Taikavarpu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
1700-luvulta peräisin oleva piirros taikavarvun kanssa liikkuvasta "varpumiehestä".

Taikavarpu on väline jota ns. kaivonkatsojat käyttävät yrittäessään paikallistaa maassa kulkevan veden sijaintia kaivon perustamiseksi. Sellaista on käytetty myös kadonneiden ihmisten, eläinten, tavaroiden tai mm. malmin etsintään.

Varpu tehdään yleisimmin pajusta ja se on Y:n muotoinen oksanhaara jossa kummankin haarautuvan oksan tulee olla samanvahvuinen ja sen tulee olla symmetrisen muotoinen. Varpua pidellään kiinni Y:n sakaroista ja vesisuonen kohdalla sen pitäisi taipua voimakkaasti maata kohden. Samaan tarkoitukseen käytetään myös heiluria tai rautalankamallia.

Taikavarvun tarkkaa toimintatapaa ei tunneta. Skeptikot arvelevat että varpua liikuttaa varvun käyttäjä itse huomaamattaan refleksinomaisella ideomotorisella liikkeellä[1]. Käyttäjät kertovat liikkeen tulevan henkiseltä tasolta jolloin varpu on työväline fyysisen ihmisen ja näkymättömän välillä.

Monesti on väitetty, että että jotkut ihmiset pystyvät havaitsemaan maasäteilyn joka paljastaisi veden sijainnin[2]. Joidenkin mukaan jotkut ihmiset pystyisivät havaisemaan maan alla olevan veden sen Maan magneettikenttää[3]. Taikavarvun käyttökelpoisuutta epäilevät skeptikot sanovat, ettei taikavarvulla ole merkitystä veden tai muiden aineiden tai esineiden etsinnässä.


Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taikavarvusta on kiistelty pidenpään kuin monesta muusta yliluonnollisesta asiasta[4]. Taikavarvun historia ulottuu historian alkuhämärään vuoden 2200 eaa. aikaiseen Kiinaan ja Babyloniaan[5]. Taikavarvulla etsittiin 1500-luvulla Saksassa mm malmia[6]. Sen jälkeen taikavarvulla etsittiin muun muassa aarteita, kadonneita esineitä ja Ranskassa rikollisia.

Monien skeptikoiden Suomessakin tekemien tutkimusten mukaan eri kaivonkatsojat eivät löydä samoja vesisuonia, vaan eri kaivonkatsojat väittävät varpujensa perusteella vesisuonten olevan eri paikoissa[7][8][9]. Niinpä skeptikoiden mielestä taikavarvusta ei ole apua veden etsinnässä.[10] Monen käyttäjän mukaan varvunkäytön oikeutus on korkea moraali ja eettisyys jolloin huvitukseksi ja viihteeksi tarkoitetut varpunäytökset eivät syystä onnistu. Varvun käyttö vaatii myös harjoitusta kuten mikä tahansa muu taito.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
  • Horoskooppi ja taikavarpu, Paul Bauer, Avain-sarja 16, Suomen kirkon sisälähetysseura 1967, Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino Pieksämäki 1967, saksank alkuteos Horoskop und Talisman
  • Maansäteily tieteen valossa, V. T. Aaltonen, Pellervo-seura 1952.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bauer 1967, s 158
  2. Bauer 1967, s 162
  3. Selin et al 1997, s 161
  4. Selin et al 1997, s 170
  5. Bauer 1967, s 155
  6. Taikavarpu
  7. Nils Edelmanin artikkeli "Taikavarvut ja maasäteily" Skepsis ry:n kustantamassa ja Ursan julkaisemassa 1997 teoksessa Selin/Ollikainen/Salmi (toim.) 1997, Ursan julkaisuja 63, ISBN 951-9269-88-6, s 165-169
  8. Nils Edelman: Taikavarvut ja maasäteily
  9. Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
  10. Selin et al 1997, s 170
Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.