Viljo Elomaa

Viljo Urho Elomaa (alun perin Helenius, 9. elokuuta 1897 Kälviä – 4. helmikuuta 1966 Jyväskylä) oli suomalainen urheilija ja suojeluskuntalainen, joka saavutti menestystä ampumalajeissa ja yleisurheilulajeissa. Viljo Elomaa syntyi isänmaalliseen ja urheilua arvostavaan perheeseen Keski-Pohjanmaalla, mutta on kuitenkin taustaltaan lähinnä hämäläistä sukua. Viljon puoliso oli Hanna Viik ja vanhemmat rautatievirkamies Mikko Helenius ja Aleksandra Helin. Viljon veli Toivo Elomaa oli nuorena yhtä lahjakas yleisurheilija. Eversti Toivo Elomaa kaatui Tulemajoella 5.7.1944, toimiessaan tuolloin JR44:n komentajana. Viljon veli Sulo Elomaa oli 1910–1930-luvuilla Lahden urheiluelämän uranuurtajia ja muun muassa teki pitkän päivätyön nostaessaan Lahden Urheilijat suurseuraksi. Viljon poika Antti Elomaa on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimpiä pesäpalloilijoita.

Työelämässä Viljo Elomaa toimi lähinnä konduktöörinä ja järjestelymestarina sekä 1920-luvulla vähän aikaa myös kapitulanttina jääkäritykistörykmentissä. Sotilasarvoltaan Viljo Elomaa on vääpeli. Uransa aikana Elomaa on edustanut seuroja Kälviän Korven Koitto, SLU Kokkolan osasto, Lahden Ahkera, Lahden Urheilijat ja Lahden Ampujat sekä suojeluskuntakilpailuissa Lahden suojeluskuntaa ja Etelä-Hämeen suojeluskuntapiiriä.

Yleisurheilua ja suojeluskuntatoimintaa

Jo viisitoistavuotiaana Viljo Elomaa innostui harrastamaan yleisurheilua kuuluen silloisiin Keski-Pohjanmaan urheiluseuroihin. Hän saavutti yhteensä seitsemän Keski-Pohjanmaan piirin mestaruutta olympialaisessa viisiottelussa, 100 m juoksussa, kuulassa, keihäänheitossa ja kiekonheitossa. Kuulantyönnössä ja keihäänheitossa tuli myös piiriennätyksiä. Vuoden 1918 alussa Viljo Elomaa liittyi Kälviän suojeluskuntaan osallistuen Kokkolan valtaukseen, mutta ollen toimessa rautateillä määrättiin heti tämän jälkeen takaisin hoitamaan tointansa, joten suoranainen toiminta vapausarmeijan mukana supistui tähän.

Syksyllä 1918 siirtyi Viljo Elomaa Lahteen rautateiden palvelukseen sekä liittyi paikalliseen suojeluskuntaan ja tämän saman suojeluskunnan riveissä hän uskollisesti seisoi järjestön lakkauttamiseen asti. Lahdessa olon alkuvuosina edusti hän paikallista suojeluskuntaa ja urheiluseuroja kunniakkaasti useissa eri kilpailuissa saavuttaen täälläkin useita eri mestaruuksia. Armeijan harmaissa ollessaan Viljo Elomaa voitti jääkäriprikaatin 5-ottelun vuosina 1919 ja 1921 sekä kuulan vuonna 1921 sekä muita mitaleita. Suomen rautatieläisten mestaruuskisoissa hän voitti vuonna 1924 muun muassa heittosarjan mestaruuden ja pari muuta mitalia. Sk.järjestön mestaruuskilpailuissa hän oli Etelä-Hämeen piirin edustajana Kotkassa ja Viipurissa, sijoittuen parhaimmillaan kuulassa neljänneksi ja keihäässä kuudenneksi. Viljo Elomaa oli kansallista kärkitasoa monessa yleisurheilulajissa tällä Suomen yleisurheilun kulta-ajalla; hän oli muun muassa vuonna 1922 Helsingin SM-kisoissa kuulassa neljäs, 1924 Lahden SM-kisoissa kuulassa neljäs (paras käsi ja yhteistuloskilpailu) ja kiekonheitossa viides. Kansallisissa kisoissa ja kutsukisoissa hänet nähtiin usein voittajana tai kolmen parhaan joukossa. Hän voitti Lahden piirissä yhteensä 19 kertaa piirinmestaruuden ja 11 muuta PM-mitalia.

