Taikavarpu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
1700-luvulta peräisin oleva piirros taikavarvun kanssa liikkuvasta "varpumiehestä".

Taikavarpu on väline jota niin sanotut kaivonkatsojat käyttävät yrittäessään paikallistaa maaperässä kulkevan veden sijaintia kaivon perustamiseksi. Taikavarpua on käytetty myös malminetsintään sekä kadonneiden ihmisten, eläinten tai tavaroiden etsintään. Vastaavaan tarkoitukseen käytetään myös heiluria.

Varpu tehdään yleisimmin lehtipuusta ja se on Y:n muotoinen symmetrinen oksanhaara, jota pidellään kiinni Y:n sakaroista. Varpuna voidaan käyttää myös kahta ristikkäinpideltävää L:n muotoista metallilankaa. Vesisuonen kohdalla varvun pitäisi taipua tai kääntyä maata kohden.[1]

Skeptikot arvelevat, että varpua liikuttaa varvun käyttäjä itse huomaamattaan refleksinomaisella ideomotorisella liikkeellä.[2][1] Käyttäjät kertovat liikkeen tulevan henkiseltä tasolta, jolloin varpu on työväline fyysisen ihmisen ja näkymättömän välillä.

On väitetty, että jotkut ihmiset pystyvät havaitsemaan maasäteilyn, joka paljastaisi veden sijainnin.[3] Joidenkin teorioiden mukaan lähellä maapallon keskipistettä syntyvä maasäteily tunkeutuisi maan pinnalle vesisuonia ja malmikerrostumia pitkin.[1] Skeptikoiden mukaan taikavarvulla ei ole merkitystä veden tai muiden aineiden tai esineiden etsinnässä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taikavarvun historia ulottuu historian alkuhämärään vuoden 2200 eaa. aikaiseen Kiinaan ja Babyloniaan.[4] Taikavarvulla etsittiin 1500-luvulla Saksassa malmia, ja myöhemmin taikavarvulla on etsitty muun muassa aarteita, kadonneita esineitä ja Ranskassa rikollisia.[1]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taikavarvusta on kiistelty pidempään kuin monesta muusta yliluonnollisesta asiasta.[5] Monien skeptikoiden Suomessakin tekemien tutkimusten mukaan eri kaivonkatsojat eivät löydä vesisuonia, vaan eri kaivonkatsojat väittävät varpujensa perusteella vesisuonten olevan eri paikoissa. Niinpä skeptikoiden mielestä taikavarvusta ei ole apua veden etsinnässä.[6][1] Varvun käyttäjien mukaan varvunkäytön oikeutus on korkea moraali ja eettisyys, jolloin huvitukseksi ja viihteeksi tarkoitetut varpunäytökset eivät onnistu. Varvun käytön sanotaan myös vaativan harjoitusta, kuten minkä tahansa taidon.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Häyry, Heta & Karttunen, Hannu & Virtanen, Matti (toim.): ”Edelman, Nils: Taikavarvut ja maasäteily”, Paholaisen asianajaja: Opaskirja skeptikolle. Ursan julkaisuja 38. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1989. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
  2. Bauer 1967, s 158
  3. Bauer 1967, s 162
  4. Bauer 1967, s 155
  5. Selin et al 1997, s 170
  6. Selin et al 1997, s 170

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taikavarpu Skepsis ry, kritiikkiä
  • Tiina Lindholm: Varputaito - avain positiiviseen selvänäköön Luonnonvoimat yhdistys ry, yliaistillinen näkökulma
  • Horoskooppi ja taikavarpu, Paul Bauer, Avain-sarja 16, Suomen kirkon sisälähetysseura 1967, Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino Pieksämäki 1967, saksankielinen alkuteos Horoskop und Talisman
  • Maansäteily tieteen valossa, V. T. Aaltonen, Pellervo-seura 1952.