Vauhdilla Chicagoon
| Vauhdilla Chicagoon | |
|---|---|
| Planes, Trains & Automobiles | |
 |
|
| Ohjaaja | John Hughes |
| Käsikirjoittaja | John Hughes |
| Tuottaja | John Hughes |
| Säveltäjä | Ira Newborn |
| Kuvaaja |
Paul Hirsch Donald Peterman |
| Leikkaaja | Paul Hirsch |
| Pääosat |
Steve Martin John Candy |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
| Levittäjä |
UIP-Dunafilm Netflix |
| Ensi-ilta | 1987 |
| Kesto | 93 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Vauhdilla Chicagoon (Planes, Trains & Automobiles) on yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka Paramount Pictures tuotti vuonna 1987. Sen on käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut John Hughes. Pääosia esittävät Steve Martin ja John Candy.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yläluokkainen Neal Page (Steve Martin) työskentelee mainosalalla. Hän haluaa ehtiä kiitospäiväksi kotiin Chicagoon viettämään perheensä kanssa kiitospäivää. Mutta lento Chicagoon peruuntuu huonon sään vuoksi, ja Neal joutuu pysähtymään jo Wichitaan. New Yorkista asti Nealia vaivannut suihkuverhojen renkaita myyvä puhumaan innostunut mies, Del Griffith (John Candy), pitää Nealille seuraa tahtoi tämä tai ei. Del tarjoaa motellihuonetta, jossa viettäisivät yön, jatkaakseen matkaa jollakin keinolla Chicagoon. Aamulla heidän rahansa on varastettu, joten matkasta on tulossa entistä hankalampi. Matka jatkuu junalla eteenpäin, mutta yllätykseksi juna menee epäkuntoon kesken matkan. Kaikkien matkustajien on käveltävä kilometrejä saavuttaakseen seuraavaan pysäkin. Kireä Neal joutuu jälleen tekemään yhteistyötä Delin kanssa. Reissu jatkuu linja-autolla St. Louisiin.
Kaikki lennot Chicagoon on varattu, joten lentoteitse on turha kuvitella pääsevänsä kotiin. Neal yrittää saada autoa, jolla matka jatkuisi, mutta huonoksi onneksi, se on varastettu parkkiruudusta. Hän tapaa jälleen rasittavan Del Griffithin, jonka kanssa jatkaa matkaa autolla kohti Chicagoa. Auto kuitenkin palaa, ja he ovat jälleen ilman kulkuneuvoa. Lopulta he pääsevät kuorma-auton kuormassa Chicagoon.
Lopussa paljastuu, että myyntimies Delillä ei puheistaan huolimatta olekaan perhettä, vaan hänen vaimonsa on kuollut kahdeksan vuotta aiemmin. Neal kutsuu hänet luokseen viettämään kiitospäivää.[1]
Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano pitää elokuvan toteutusta huolimattomana mutta pääparia humaaninan ja viihdyttävänä. Hän antaa elokuvalle kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[2] Myös VideoHound’s Golden Movie Retriever sanoo Martinin ja Candyn pelastavan tämän ”yhden vitsin komedian”, jolle se antaa kaksi ja puoli tähteä neljästä.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Planes, Trains and Automobiles (1987), Moviepooper.com. Viitattu 10.7.2015.
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
- ↑ Planes, Trains & Automobiles[vanhentunut linkki], VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vauhdilla Chicagoon esittely, Roger Ebertin näkökulmasta (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)