Veroyksikkö
Veroyksikkö on luku, mitta, paino tai muu tarkasti määrättävissä oleva seikka, jonka perusteella pystytään ilmaisemaan veronkohteen suuruus. Veronkohde on hyödyke tai taloudellinen toimi, josta veroa määrätään maksettavaksi. Veronkohteita ovat esimerkiksi tietynlainen tulo tai kulutus. Veroyksikkönä voi olla esimerkiksi tuloverossa jokin rahamäärä tai maaverossa hehtaari.[1]
Suomessa ja Ruotsissa käytössä olleita historiallisia veroyksikköjä on monenlaisia. Jo erätalouden aikana Savossa oli veroyksikkönä orava eli veronahka. Laajalti käytössä on ollut kyntövälineestä nimensä saanut aatra eli koukku, joka alkuaan tarkoitti peltoalaa, joka tarvittiin yhden perheen elatukseen. Se kyettiin muokkaamaan yhdellä auralla. Veroyksikkönä on käytetty myös normaalitaloa (savu, täysvero), maan rahallista arvoa (veromarkka), kylvöalaa (panninmaa) tai talonpoikien lukumäärää (manttaali eli miesluku).[2][3]
Uudesta verosta määrättäessä otettiin käyttöön uusi veroyksikkö, joka tarkoitti sen hetkistä täystilaa. Näin syntyi monta kerrostumaa veroyksiköitä ja verolukuja. Suomen eri maakunnissa oli uudelle ajalle tultaessa käytössä erinimisiä veroyksiköitä. Samassakin maakunnassa eri verot saattoivat perustua eri veroyksikköön. Manttaalista kehittyi 1600-luvulta lähtien muita tärkeämpi veroyksikkö. Sen mukaan suoritettiin suurin osa manttaaliverosta ja tilalukuverosta sekä yleisistä rasituksista. Se oli myös kyläosuuden jakoperuste. Suomessa maavero lakkautettiin 1925 ja sen jälkeen enää manttaalilla on ollut merkitystä.[2][3]