Vihma (albumi)
Vihma Värttinä | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | huhti–toukokuu 1998 | |
Studio | Finnvox-studio, Helsinki | |
Julkaistu | 11. elokuuta 1998 | |
Formaatti | CD | |
Tuottaja(t) | Janne Haavisto Richard Horowitz | |
Tyylilaji | kansanmusiikki | |
Kesto | 47.11 | |
Levy-yhtiö | Wicklow Entertainment / BMG | |
Värttinän muut julkaisut | ||
Kokko 1996 |
Vihma 1998 |
Ilmatar 2000 |
Vihma on suomalaisen kansanmusiikkiyhtyeen Värttinän vuonna 1998 ilmestynyt seitsemäs studioalbumi. Sen julkaisi saksalaisen BMG:n ja irlantilaisen The Chieftains -yhtyeen johtohahmon Paddy Moloneyn yhdessä omistama Wicklow-levymerkki. Albumin tuottajana toimi Janne Haaviston lisäksi amerikkalainen Richard Horowitz, joka myös soittaa joillakin kappaleilla. Muina vierailevina artisteina kuullaan muun muassa kahta mongolialaisen Yat-Kha -ryhmän kurkkulaulajaa sekä Kaustiselta kotoisin olevan JPP:n muusikoita. Vihma sisältää myös tuottaja Richard Horowitzin remix-version albumin nimikappaleesta.
Vihma on ensimmäinen Värttinän albumi, jolla yhtyeen perustajiin kuuluva Sari Kaasinen ei ole mukana. Uutena jäsenenä Värttinään oli liittynyt neljänneksi laulajaksi Susan Aho. Levyllä on vaikutteita pop- ja rockmusiikista muun muassa samplauksen muodossa.[1][2] Vihman tuottajat sekä äänittäjänä toiminut Risto Hemmi saivat albumista vuonna 1999 kansainvälisen BASF Master Award -palkinnon.[3]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vihma – 4.04
- Tielle heitetty – 2.56
- Emoton – 3.32
- Päivän nousu nostajani – 3.42
- Laulutyttö – 3.32
- Uskottu ei uupuvani – 5.05
- Maa ei kerro – 3.01
- Kylän kävijä – 4.01
- Mieleni alenevi – 2.57
- Neitonen – 2.56
- Aamu – 4.40
- Kauan kulkenut – 3.19
- Vihmax (Vihma Remix) – 3.32
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Värttinä manaa – Ilmattaren loitsuja 1.3.2000. Rytmi. Arkistoitu 10.9.2014. Viitattu 10.9.2014.
- ↑ Vihma Review by Chris Nickson AllMusic. Viitattu 10.9.2014.
- ↑ Värttinä Evolution (Arkistoitu – Internet Archive) Värttinän kotisivut. Viitattu 10.9.2014.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|