Veljesapu-Perinneyhdistys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Veljesapu-Perinneyhdistys ry on Waffen-SS:ään värvättyjen vapaaehtoisten suomalaisten vuonna 1955[1] perustama, alunperin huoltojärjestö. Tuolloin yhdistyksen nimi oli Veljesapu ry. Alkuperäisiä vapaehtoisia ei enää ole elossa (2023). Kokonaisjäsenmäärä on noin 300.

Yhdistyksen tarkoitus on tallentaa tietoa ja tukea tutkimusta Saksan asevoimissa vuosina 1941 - 1943 palvelleiden suomalaisten historiasta ja perinteistä. Yhdistys harjoittaa julkaisutoimintaa ja tukee alansa perinne- ja museotoimintaa.

Vapaaehtoisia palveli Saksan asevoimissa noin 1400, joista kaatui 280 itärintamalla. Suomeen joukot palasivat 1.6. 1943, jolloin miehet sijoitettiin uusiin yksiköihin Suomen asevoimiin.

Veljesapu ry:n jäsenlehti on nimeltään Achtung. Lehti on ilmestynyt vuodesta 1993 lähtien neljä numeroa vuodessa.

Yhdistyksen kotisivuilta poistettiin SS-riimua muistuttava yhdistyksen symboli,[2] sen jälkeen kun asia oli herättänyt huomiota Saksassa.[3] Kuvio palautettiin sivuston otsikkoon myöhemmin.[4]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Historia (Arkistoitu – Internet Archive) Veljesapu-Perinneyhdistys ry.
  2. Veljesapu (arkistoitu: Archive.org 12.4.2019)
  3. Gebraut mit zu viel Tradition taz.de. 5.3.2019. Viitattu 6.3.2019. (saksaksi)
  4. Etusivu Veljesapu. Arkistoitu . Viitattu 12.6.2023. (englanniksi)
  5. Puheenjohtajat ja toimihenkilöt Veljesapu-Perinneyhdistys ry.. Arkistoitu 15.1.2020. Viitattu 9.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.