Villijakki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Villijakki
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Nautaeläimet Bovinae
Suku: Naudat Bos
Laji: mutus
Kaksiosainen nimi

Bos mutus
Prževalski, 1883

Villijakin levinneisyys
Villijakin levinneisyys
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Villijakki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Villijakki Commonsissa

Villijakki (Bos mutus) on Tiibetin ylängöllä Kiinassa ja Intiassa tavattava nautalaji. Villijakki on jakin (Bos grunniens) luonnossa villinä esiintyvä muoto. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen vaarantuneeksi lajiksi.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villijakki piirrustuksessa.

Villijakin tieteellinen nimi on Bos mutus ja lajin kuvaili tieteelle Nikolai Prževalski vuonna 1883. Kesyjakki on tieteelliseltä nimeltään Bos grunniens.[1] Aiemmin molempiin muotoihin viitattiin samalla tieteellisellä nimellä.[2] Nykyisin villistä ja kesystä muodosta käytetään kuitenkin omia teiteellisiä nimiään. Eri tieteellisistä nimistä huolimatta villi- ja kesyjakkia ei yleensä määritellä varsinaisesti eri alalajeiksi.[1]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villijakki on huomattavasti kesyjakkia kookkaampi. Lisäksi urokset ovat naaraita kookkamapia. Naaraat saattavat olla vain kolmanneksen uroksen koosta. Urokset painavat 535–1 000 kg ja naaraat 300–350 kg. Urosten säkäkorkeus on 170–200 cm ja naaraiden 137–156 cm. Ruumiin pituus on 306–385 cm. Turkki on paksu, villainen ja takkuinen. Väriltään se on pikimusta tai ruskea. Jotkin villijakit ovat väriltään kultaisia, mutta niitä pidetään hyvin harvinaisina. Suun ympärillä on harmaata karvoitusta. Hartoilla on kyttyrä. Jalat ovat suhteellisen lyhyet. Sorkat ovat leveät. Päässä uroksilla ja naarailla kasvavat sarvet, jotka ovat naarailla pienemmät ja lyhyemmät. Sarvet kasvavat pään sivuilta ja kaartuvat ylöspäin. Hännässä on pitkää karvoitusta.[2]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villijakkia tavataan nykyisin laikuttain Kiinassa ja Intiassa. Kiinassa sitä esiintyy Gansun ja Qinghain maakunnissa, sekä Tiibetin ja Xinjiangin autonomisilla alueilla. Kannan pääosa on Chang Tangin suojelualueella Tiibetin eteläosassa, Kekexilin suojelualueella Qinghaissa ja Kaakkois-Xinjiangissa. Pienempiä muista erillään sijaitsevia kantoja on Keski-Tiibetin länsiosassa ja Keski-Gansun eteläosassa. Intiassa sitä tavataan Ladakhin alueella. Villijakkia on historiallisesti tavattu paljon nykyistä suuremmalla alueella. Hiljattain se on kadonnut Nepalista ja Bhutanista. Joidenkin historiallisten lähteiden mukaan sitä on aikaisemmin esiintynyt myös osissa Kazakstania, Mongoliaa, ja Venäjää.[1]

Villijakkien elinympäristö käsittää vuoristoniittyjä ja tundraa Tiibetin ylängöllä 4 000–6 100 metrin korkeudella merenpinnasta. Alueella sateita saadaan vain suhteellisen vähän ja nekin usein lumena. Lämpötilat voivat alueella tuippua -40 °C-asteeseen.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Villijakit esiintyvät usein laumoissa, joihin voi kuulua miltei sata yksilöä. Myös pienemmät 10–20 yksilöä käsittävät laumat ovat yleisiä. Vanhemmat urokset saattavat liikkua myös yksin, tai 2–5 yksilön ryhmissä.[1] Villijakkien elinympäristön kasvillisuus on harvaa ja ne joutuvat liikkumaan ravinnon perässä pitkiä matkoja. Heinäkuun paikkeilla ne alkavat siirtä korkeammilta seuduilta alaspäin ja elokuisin jälleen ylöspäin. Ne syövät ruohoja, juuria ja jäkälää. Suuresta koostan huolimatta villijakki pystyy kiipeämään hankalakulkuisiinkin paikkoihin.[2]

Villijakkien petoläimiä ovat tiibetinsudet. Uhattuna villijakit lähtevät laumana juosten pakoon ja ne saattavat juosta pitkänkin matkan päähän uhkana pitämästään asiasta. Jos jakki ei pääse pakenemaan, ne saattavat tehdä valehyökkäyksiä uhkaa kohti pysähtyen 10–20 metrin päähän kohteestaan.[2]

Villijakkien lisääntymiskausi alkaa syyskuussa ja se kestää useamman viikon. Urokset taistelevat keskenään naaraista ja ääntelevät murahdelleen äänekkäästi. Naaraan tiineys kestää 258 päivää ja poikasia syntyy yksi. Synnytys ajoittuu kesäkuun paikkeille, jolloin ravintoa on eniten. Naaras imettää poikastaan vuoden ajan ja se kasvaa sukukypsäksi kuudessa vuodessa. Villijakit voivat elää 23-vuotiaiksi.[2]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt villijakin vaarantuneeksi lajiksi. Täysikasvuisia yksilöitä arvioitiin olevan vain noin 10 000 ja kanta on laskenut. Uhkia villijakille ovat esimerkiksi kotieläinten laiduntaminen ja salametsästys. Salametsästys on vähentynyt Kiinassa trkemman valvonnan tuloksena. Kotieläinten laiduntaminen on sen sijaan lisääntynyt. Mahdollinen uhka on myös risteytyminen kesyjakkien kanssa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Buzzard, P. & Berger, J.: Bos mutus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 636-637. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6. (englanniksi)