Werner Wiskari
Werner M. Wiskari (16. toukokuuta 1918 Michigan[1] – 8. joulukuuta 2008 Wakefield, Charlestown, Rhode Island, Yhdysvallat[1]) oli amerikansuomalainen toimittaja, joka työskenteli The New York Times -lehden palveluksessa lähes 40 vuotta. Hänen isänsä oli Jääskestä Etelä-Karjalasta[2] kotoisin ollut, Yhdysvaltoihin muuttanut pastori Matti Wiskari. Wernerin äiti oli kotoisin Nokialta.[2]
Wiskari palveli toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain laivastossa Tyynellämerellä.[1] Sodan päätyttyä hän opiskeli Columbian yliopistossa ja tuli toimittajaksi The New York Times -lehden palvelukseen 1948.[1] Vuosina 1958–1964 Wiskari toimi lehden Pohjois-Euroopan-kirjeenvaihtajana Tukholmassa,[1] jossa hän myös selosti, kuka sai kulloisenkin vuoden Nobelin palkinnon.[1]
Tässä vaiheessa hän perehtyi myös Suomen asioihin ja raportoi Yhdysvaltoihin niin kutsutuista yöpakkasista syksyllä 1958, noottikriisistä syksyllä 1961 ja muista kansainvälistä huomiota herättäneistä tapahtumista. Niinpä silloinen eduskunnan puhemies ja pääministeri Karl-August Fagerholm ristikin Wiskarin ”pahanilmanlinnuksi”, koska hänen mielestään Wiskari ilmestyi Helsinkiin aina kun jotakin ikävää oli tapahtumassa.
Vuonna 1959 Wiskari oli ensimmäinen ulkomainen kirjeenvaihtaja, jolle presidentti Urho Kekkonen myönsi virallisen haastattelun. Wiskari kävi Helsingissä useita kertoja vielä sen jälkeen, kun New York Times oli lakkauttanut asemapaikkansa Tukholmassa, ja miltei jokaisella Helsingin-käynnillään hän pistäytyi myös Tamminiemessä. Max Jakobsonin mukaan Wiskarissa yhdistyivät yhdysvaltalainen tutkiva journalismi ja suomalainen itsepäisyys ja tämän ansiosta Wiskari sai selville paljon sellaista, mitä ei ollut tarkoitettu julkisuuteen.
Wiskari siirtyi New York Timesin ulkomaantoimitukseen 1968 ja oli muun muassa mukana valmistelemassa Yhdysvaltain Vietnamin sotaan joutumista selvittäneitä Pentagonin papereita julkaistavaksi.[1]
Wiskari kirjoitti jo kesällä 1979 presidentti Urho Kekkosen kärsivän muistikatkoksista. Hänen mukaansa Yleisradio leikkasi uutiskatsauksista pois kohdat, joissa presidentti takelteli pitäessään valmistelemattomia puheita. Suomen tiedotusvälineissä asiasta vaiettiin ja se tuli julkisuuteen vasta elokuussa 1981 presidentin Islannin-matkan jälkeen.
Wiskarin raportoi myös Iranin ja Irakin välisestä sodasta 1980-luvulla.[1]
Wiskari jäi eläkkeelle 1984 ja asettui asumaan Charlestowniin Rhode Islandiin. Kokemuksistaan Pohjois-Euroopan kirjeenvaihtajana hän kirjoitti tarinakokoelman Bad Weather Bird (suom. Pahanilmanlintu).
Wiskari osallistui myös kotikaupunkinsa Charlestownin kunnallispolitiikkaan demokraattien riveistä.[2]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Werner Wiskari: Pahanilmanlintu. (Bad Weather Bird.) Suomentanut Seppo Hyrkäs. Porvoo: WSOY, 1987. ISBN 951-0-13307-8.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Werner Wiskarin muistokirjoitus. The New York Times 30.12.2008.
- Max Jakobson: Isänmaan pelastaja vai katala Faust? Juhani Suomen kirjan Umpeutuva latu. Urho Kekkonen 1976-1981. (Arkistoitu – Internet Archive) Arvostelu. Helsingin Sanomat 31.8.2000.
- Jakobson, Max: Vallanvaihto: Havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974–92. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12288-6.
- Jakobson, Max: Pelon ja toivon aika: 20. vuosisadan tilinpäätös II. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-16581-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Werner Wiskari, Times Editor, Is Dead at 90 New York Region News. New York Times. Viitattu 09.10.2013.
- ↑ a b c Werner Wiskari HS Muistot. Helsingin Sanomat. Viitattu 09.10.2013. [vanhentunut linkki]
| ||||||||||||||
