Venetit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kelttiläistä kansaa, itaalista kansaa käsittelee artikkeli Veneetit.
Venetit kuvattuna kartassa vaaleanvihreällä.

Venetit (myös veneetit) oli muinainen kelttiläinen kansa, joka eli Gallian Armoricassa eli nykyisessä Bretagnessa. Venetit rakensivat linnoituksia Armorican etelärannikolle. Venetit olivat hyviä merenkulkijoita, ja heillä oli läheiset suhteet Britanniassa asuviin heimolaisiinsa.[1][2] Caesar kutsui venetien asuttamaa aluetta Venetiaksi. Venetit olivat Atlantin rannikon tärkein merimahti, ja he tarjosivat laivoille maksusta suojaa satamissaan. Veneteillä oli myös tiiviit kauppasuhteet Britannian Devonshireen ja Cornwalliin. Gallian sodan aikana Caesarin johtamat roomalaiset voittivat venetit ja hävittivät heidän valtakuntansa.[2]

Venetien etelänaapureita olivat namnetit, itäisiä redonit ja pohjoisia osimesit, jotka asuivat Armorican läntisimmässä osassa. Venetien pääkaupunki oli Dariorigum, nykyinen Vannes. Vilaine-joki lienee ollut venetien hallitseman alueen eteläraja. Strabo esitti, että venetit olisivat olleet sukua Adrianmeren pohjukassa asuville veneeteille, mutta tämä oli pelkkä hatara oletus.[2]

Teoksessaan Gallian sota Caesar kuvailee Venetiaa rikkonaiseksi rannikkoalueeksi, jota halkoivat jokisuut ja lahdelmat, jotka estivät kulkemisen rannikkoa pitkin. Useimmat kaupungeista sijaitsivat kapeissa niemenkärjissä, joihin ei nousuveden aikaan päässyt jalan, eikä laskuveden aikaan laivoilla.[2]

Venetien aluksissa oli lähes tasainen pohja, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä laskuveden aikana. Niiden keulat olivat korkeat ja perät vahvoja, jotta ne kestäisivät Atlantin ankaran merenkäynnin. Laivat oli tehty tammesta. Kangaspurjeiden sijaan venetit käyttivät aluksissaan ohuesta nahasta tehtyjä purjeita. Caesar oletti tämän johtuvan siitä, että pellavapurjeet eivät soveltuneet Atlantin rannikon myrskyihin.[2]

Taistelu roomalaisia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvella 57 eaa. venetit nousivat vastustamaan Galliaan tunkeutuneita roomalaisia. Venetit onnistuivat saamaan liittolaisikseen useita naapuriheimoja, jopa morinit ja menapit. Venetit lähettivät avunpyyntöjä myös Britanniaan. Caesar ei ollut tuona talvena Galliassa, mutta lähetti käskyn rakentaa laivoja Loire-joella, luultavasti andien, turonien ja karnuuttien asuinsijoilla, jossa roomalaisten legioonat olivat talvileirissä. Valmiit laivat uitettiin valtameren äärelle. Sen jälkeen Caesar saapui Galliaan. Caesar suojasi selustansa lähettämällä Labienuksen johtamat joukot treverien maille pitämään belgit aisoissa ja estämään germaanien tunkeutumista Galliaan. Publius Crassus lähetettiin 12 kohortin ja suuren ratsuväen kanssa Akvitaniaan, jotta venetit eivät olisi saaneet apua siltä suunnalta. Sabinus puolestaan lähetettiin kolmen legioonan kanssa vartioimaan coriosilitaeja ja lexoveja. Decimus Junius Brutus Albinus komensi Caesarin laivastoa sekä gallialaisia aluksia, jotka piktonit, santonit ja muut roomalaisten alistamat heimot olivat varustaneet.[2]

Caesar aloitti sotaretken piirittämällä venetien niemenkärkiin rakennettuja kaupunkeja. Venetit kuitenkin pakenivat nopeilla laivoillaan meriteitse kaupungista toiseen, kun eivät enää pystyneet vastustamaan piirittäjiä. Roomalaiset eivät pystyneet estämään venetien pakoa, koska roomalaisten kaikki laivat eivät olleet vielä valmistuneet. Valloitettuaan muutaman kaupungin Caesar päätti jäädä odottamaan laivaston valmistumista.[2]

Lopulta venetit hyökkäsivät roomalaisia vastaan 220 parhaiten varustetulla aluksellaan. Yleensä roomalaiset pyrkivät meritaisteluissa iskemään keulapuskureillaan vastustajien laivoihin. Roomalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet tekemään puskureillaan riittävää tuhoa venetien aluksille, sillä niiden keulat olivat liian korkeat ja vahvat. Roomalaiset eivät myöskään pystyneet hyökkäämään vihollisten laivoihin entraussilloilla, sillä myös laivojen kyljet olivat liian korkeat.[2]

Roomalaisilla oli kuitenkin yksi etu gallialaisiin nähden. Roomalaisissa aluksissa oli airot, mitkä puuttuivat venetien laivoista. Roomalaiset kiinnittivät terävät koukut pitkien seipäiden päähän, iskivät ne kiinni vihollisalusten takilaan ja panivat sitten omat aluksensa liikkeelle airojen avulla. Sitten roomalaiset leikkasivat venetien alusten köydet, jolloin niiden purjeet putosivat. Sen jälkeen venetien alukset olivat liikuntakyvyttömiä.[2]

Meritaistelu kesti koko päivän, ja roomalaiset olivat lopulta voittoisia ovelan taktiikkansa ja suuremman taistelukykyisten alusten määrän vuoksi. Vain harva venetien aluksista pääsi yön pimetessä pakoon. Näin roomalaiset onnistuivat tuhomaan Atlantin ensimmäisen merimahdin. Venetit menettivät taistelussa sekä laivastonsa että suurimman osan asekuntoisista miehistään, ja kansan oli antauduttava. Caesar teloitutti venetien kansankokouksen jäsenet sillä perusteella, että he olivat rikkoneet kansakuntien lakia vangitsemalla Q. Velaniuksen ja T. Siliusin, jotka oli lähetetty kotimaahansa edellisenä talvena hankkimaan tarvikkeita Rooman talvileirissä olleille joukoille. Loput kansasta myytiin orjiksi. Venetien kansa lakkasi käytännössä olemasta ja Venetia autioitui. Vercingetorixin johtaman kansannousun aikoihin 52 eaa. koko Armorican alueelta lähetettiin Vercingetorixin avuksi vain 6000 miestä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava 2000. ISBN 951-1-12387-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 620
  2. a b c d e f g h i j William Smith: VE´NETI Dictionary of Greek and Roman Geography (1854). Perseus Digital Library. Viitattu 12.6.2020. (englanniksi)