aikaansa enimmäkseen kantakapakassaan Saluuna 10:ssä pelaamalla, tarinoimalla ja juopottelemalla, aluksi myös kukkuloilla etsimässä kultaa. Pokeripöydässä Hickok menetti jatkuvasti rahojaan ammattipelureille. Kaupungissa alkoi levitä huhu, jonka mukaan Hickok olisi palkattu tuomaan järjestys Deadwoodiin. Hickokin viholliset alkoivatkin jo juonitella hänen salamurhaansa, ja Hickok paljasti ystävilleen uskovansa päiviensä olevan luetut.[7] Hän ei neuvoista huolimatta kuitenkaan halunnut paeta kaupungista pelkurimaisesti.[8]

Hickok istui elokuun toisen päivän iltapäivänä 1876 tutussa kantakapakassaan pelaamassa pokeria, tavoistaan poiketen selkä saluunan ulko-oveen päin. Hickok oli hävinnyt rahansa ja lainannut lisää, kun eräs Jack McCall -niminen mies, joka oli hävinnyt Hickokille edellisenä päivänä, hiipi hänen taakseen ja ampui hänet kuoliaaksi yhdellä luodilla takaraivoon. Kuollessaan Hickokilla oli kädessään ässäpari, kasipari ja rouva, jotka tunnettiin siitä lähtien ”kuolleen miehen kätenä”. Hickok haudattiin Deadwoodin hautausmaalle. Murhaaja vapautettiin ensimmäisessä oikeudenkäynnissä valamiehistön uskottua murhan olleen oikeutettu kosto. Toisessa oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin syylliseksi ja hirtettiin.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Clavin, Tom: Wild Bill: The True Story of the American Frontier’s First Gunfighter. St. Martin’s Press, 2019. ISBN 9781250174017.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Clavin 2019, ”1. A New England Clan.”
  2. a b Clavin 2019, ”2. Bloody Kansas.”
  3. a b Clavin 2019, ”3. Death at Rock Creek Station.”
  4. a b Clavin 2019, ”4. Behind Enemy Lines.”
  5. a b c d Davis, William C. & Rosa, Joseph G.: Villi länsi: Lewisistä ja Clarkesta Wounded Kneehin : kuohuva tarina Amerikan rajaseutujen asuttamisesta, s. 114−115. WSOY, 1996 (alkuteos The West, 1994). ISBN 951-0-20636-9.
  6. Clavin 2019, ”20. Deadwood Days.”
  7. Clavin 2019, ”21. The Premonition.”
  8. a b Clavin 2019, ”22. Dead Man’s Hand.”

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.