Vesisuoni
Vesisuoni tarkoittaa kansanuskomusten mukaista maan alla kulkevaa pohjaveden väylää tai kanavaa, joka muistuttaa lähinnä maanalaista puroa. Todellisuudessa tällaiset väylät ovat harvinaisia, ja suurin osa vesisuonia koskevista käsityksistä on näennäistiedettä ja kansanuskomuksia. Vedellä ei ole taipumusta muodostaa itselleen suonia. Suurin osa pohjavedestä liikkuu maan huokoisissa kerroksissa kuten hiekassa ja sorassa. Kallioperässä esiintyy joskus halkeamia ja esimerkiksi kalkkikivessä luoliakin, joissa on vettä.[1]
Uskomukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vesisuoniin liittyy paljon näennäistieteellisiä käsityksiä. Vesisuoniin uskovat katsovat kuitenkin veden kulkevan vesisuonissa lähes millaisessa maastossa tahansa. Esimerkiksi valtaosa taikavarvun käyttäjistä uskoo vesisuoniin.[1] Oletettujen vesisuonten kannalta otollisimmin saatetaan jopa rakentaa taloja, yleensä vesisuonia välttäen. Kaivo taas saatetaan tehdä esimerkiksi "kolmen vesisuonen risteykseen".
Uskomus vesisuoniin on usein jollakin tavalla mystinen. Vesisuonet saattavat muodostaa erilaisia verkostoja ja säteittäisiäkin kuvioita maan alla, joita voi selvittää vain asioihin perehtynyt tietäjä varpuineen. Hyvin samantapaisia ovat käsitykset kuviteltujen henkimaailman energioiden vastaavantapaisesta virtaamisesta.
Vesisuonten on väitetty vaikuttavan taikavarpuun maasäteilyn tai heikkojen magneettikenttien välityksellä.[1][2] Termin maasäteily on tehnyt tunnetuksi saksalainen Gustav von Pohl, joka myös väitti tämän säteilyn aiheuttavan syöpää ja muita sairauksia.[3] Tästä ei kuitenkaan ole todisteita. Teoreettisesti on päätelty, että maan alla virtaava vesi todella aiheuttaa heikkoja magneettikentän muutoksia, mutta ne ovat niin pieniä, ettei niitä ole voitu mitata. Kuitenkin Finn Skøtt Andersen on väittänyt ihmisen kykenevän havaitsemaan näinkin heikot magneettikentän vaihtelut, mitä useimmat tutkijat eivät pidä uskottavana.[1]
Kenttäkokeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä tehtiin hydrologisen toimiston Matti Wäreen johdolla tutkimuksia alueen vesisuonista. Useita kymmeniä varpumiehiä teki kartan alueen vesisuonista ja kaikki ne olivat erilaisia. Koe toistettiin Eläintarhan kentällä. Tällöin ilmeni, että eri etsimiskerrat tuottivat eri tuloksia, mutta aiemman tuloksen perusteella maastoon merkityt suonet löysivät toisetkin etsijät, vaikka merkinnät oli tehty eri tutkintaruutuun kuin itse havainnot. Vuonna 1985 tehtiin Oulun yliopistossa tutkimus professori Onni Kari-Koskisen johdolla. Tutkimuksessa ajettiin erästä tietä ja merkittiin varpumiesten löytämien suonten paikat. Sama toistettiin paluumatkalla eivätkä paluumatkalla löydetyt suonet olleet samoissa paikoissa kuin menomatkan suonet.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
- Ihmeellinen maailma: taikavarpu
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Edelman, Nils: Taikavarvut ja maasäteily Skepsis r.y.. Viitattu 2.7.2010.
- ↑ Maasäteilyraportti Skepsis. Viitattu 2.7.2010.
- ↑ Maasäteilyraportti, s. 14
- ↑ Häyry, Karttunen, Virtanen s. 114–116
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vesisuoni Wikimedia Commonsissa
