Vjasna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vjasna eli Ihmisoikeuskeskus Vjasna (valkoven. вясна праваабарончы центр, ihmisoikeuskeskus "Kevät") on vuonna 1996 perustettu valkovenäläinen ihmisoikeuksia puolustava järjestö.

Vjasna on kansalaisjärjestö (NGO), joka perustettiin alun perin kevään 1996 mielenosoituksessa pidätettyjen Valko-Venäjän oppositiojärjestöjen ihmisten ja heidän perheenjäseniensä auttamiseen tähtääväksi ryhmäksi nimellä Vjasna-96. Kesäkuussa 1999 ryhmä rekisteröityi nykyisellä nimellään. Järjestön keskustoimisto on Minskissä ja sillä on paikallistoimistoja useissa Valko-Venäjän suurimmista kaupungeista. Lokakuussa 2003 Valko-Venäjän korkein oikeus perui järjestön rekistöröinnin, koska "se oli osallistunut vuoden 2001 presidentinvaalien tarkkailuun". Vuonna 2004 järjestö liittyi kansainvälisen ihmisoikeusjärjestöjen liittoon (FIDH).[1]

Järjestön päämääränä on osallistua ihmisoikeuksia kunnioittavan kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen Valko-Venäjällä, kuten yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa ja Valko-Venäjän perustuslaissa on kuvattu.[1]

Erityisesti Valko-Venäjän joulukuun 2010 presidentinvaalien jälkeen viranomaiset ovat tehneet useita ratsioita Vjasnan toimitiloihin ja puheenjohtajan kotiin. Järjestön perustaja-puheenjohtaja Ales Bjaljatski (Алесь Бяляцкі) oli loppukesällä 2012 vankilassa kärsimässä 4,5 vuoden vankeustuomiota. Valko-Venäjällä oli järjestön mukaan vuoden 2012 tammikuussa ainakin 13 muutakin poliittista vankia.

Marraskuussa 2012 Valko-Venäjän viranomaiset takavarikoivat Vjasnan toimiston omaisuuden ja sulkivat toimiston. Amnesty International arvosteli Valko-Venäjää tästä syystä räikeänä ihmisoikeusvelvoitteidensa rikkojana.[2] Ihmisoikeuskeskus Vjasnan toiminta on jatkunut tästä huolimatta myös vuonna 2013.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ioffe, Grigory (2018). Historical Dictionary of Belarus (Historical Dictionaries of Europe), Third Edition (in en), Lanham: Rowman & Littlefield, 334. ISBN 978-1538117057. 

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b About Viasna spring96.org. Viitattu 12.7.2013. (englanniksi)
  2. Belarus evicts leading human rights organization 26 November 2012. Amnesty International, amnesty.org. Viitattu 12.7.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]