Veteraanin iltahuuto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Veteraanin iltahuuto on musiikinopettaja, kamarineuvos Kalervo Hämäläisen 1980-luvun loppupuolella säveltämä ja sanoittama laulu, josta on tullut yksi Suomen tunnetuimmista veteraanilauluista.

Laulu äänitettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1988 Suomen sotaveteraaniliiton kustantamana[1]. Solistina lauloi Jorma Hynninen, jota avusti kadettikuoro (KadK74 / KadK75) ja Helsingin Varuskuntasoittokunta. Kasetin B-puolella on Ella Erosen lausuman Maamme-runon tallennelähde?. Kasetti saavutti kultalevyyn oikeuttavan levityksen viikossalähde?. Ensiesitys samalla kokoonpanolla oli Finlandiatalolla järjestetyssä veteraanijuhlassa samana syksynä. lähde? Kasetti saavutti platinalevyyn oikeuttavan levityksen 1993.[2]

Myöhemmin Veteraanin iltahuudon ovat levyttäneet muun muassa Korsuorkesteri ja Kaartin soittokunta[3].

Itsenäisyyspäivänä 2015 sotaveteraanit esittivät laulun presidenttiparille ja yli 2 miljoonalle tv-katsojalle Linnan juhlissa 95-vuotiaan sotaveteraani Armas Ilvon johdolla. Esitys nousi yhdeksi vuoden 2015 mediailmiöistä, ja Yleisradion tallennetta katsottiin sittemmin esimerkiksi Facebookissa yli 850 000 kertaa.[4][5]

Jorma Hynninen esitti Veteraanin iltahuudon presidentti Mauno Koiviston siunaustilaisuudessa Helsingin tuomiokirkossa 25. toukokuuta 2017 Kaartin soittokunnan ja poikakuoro Cantores Minoresin kanssa.