Vanjarinvinttikoira
| Vanjarinvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Intia |
| Määrä | harvinainen |
| Alkuperäinen käyttö | hirven metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys-, paimen- ja vahtikoira |
| Elinikä | 10–14 vuotta |
| Muita nimityksiä | വഞ്ചാരി ഹൗണ്ട്, Vanjāri Hound, Banjāri Hound, Banjāri Greyhound, Vanchāri Hound, Wanjāri Hound, Banjara Hound, Banjara Greyhound, Banjara, Vanjari, Sindh, Levriero Nordindiano a Pelo Raso, Indisk Saluki |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 23–30 kg |
| Säkäkorkeus | 71 cm |
| Väritys | blue merle ja brindle |
Vanjarinvinttikoira (malajalamiksi വഞ്ചാരി ഹൗണ്ട്) on intialainen koirarotu.
Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanjarinvinttikoira on melko kookas ja voimakasrakenteinen vinttikoira, jonka sanotaan muistuttavan salukia[1]. Sillä on kuitenkin vankempi rakenne ja neliömäisempi kuono kuin persialaisella esi-isällään.[1] Sen karvapeite on lyhyt, karkea[1][2], erittäin tiheä[2] - kosketettaessa pehmeä, muttei silkkinen[2]; korvissa, raajoissa ja hännässä on hapsutus[1]. Pääväri on blue merle (musta, jossa on harmaa täplitys)[1][2][3] tai brindle (siniharmaa ruskein raidoin)lähde?. Rotu on noin 71 cm korkea[1] ja painaa noin 23–30 kglähde?.
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanjarinvinttikoira on energinen ja peloton. Se on isännälleen uskollinen[2], mutta suhtautuu varautuneesti vieraisiin. Muihin, voimakkaampiin koiriin se suhtautuu epäluuloisesti ja vihamielisesti.[2][3] Sillä on erityislaatuinen, syvä haukunta, joka eroaa täysin intialaisten paariakoirien ääntelystä.[2] Se on kuuluisa kestävyydestään ja tarkasta vainustaan (jonka sanotaan olevan parempi kuin yhdelläkään toisella kuuman ilmaston roduista), ja se kykenee juoksemaan yhtä kovaa kuin kettukoira ja jaksaa juosta koko päivän.[1]
Desmond Morris kuvailee rotua teoksessaan Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds (2001) seuraavasti:[3]
- Sillä sanotaan olevan englanninvinttikoiran nopeus ja collien sisu... Tehtävänsä aikana se päästää syvän, haukahtavan äänen, joka on hyvin erilainen kuin yksikään intianpaariakoiralle ominaisista ääntelyistä.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu on kotoisin Rajasthanin ja Maharashtran osavaltioista sekä Luoteis-Gujaratista, Länsi-Madhya Pradeshista ja Itä-Sindhistä (Pakistanissa), joissa se kehittyi paikallisten koirien ja Länsi-Aasiasta tuodun salukin välisistä risteytyksistä. Paikasta toiseen koiriensa kanssa liikkuva vanjari-paimentolaiskansa on jalostanut rotua vuosisatojen ajan lähinnä hirven metsästykseen, mutta myös paimentolaisleirien vartiointiin ja karjan ohjailuun.[2]
Rodulle ominainen työskentelytapa on hyökätä kaulan sijasta saaliin takaraajoihin.[1][2][3] Kuten muutkin vinttikoirat, se metsästää näkönsä avulla.[2]
Viime aikoina vanjarinvinttikoira on alkanut risteytyä paikallisten sekarotuisten koirien kanssa, ja puhdasrotuiset yksilöt ovat vaarassa kadota. Kotimaansa lisäksi muutama yksilö on viety Yhdysvaltoihin.[2][3]
Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rodun odotetaan elävän keskimäärin 10–14 vuotta.lähde?
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 109-110. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ a b c d e f g h i j k Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 52–53. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
- ↑ a b c d e Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds, s. 45-46. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7.