Viljo Elomaa saavutti yhdessätoista eri yleisurheilulajissa yhteensä 37 piirinmestaruusmitalia, joista 26 kultaisia ja teki useita piiriennätyksiä Keski-Pohjanmaan ja Lahden yleisurheilupiireissä. Hänen lajeinaan olivat muun muassa juoksujen pikamatkat, keihäs, kiekko, kuula, moukari, painonheitto, korkeus, pituus, kolmiloikka, 3-ottelu ja 5-ottelu.

Suojeluskuntajärjestön ampumamestari

Viljo Elomaa aloitti ampumaurheilun vuonna 1924 Lahden suojeluskunnassa. Elomaa sijoittui vuosien 1933–1943 välisenä aikana lähes 30 kertaa kolmen parhaan joukkoon Lahden sk.piirin kevät- ja syysmestaruuskilpailuissa, saavuttaen myös useita piirinmestaruuksia sekä kivääri että pistoolilajeissa. Tuona aikana ampumaurheilu oli erittäin suosittua ja osallistujien määrä sk.piirin kilpailuissa laskettiin lajista ja vuodesta riippuen sadoista ampujista jopa yli 2 700:n ampujaan. Lahden sk.piiriä hän on edustanut sk.järjestön mestaruuskilpailuissa seuraavina vuosina: 1930, 1931, 1934, 1936 ja 1938. Vuonna 1934 hän voitti sk.järjestön 300 metrin kouluammunnan mestaruuden Tampereella pistemäärällä 459 (50 laukausta) sekä vuonna 1936 Helsingissä ylivoimaisesti pistemäärällä 186 (20 laukausta), sivuten sk.järjestön ennätystä. Vuonna 1934 oli hän sk.järjestön edustajana balttilaisissa ampumakilpailuissa Riiassa sijoittuen kouluammunnassa toiseksi pistemäärällä 186. Kilpailun voitti eräs puolalainen kreivi, joka ampui saman tuloksen reikätähtäimisellä kiväärillä. Samoissa kilpailuissa Mikkelissä vuonna 1937 tuli Elomaa toiseksi 3×20 laukauksen sotilaskiväärikilpailussa ja kolmanneksi sotilasammunnassa. Samoissa kisoissa 1939 hän sijoittui uusinnan jälkeen toiseksi sotilasammunnassa. Etelä-Hämeen sk.piirin ja Riian sk.rykmentin välisissä kilpailuissa oli hän viidesti menestyksekkäästi mukana.

Toiminta Lahden Ampujissa (LAS)

Viljo Elomaa liittyi Lahden Ampujiin 1920-luvulla, jatkaen ammuntaa seuran riveissä aina 1950-luvulle asti. Elomaa saavutti runsaasti menestystä Lahden paikallisissa kilpailuissa ja erilaisissa seuraotteluissa sekä kovatasoisissa SAL:n Hämeen Ampujapiirin kilpailuissa. SAL:n mestaruuskilpailuihin yleisessä sarjassa Elomaa osallistui vuosina 1935, 1936, 1938 ja 1939. Henkilökohtaisissa kilpailuissa parhaat sijoitukset eri lajeissa olivat 8. (pienoiskivääri 3x20), 8. (sotilaskivääri 3x20), 9. (kenttäammunta), 15. (vapaakivääri 3x20) ja 37. (kaksintaistelu). Joukkuekilpailuista tuli myös mitaleita. Viljo Elomaa kuului SAL:n MM-kilpailujen valmennusjoukkueeseen vuosina 1937–1939, tullen valituksi Suomen edustusjoukkueeseen vuoden 1939 kilpailuihin Luzernissa.

