Viimeinen gladiaattori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viimeinen gladiaattori
L’ultimo gladiatore
Elokuvan ranskalainen mainosjuliste.
Elokuvan ranskalainen mainosjuliste.
Ohjaaja Umberto Lenzi
Käsikirjoittaja Giampaolo Callegari, Albert Valentin
Säveltäjä Carlo Franci
Kuvaaja Pier Ludovico Pavoni
Leikkaaja Nella Nannuzzi
Lavastaja Pier Vittorio Marchi
Pääosat Richard Harrison, Lisa Gastoni, Marilù Tolo
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia, Ranska
Tuotantoyhtiö Prometeo Film, Films Jacques Leitienne, Unicité
Ensi-ilta 27. kesäkuuta 1964 (Italia)
2. tammikuuta 1970 (Suomi)
Kesto 99 min. (Italia)
Alkuperäiskieli italia ja muita kieliversioita
Tuotto 134 890 972 liiraa (Italia)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
DBCult

Viimeinen gladiaattori (ital. L’ultimo gladiatore; ransk. Hercule contre les mercenaires, ”Herkules vastaan palkkasoturit”) on vuonna 1964 valmistunut italialais-ranskalainen seikkailuelokuva. Tyylilajiltaan historia-aiheista peplumia edustavan elokuvan on ohjannut Umberto Lenzi. Sen sankaria esittää yhdysvaltalainen Richard Harrison.

Roomalaisten vangitsema brittisoturi Glaucus (eräissä versioissa Naor) viedään Caligulan käskystä Roomaan, jossa hänestä tehdään gladiaattori. Messalina ja tämän rakastaja Gaius Silius juonittelevat Caligulaa vastaan. Cassius Chaerea murhaa Caligulan, jolloin Messalina tekee aviomiehestään Claudiuksesta keisarin. Vapaudestaan taisteleva Glaucus ja hänen rakastettunsa Ena joutuvat mukaan hovin juonitteluun.[1][2]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Richard Harrison  Glaucus (Naor)  
 Lisa Gastoni  Messalina  
 Marilù Tolo  Ena  
 Jean Claudio  Gaius Silius  
 Livio Lorenzon  pretoriaanien komentaja  
 Philippe Hersent  Claudius  
 Lidia Alfonsi  noita  
 Gianni Solaro  Cassius Chaerea  
 Enzo Fiermonte    
 Giuseppe Addobbati  Lucilius  
 Carles Borromel  Caligula  
 Maria Laura Rocca    
 Jimmy il Fenomeno  hölmö britti  
 Ettore Arena    
 Fortunato Arena    
 Gilberto Galimberti    
 Bruno Ukmar  sotilas  
 Franco Ukmar  sotilas  
 Aldo Canti  Glaucuksen ystävä  
 Arnaldo Fabrizio  Caligulan kääpiö  
 Emilio Messina  gladiaattori  
 Paul Naschy    
 Piero Pastore  brittien lähettiläs  
 Nello Pazzafini  Luciliuksen palvelija[1]  

Tuotanto ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeinen gladiaattori on kuvattu Techniscope-laajakangastekniikalla Eastmancolor-väreissä Incir De Paolisin studiolla[2]. Elokuva on tehty samoissa lavasteissa ja osittain samalla miehityksellä kuin ohjaaja Mario Caianon Maciste – Spartan gladiaattori. Ulkokuvissa näkyvät Manzianan ja Tolfan maisemat.[1]

Sekalaisia historiallisia ja seikkailuaineksia vapaasti yhdistelevä Viimeinen gladiaattori on tyylikäs mutta tarinaltaan kovin ponneton peplum-elokuva[3][4]. Gladiaattorirooleihinsa kyllästynyt Harrison suoriutuu tehtävästään hyvin, mutta elokuvan varsinaiseksi tähdeksi kohoaa Messalinaa esittävä kaunis ja näyttävästi puettu Lisa Gastoni,[1] josta ohjaaja Lenzi yritti tehdä jonkinlaisen Shakespearen Lady Macbethin[5]. Elokuvan työnimenä olikin alun perin Il gladiatore di Messalina (”Messalinan gladiaattori”). Gastonin huomiota herättänyt maitokylpy koostuu veteen sekoitetusta kalkista, joka ei tehnyt hyvää näyttelijän iholle. Pelokas Marilù Tolo on väärässä osassa Glaucuksen rakastettuna ja vaaleaan peruukkiin puettu koomikko Jimmy il Fenomeno tekee hauskan pikkuroolin hölmönä brittinä.[1]

Viimeinen gladiaattori tuotti Italiassa vuoden aikana vaatimattomat 135 miljoonan liiran pääsylipputulot[2] (toisaalla kassatuloiksi mainitaan 240 miljoonaa[5]). Ranskassa sen näki yli 585 tuhatta katsojaa[2]. Elokuvan ranskalaista nimeä ”Herkules vastaan palkkasoturit” voidaan selittää sillä, että gladiaattoreille annettiin Roomassa usein mytologian hahmoihin perustunut ”taiteilijanimi”[6].

  1. a b c d e Della Casa, Steve; Giusti, Marco: Il grande libro di Ercole, s. 313. Roma: Centro Sperimentale di Cinematografia, Edizioni Sabinae, 2013. ISBN 978-88-98623-051.
  2. a b c d DBCult Movie Database dbcult.com. Viitattu 30.3.2014. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Casadio, Gianfranco: I mitici eroi, s. 149. Ravenna: Longo Editore, 2007. ISBN 978-88-8063-529-1.
  4. Internet Movie Database: Reviews & Ratings imdb.com. Viitattu 30.3.2014. (englanniksi)
  5. a b Giordano, Michele: Giganti buoni: da Ercole a Piedone (e oltro) il mito dell'uomo forte nel cinema italiano, s. 69, 179. Roma: Gremese Editore, 1998. ISBN 88-7742-183-5.
  6. Peplvm – Images de l’antiquité peplums.info. Viitattu 30.3.2014. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]