Utu (albumi)
Utu Värttinä | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Äänitetty | elo–syyskuu 2011 | |
Studio | Seawolf Studios, Helsinki | |
Julkaistu | 1. helmikuuta 2012 | |
Formaatti | CD (ZENCD 2141) | |
Tuottaja(t) | Matti Kallio | |
Tyylilaji | kansanmusiikki | |
Kesto | 46.12 | |
Levy-yhtiö | Rockadillo | |
Listasijoitukset | ||
12.[1] | ||
Värttinän muut julkaisut | ||
25 2007 |
Utu 2012 |
Viena 2015 |
Utu on suomalaisen kansanmusiikkiyhtyeen Värttinän vuonna 2012 ilmestynyt yhdestoista studioalbumi, joka on yhtyeen ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä levy kuuteen vuoteen. Sen on tuottanut Värttinään kolme vuotta aikaisemmin liittynyt multi-instrumentalisti Matti Kallio,[2] joka on myös vastannut suurimmasta osasta sävellyksiä. Yhtyeen alkuperäisjäsenistä levyllä on mukana ainoastaan laulaja Mari Kaasinen. Vierailijoina levyllä ovat muun muassa saamelainen artisti Wimme Saari sekä Piirpauke-yhtyeen johtohahmona tunnettu Sakari Kukko.[3]
Helsingissä äänitetty albumi on masteroitu New Yorkissa,[4] jossa ääniteknikkona toimi lukuisten tunnettujen artistien kanssa työskennellyt Alan Silverman.[5] Suomen virallisella listalla Utu nousi ilmestymisviikollaan sijalle 12[1] ja myöhemmin toukokuussa World Music Charts Europe -radiosoittolistan kärkeen toisena suomalaisalbumina Piirpaukkeen Kolin jälkeen.[6]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ruhverikko – 3.04
- Tuuterin tyttäret – 3.32
- Kaihon kantaja – 3.52
- Vietäviä – 3.03
- Utuneito – 3.22
- Iloni – 3.54
- Helleleo – 3.06
- Vaeltaja – 3.13
- Suruni suuri – 0.58
- Manattu – 4.17
Haltija-sarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kutsu – 1.27
- Haltija – 3.17
- Tantsu – 3.05
- Haltijan hallussa – 3.41
- Uinu – 2.22
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arvostelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Helsingin Sanomat: positiivinen[7]
- Hifimaailma: positiivinen[8]
- Nuorgam: 81/100[9]
- Satakunnan Kansa: positiivinen[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Värttinä: Utu (Arkistoitu – Internet Archive) Musiikkituottajat. Viitattu 11.9.2014.
- ↑ Värttinä täyttää lasetellen 30 vuotta - onnea! 28.2.2013. Yle Musiikki. Viitattu 11.9.2014.
- ↑ Värttinä nyt arvostetuinta maailmanmusiikkia 22.10.2012. Kansan Uutiset Verkkolehti. Viitattu 11.9.2014.
- ↑ Värttinä kehrää koreita tunnelmia 6.2.2012. Ilkka. Viitattu 11.9.2014.
- ↑ Värttinä – Utu Discogs. Viitattu 11.9.2014.
- ↑ Värttinän uusi albumi Euroopan maailmanmusiikkilistan ykköseksi 2.5.2012. Turun Sanomat. Arkistoitu 11.9.2014. Viitattu 11.9.2014.
- ↑ Helsingin Sanomat: Levyarvio[vanhentunut linkki]
- ↑ Hifimaailma: Levyarvio
- ↑ Nuorgam: Levyarvio
- ↑ Satakunnan kansa: Levyarvio[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|