Toimittuaan viitisentoista vuotta uskollisesti ja ansiokkaasti Lahden sk:n vahtimestarina, jossa talossa hän perheineen myös asui, siirtyi Viljo Elomaa v. 1939 Lahden ampumaradan vahtimestariksi, hoitaen tämänkin tehtävän erittäin kiitettävällä tavalla vuoteen 1952 asti. 1940-luvulla kilpailutoiminta oli ymmärrettävistä syistä Suomessa vähentynyt, mutta joihinkin SM-kilpailuihin ja Ruotsi–Suomi-maaotteluihin Viljo Elomaa vielä osallistui sotien jälkeenkin, jolloin hän saavutti ikämiessarjoissa useita mitaleita. Viljo Elomaan osaamisen kirjo oli myös ampumalajeissa hyvin monipuolinen, sillä hän kilpaili erilaisilla sotilaskivääreillä, sotilaspistoolilla, pienoispistoolilla, pienoiskiväärillä, vapaakiväärillä ja jopa konepistoolilla. Erityisesti hänet tunnettiin nimenomaan ”pystykorva-ampujana”. Viljo Elomaa suoritti SAL:n suurmestariluokan kivääriammunnassa, erikoismestariluokan pistoolin kaksintaisteluammunnassa ja 1. luokan 600 metrin kivääriammunnassa. Elomaa teki LAS:n piirissä monien vuosien ajan myös todellista pioneerityötä ampumaurheilun hyväksi.

Ampujain maailmanmestaruuskilpailuissa vuosina 1937 ja 1939

Ampujain maailmanmestaruuskilpailuissa Helsingissä vuonna 1937 Viljo Elomaa oli sotilaskiväärin mieskohtaisessa kilpailussa neljästoista pistemäärällä 518 ja makuulta kuudes pistemäärällä 185, joka tuolloin oli myös kautta aikain seitsemänneksi paras tulos MM-kilpailuissa. Hyvien MM-sijoituksien lisäksi tärkeimpänä saavutuksena mainittakoon, että Elomaa voitti vuoden 1937 Helsingin ampujainmestaruuskilpailujen avajaiskilpailun (Kolmen Kihon Kilpailu, Presidentti Svinhufvudin, sotamarsalkka Mannerheimin ja kenraali Östermanin joukkue) sekä henkilökohtaisesti pistemäärällä 386 että sotamarsalkka Mannerheimin joukkueessa. Viljo Elomaan siivitti selvään voittoon huima loppukiri, viimeisen 10 laukauksen sarjan tulos 99 pistettä. Koekivääreillä suoritettuun kisaan osallistuivat kutsuttuina Suomen 66 parasta kivääriampujaa, joten ampujiensa, kilpailupaikan ja poikkeuksellisen merkittävien joukkueenjohtajiensa vuoksi voitto oli erityisen arvokas. Ampujain maailmanmestaruuskilpailuissa Luzernissä vuonna 1939 saavutti Elomaa MM-hopeaa Suomen sotilaskiväärijoukkueessa. Mieskohtaisessa 3 × 20 laukauksen kilpailuissa hän oli 10. (163–171–181=515), asentokilpailuissa polvella 8. (350) ja makuulla 20. (353).

Huomionosoitukset ja palkitsemiset

Viljo Elomaalle on myönnetty Lahden Ampujien kunniaviiri ja hänet kutsuttiin Lahden Ampujien kunniajäseneksi vuonna 1965. Elomaalle myönnettiin Suomen Urheilun hopeinen ansiomitali 1958. Elomaalle on myönnetty Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi, Vapaudenristin sururisti, 1. luokan Vapaudenmitali punaisen ristin kera, 2. luokan Vapaudenmitali, Vapaussodan muistomitali soljen kera (Pohjanmaan vapautus) ja talvisodan muistomitali sekä harvinainen Latvian Suojeluskunnan ansioristi. Lisäksi hänellä on ollut suojeluskuntain 1. ja 2. luokan kuntoisuusmerkki sekä valioluokan harrastusmerkki.

Lähteet

• Hämeen Ilves lehden n:o 5/-39 artikkeli "Lahtelainen suurampuja"
• Hämeen Ilves lehden vuosikerrat 1930-1939
• Hakkapeliitta lehden vuosikerrat 1934-1939
• Ampujain lehden vuosikerrat 1931-1941
• Suomen Urheilulehden vuosikerrat 1913-1929
• Suojeluskuntain historia I-III
• Seppo Myllyniemi: Hämeen Suoja
• Jouko Kauranne: Lahden Suojeluskunta
• Uuno Ström: LAS:n historia
• Aimo Halila: Lahden historia
• Suomen Ampujain liiton vuosikirjat vuosilta 1930-1950
• Viljo Elomaan jälkipolvien palkintokokoelmat
• Sota-arkiston kantakortti / Viljo Elomaa

Aiheesta muualla

• Radioselostus Ylen arkistossa v. 1937 MM-kilpailuista, jossa viitataan pariin otteeseen myös Viljo Elomaahan