Vandaalit (yhtye)
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Vandaalit | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1977–1982, 1992–1994, 2009–2014 |
Tyylilaji | punk, ramopunk |
Kotipaikka | Hyvinkää, Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Häkli, laulu |
Levy-yhtiö |
Hilse-levyt |
Vandaalit on hyvinkääläinen punkrock-yhtye, joka on julkaissut kuusi albumia.
Vandaalien historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vandaalien esiaste oli 1970-luvun puolivälissä vaikuttanut Hard-Boiled, jonka rumpalina oli Ari. Yhtye teki alusta alkaen omia kappaleitaan. Aluksi laulukielenä oli englanti, mutta joitakin alkuaikojen kappaleita on sittemmin levytetty myös suomeksi. Yhtye soitti alkutaipaleellaan paljon muun muassa Hurriganesin kappaleita. Radiosta kuultu Ramonesin toinen LP Leave Home innosti kuitenkin yhtyeen siirtymään punkrockiin. Ennen laulukielen vaihtamista suomeksi ehti hetken käyttää nimeä Schlachthof Fünf.
Vandaalit aloitti toimintansa nelimiehisenä, ja yhtyeen ensimmäinen levytys "Älä pilaa nuoruuttasi" Hilselp-kokoelmalle tehtiinkin tällä vahvuudella. Sepi, Ari, Häkli ja Piitsi kutsuivat kuitenkin viidenneksi jäseneksi Hermones-nimisessä hyvinkääläisessä punk-yhtyeessä vaikuttaneen kitaristi Kliden. Klide oli mukana äänittämässä neljää Vandaalit-kappaletta Hilse II -kokoelmalle. 1980 Hilse-levyt julkaisi Vandaalien ensimmäisen albumin Namuja lapsille.
Vandaalit hajosi kesällä 1981 kitaristien lähdettyä armeijaan. Häkli oli jättänyt yhtyeen musiikillisten erimielisyyksien takia jo reilut puoli vuotta aiemmin. Vandaalien vuonna 1981 julkaistulla toisella albumilla Raaputtamalla rokkia laulajana oli Häklin sijaan Klide. Yhtyeen viimeiseksi singleksi jäi vuoden 1982 puolella julkaistu "Heikot sortuu elontiellä".
Yhtye teki 1980-luvun puolivälissä pari keikkaa, mutta paluu onnistui kunnolla vasta 1991. Samana vuonna yhtye levytti Apinoiden platta -albumin ja runsas vuosi myöhemmin Psykoakatemian. 1993 toiminta lopetettiin jälleen. Seuraavien viidentoista vuoden aikana yhtyettä kuitenkin kysyttiin muutamia kertoja palaamaan lavoille. Yhtye kieltäytyi kutsuista, kunnes vuoden 2008 syksyllä rockvaikuttaja Miettinen halusi uudelleenjulkaista Hilse-lehdet yksien kansien sisällä. Hän halusi järjestää julkaisun yhteyteen Hilse-konsertin, johon hän kysyi Vandaaleita esiintymään. Yhtye suostui ja aloitti harjoittelun tapahtumaa varten.
Hilse-konsertti jäi lopulta järjestämättä, mutta koska yhtye oli jo harjoitellut, päätti se palata taas lavoille. Vandaalien ensimmäinen keikka paluun jälkeen oli tammikuussa 2009. Sen jälkeen yhtye on tehnyt jonkin verran keikkoja sekä äänittänyt livelevyn, joka julkaistiin syksyllä 2009. Vandaalien kuudes levy, Kaupallista paskaa, ilmestyi 7. syyskuuta 2011. Levyn julkaisi Hyena Records ja levyn tuottajana toimi muusikko Jukka Orma. Albumin julkaisun myötä Vandaalit liittyi niiden yhtyeiden joukkoon, jotka ovat julkaisseet materiaalia viidellä eri vuosikymmenellä. Vandaalien taru päättyi kuitenkin ainakin toistaiseksi vuonna 2014.
Vandaalien soittajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vesa Häkli, laulu: (16.4.1962) Vesa Häkli toimi Vandaalien laulajana kaikilla levyillä paitsi Raaputtamalla rockia -LP:llä
- Ari Haapalainen, rummut: Ari soitti bändissä sen perustamisesta lähtien aina 2012 toukokuuhun asti.
- Sepi Rautiainen, basso: kuoli maksasyöpään 2004, asui Kanadassa vuodesta 1980 lähtien.
- Jari Pelkonen (Klide), kitara
- Pekka Huhtakallio (Piitsi), kitara
- Aki Kuronen (Appa), basso
- Mikko Kataja, rummut
Appa tuli yhtyeen basistiksi jo ennen kuin ensilevy Namuja lapsille ilmestyi. Sepi kuitenkin soitti ja lauloi taustat vielä "Namuja lapsille" -levyllä. Ari ja Klide perustivat sittemmin Sticky Fingers -yhtyeen. Vandaalit innostui soittamaan uudelleen nähtyään toisensa Kliden 30-vuotissyntymäpäivillä. Yhtye jatkoi toimintaansa seuraavat kolme vuotta tehden sinä aikana kaksi albumia, muutaman singlen, musiikkivideon ja keikkoja.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Namuja lapsille (LP, 1980; CD, 2008)
- Raaputtamalla rokkia (LP, 1981)
- Apinoiden platta (LP/CD, 1991)
- Psykoakatemia (CD, 1993)
- Elävänä! (CD, live, 2009)
- Kaupallista paskaa (CD, 2011)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- "Betonikolossit / Hipinreuhake" (7", 1981)
- "Heikot sortuu elontiellä / Onnen hylkäämä" (7", 1982)
- "Etsin ja tuhoan / Sporttipoika / Sporttipojan paluu" (7", 1992)
- "Torakka / Satunnainen tutkailija" (7", 1992)
- "Tahko voittaa matsin / Morsian / Ronski-Bertta" (CD-EP, 1993)
- "Sattuu / Voima (live) / Palava kaatumatautinen" (live) (CDS, 2009)
- "Karvoja korvissa" (Promo) 2011
- "Kaaokseen" (Promo) 2011
- "Historiaa tehdään öisin" (2013)
Mukana kokoelmilla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hilselp (1979)
- Hilse II (1979)
- Kovimmat takaiskut (1987)
- Suomi-rock ’82 (1994)
- Isältä pojalle – Suomipunk 1978–2001 (2001)
- Punk ja yäk! – Suomipunk 1977–1987 (2009)
- Miettinen - Pieni rockhistoriikki 1979-2000 (2011)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vandaalit Ramopunk.comissa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Vandaalit finnmusic.com-sivustolla
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977-1998. J.Kuivanen, 1991. ISBN 9529108036.
- Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille - Suomipunk 1977–1984. Johnny Kniga, 2007. ISBN 978-951-0-32379-3.
- Marjala, Jari: Yy-kaa-koo-nee: Ramopunk!. Paasilinna, 2011. ISBN 978-952-5856-27-9.
- Miettinen, Kimmo: Muistelmat. Jee Jee Music, 1983. ISBN 951995161X.