Virkkilä (Rosmittala)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Virkkilä
Ви́рки, Virki

Virkkilä

Koordinaatit: 59°54′46″N, 30°42′5″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Seuloskoin piiri
Kunta Rosmittala
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2011) 78











Virkkilä[1] (ven. Ви́рки, Virki) on kylä Leningradin alueen Seuloskoin piirin Rosmittalan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Kelton ylängöllä 3,5 kilometriä Rosmittalasta koilliseen. Kylässä on 78 asukasta (vuonna 2011)[2].

Kylä lienee syntynyt Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla. Se mainitaan vuoden 1727 kartassa. Seudun asukkaat olivat toiseen maailmansotaan saakka inkerinsuomalaisia, jotka kuuluivat Kelton luterilaiseen seurakuntaan.

1800-luvulla kylä jakaantui kahteen osaan, Suureen ja Pieneen Virkkilään. Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 siellä asui 107 savakkoa ja 58 suomalaista. 1860-luvulle saakka Virkkilän talonpojat olivat tilanomistajan maaorjia. 1800–1900-lukujen vaihteessa kylä kuului Pähkinälinnan kihlakunnan Kelton volostiin. Vuonna 1881 sinne avattiin zemstvon ylläpitämä koulu.

Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan Kannisin kyläneuvostoon kuuluneessa Virkkilässä oli 325 asukasta, joista 289 oli inkerinsuomalaisia ja 27 suomensuomalaisia. Kylässä asui myös muutamia venäläisiä ja liettualaisia. 1930-luvulla Virkkilä kuului Kelton suomalaiseen kyläneuvostoon. Inkeriläiset karkotettiin muualle Neuvostoliittoon toisen maailmansodan aikana vuonna 1942.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]