Vendémiaire-kansannousu

Napoleon Bonaparten joukot kukistamassa kapinaa rue Saint-Honoré -kadulla.

Vendémiaire-kansannousu oli Ranskan suuren vallankumouksen vastustajien aseellinen kansannousu Pariisissa 5. lokakuuta 1795. Vallankumouskalenterin mukaan päivä oli Vendémiaire-kuukauden 13. päivä vallankumousvuonna IV. Kapinalliset olivat rojalisteja, jotka halusivat palauttaa Ranskaan kuningaskunnan. Kansannousu ei esiintynyt avoimesti rojalististen tunnusten alla, mutta sen osallistujat olivat pääosin Pariisin luoteisista esikaupungeista, jotka tunnettiin rojalistisen agitaation keskuksena. Kansannousun johtajia olivat aatelismiehet Vincent-Marie Viénot de Vaublanc ja Antoine Chrysostome Quatremère de Quincy. Sen kukistamisesta vastasivat kenraalit Paul de Barras ja Napoléon Bonaparte.

Kansannousun syyt

Vallankumous vaikutti suuresti ihmisten elämään. Tyytymättömiä olivat esimerkiksi ne aateliset, jotka olivat menettäneet asemiaan. Lisäksi tyytymättömyys johtui uskonnon ja pappien vainoamisesta, inflaatiosta, elintarvikepulasta ja 300 000 miehen kutsumisesta armeijaan. Uuden kalenterin takia työntekijöiden vapaapäivä oli vain joka kymmenes päivä vanhan sunnuntain sijasta. Uskonnollisia ihmisiä järkytti, että kristinusko korvattiin marraskuussa 1793 järjen palvonnalla ja kesäkuussa 1794 korkeimman olennon kultilla. Kaikki kapinalliset eivät siis olleet aatelisia. Vuodesta 1793 alkaen vastavallankumouksellisia kapinoita oli eri puolilla maata.

Kansalliskonventti päätti vuonna 1795 alistaa laatimansa, aiempaa vanhoillisemman uuden perustuslain kansanäänestykseen, mutta yhdisti samaan äänestykseen niin sanotut fructidorin säädökset, joiden mukaan perustuslain astuessa voimaan vain kolmasosa konventin paikoista täytettäisiin uudella vaalilla. Tämä herätti huolta, että vallassa olevat päättäjät eivät aikoisi luopua asemistaan. Itse perustuslaki hyväksyttiin äänestyspäivänä 9. syyskuuta (23. fructidor-kuuta) Pariisin jokaisella äänestysalueella eli sektiolla, mutta useat sektiot – kärjessä Lepeletier’n alue – hylkäsivät fructidorin säädökset ja julistivat hätätilan konventtia uhmaten. Kun fructidorin säädökset julistettiin valtakunnallisella enemmistöllä hyväksytyiksi, äänestytulosta väitettiin väärennetyksi. Syyskuun lopulla Pariisissa alkoi esiintyä kansalliskonventtia vastaan suunnattuja muskadiinien katulevottomuuksia.

Kapina ja sen kukistaminen

Pierre Gabriel Berthaultin etsaus "Hyökkäys kansalliskonventtia vastaan. Muistorikas 13. päivä vendémairea, Ranskan tasavallan vuonna 4.” Työ on tehty Abraham Girardet’n alkuperäistyön mukaan (1795).

Lepeletier’n ja Théâtre Français’n äänestysalueet kutsuivat 3. lokakuuta 1795 koolle Pariisin sektioiden yhteisen (luvattoman) kokouksen, johon vain osa sektioista lähetti edustajia. Seuraavana päivänä yritettiin järjestää mielenosoitusmarssi kansalliskonventin luo, mutta se estettiin, ja konventti määräsi Lepeletier’n paikalliset johtajat vangittaviksi. Nämä vastasivat kutsumalla pariisilaiset aseisiin konventin suunnittelemaa väitettyä uutta terrorin aaltoa vastaan. Illalla 4. lokakuuta kapinamielisissä kaupunginosissa soitettiin hätäkelloja ja Lepeletier’ssä muodostettiin ”kansannousun toimeenpaneva komitea”. Pariisin varuskunnan kanssa neuvoteltiin yhden päivän tulitauko, ja yön aikana kapinalliset miehittivät rue Saint-Honorén, Place Vendômen ja Palais-Royalin alueet. Noin 30 000 asemiehen johtajana oli Richer de Sévigny.^lähde? Pääosa pariisilaisista oli haluttomia tukemaan rojalistiseksi miellettyä kapinaa ja joko jättäytyi syrjään tai liittyi konventtia tukeneisiin vastamielenosoituksiin.

Kapinan kukistaminen kuului alkuaan Pariisia suojelleen kotiarmeijan (Armée de l'Intérieur) komentajalle, kenraali Jacques-François Menoulle, joka yritti neuvotteluilla saada kapinalliset luovuttamaan aseensa. Kun aseita ei luovutettu, kansalliskonventti erotti ja vangitsi Menoun, ja nimitti 4. lokakuuta tämän tilalle oman jäsenensä, kenraali Paul de Barrasin. Barras luovutti komennon kenraali Napoléon Bonapartelle, joka oli kunnostautunut vuoden 1793 Toulonin kapinan kukistamisessa.

Aamupäivällä 5. lokakuuta noin 25 000 kapinallista oli kokoontunut rue Saint-Honorélle, jossa sotilaiden kasaamat barrikadit estivät heiltä pääsyn kansalliskonventin istuntopaikkaan, Tuileries’n palatsiin. Kello neljään saakka iltapäivällä kumpikin osapuoli vältti avaamasta tulta ja joukot vain seisoivat vastakkain kadulla. Lopulta Saint-Rochin kirkon lähelle kokoontuneet kapinalliset alkoivat tulittaa sotilaita väijyksistä asuintalojen ikkunoista, mikä käynnisti taistelun.

Kenraali Bonaparte oli käskenyt asettaa Tuileries’n palatsin tykit asemiinsa ja suunnata ne kohti kapinallisia. Hänen taktiikkanaan oli antaa vastustajan tulla hyvin lähelle ennen tulen avaamista musketeilla. Tämä käsiasein käyty tulitus ei kuitenkaan pysäyttänyt kapinallisia. Silloin Bonaparte siirtyi tykkien käyttöön ja lyijykuulilla ladatut tykit paljastettiin. Tuhoisan tykkitulen ansiosta kapinalliset saatiin hajaantumaan, jolloin Bonaparten joukot ryhtyivät takaa-ajoon. Kapina oli kukistettu jo muutaman tunnin kuluttua. Noin 300 kapinallista kuoli.

Jälkiselvittely

Kapinan johtajaksi tulkitut Vincent-Maria Vaublanc ja Quatremère de Quincy tuomittiin sotilatuomioistuimessa poissaolevina kuolemaan. He kuitenkin pakoilivat tuomiota piiloutumalla tai pakenemalla maasta. Heidät armahdettiin muutamia vuosia myöhemmin. Kaksi muuta kuolemantuomiota kuitenkin toimeenpantiin.

Katso myös

• Vendéen kapinat
• François-Noël Babeuf

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vendémiaire-kansannousu Wikimedia Commonsissa