Valvontarangaistus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valvontarangaistus on rikoksen tekijälle määrättävä rangaistusmuoto, jossa rikollinen ei joudu vankilaan, vaan hänen liikkumistaan valvotaan sähköisellä paikannuksella tai muulla tavoin. Tällaiseen rikosoikeudelliseen seuraamukseen tuomittu henkilö oleskelee asunnossaan ja hän saa poistua sieltä vain ennalta laaditun päiväohjelman mukaan. Päiväohjelmaan kuuluu esimerkiksi opiskelu sekä työssä käynti. Valvontarangaistus on käytössä muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Englannissa, Walesissa, Alankomaissa ja Ranskassa.[1] Suomessa Eduskunnan hyväksymä laki tuli voimaan vuonna 2011 ja valvontarangaistusmahdollisuus otettiin käyttöön 1.11.2011.[2][3]

Valvontarangaistus on lyhyen vankeusrangaistuksen vaihtoehto, jolla pyritään poistamaan vankilassa olosta seuraavia haittoja. Vankeuden seurauksena rikollinen voi menettää työ- tai opiskelupaikkansa, mikä heikentää hänen asemaansa yhteiskunnassa ja johtaa taloudellisiin vaikeuksiin. Perhesuhteiden ja muiden ihmissuhteiden ylläpito on vankeusaikana vaikeaa. Lisäksi vanki tutustuu rangaistusaikanaan rikoksenuusijoihin, mikä saattaa muuttaa ensikertalaisen ja nuoren henkilön suhtautumista rikollisuuteen. Valvontarangaistuksella halutaan vähentää uusintarikollisuutta ja sopeuttaa tuomittu paremmin yhteiskuntaan. Samalla pyritään vähentämään vankien lukumäärää vankiloissa, sillä vankeusrangaistuksen paneminen täytäntöön on kallista. Suomessa yhden henkilön pito vankilassa maksaa 50 000 euroa vuodessa ja yhden uuden vankipaikan rakentaminen maksaa noin 200 000 euroa.[1]

Valvontarangaistus Suomen rikoslaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen rikoslain 6 luvun 11 a pykälä määrittelee valvontarangaistuksen käyttöä valvontarangaistuksesta annetun lain ohella.[4][5] Rikoslain mukaan:

Valvontarangaistus
Rikoksentekijä, joka tuomitaan enintään kuuden kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen, tuomitaan sen sijasta samanpituiseen valvontarangaistukseen, jos:
1) rikoksentekijää ei voida 11 §:n 1 momentissa tarkoitetun esteen vuoksi tai mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitetun edellytyksen puuttumisen vuoksi tuomita yhdyskuntapalveluun;
2) valvontarangaistuksen tuomitsemiselle ei ole katsottava olevan aikaisemmin tuomituista valvontarangaistuksista tai ehdottomista vankeusrangaistuksista eikä kysymyksessä olevan rikoksen laadusta aiheutuvaa estettä; ja
3) valvontarangaistuksen tuomitsemista on pidettävä perusteltuna rikoksentekijän sosiaalisten valmiuksien ylläpitämiseksi tai edistämiseksi.
Valvontarangaistuksen tuomitsemisen edellytyksenä on myös, että rikoksentekijä on antanut suostumuksensa rangaistuksen tuomitsemiseen valvontarangaistuksena ja että hänen kanssaan samassa asunnossa asuvat täysi-ikäiset ovat omasta vakaasta tahdostaan suostuneet valvontarangaistuksen täytäntöönpanoon kyseisessä asunnossa. Edellytyksenä on lisäksi, että rikoksentekijälle voidaan määrätä valvontarangaistuksesta annetun lain (330/2011) 2 §:ssä[5] tarkoitettu velvollisuus pysyä asunnossaan ja osallistua hänelle määrättyyn toimintaan ja että rikoksentekijän voidaan olettaa suoriutuvan valvontarangaistuksesta. Valvontarangaistusta ei saa tuomita ilman toimeenpanosuunnitelmaa. Asunnossa asuvien alaikäisten mielipiteen selvittämisestä ja kuulemisesta säädetään valvontarangaistuksesta annetun lain 8 §:n 3 momentissa.[5]

Tilanne Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa valvontarangaistus on yhdyskuntaseuraamus, joka ankaruudeltaan sijoittuu yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeuden väliin. Se voidaan tuomita enintään kuuden kuukauden ehdottoman vankeuden sijasta. Tuomitun ranteeseen, nilkkaan tai vyötärölle kiinnitetään tekninen valvontaväline ja Rikosseuraamuslaitoksen työntekijä pitää riittävän usein yhteyttä tuomittuun ja hänelle määrättyyn toimintapaikkaan, kuten esimerkiksi työ- tai opiskelupaikkaan. Tuomitun asuntoon tehdään ennalta ilmoittamatta tarkastuskäyntejä, joilla valvotaan tuomitun paikallaoloa ja päihteettömyyttä.[6] Viikosta vähintään kymmenen tuntia täytyy käyttää työhön rinnastettavaan pakolliseen toimintaan.[7]

Jos tuomittu rikkoo velvollisuuksiaan valvontarangaistuksen aikana, Rikosseuraamuslaitos antaa hänelle kirjallisen varoituksen. Jos tuomittu ei aloita valvontarangaistusta, keskeyttää sen tai tekee rikoksen, josta seuraa sakkoa ankarampi rangaistus, tai rikkoo törkeästi velvollisuuksiaan, hänen asiansa siirretään tuomioistuimen ratkaistavaksi. Valvontarangaistuksen suorittaminen voidaan myös keskeyttää sairauden, tapaturman tai muun hyväksyttävän syyn perusteella. Keskeytyksen aikana myös rangaistusajan kuluminen keskeytyy. Tuomittu päästetään määrätyn ajan kuluttua ehdonalaiseen vapauteen ja hänellä alkaa koeaika, joka on jäljellä olevan valvontarangaistusajan pituinen.[6] Oikeusministeriö on laatinut selvennetyn esittelyn valvontarangaistuksesta sivuilleen[3]

Vuodesta 2012 lähtien osa totaalikieltäytyjistä on suorittanut rangaistuksensa valvontarangaistuksena.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hallituksen esitys 17/2010 19.03.2010. Finlex. Viitattu 07.03.2011.
  2. Eduskunta hyväksyi valvontarangaistuslain äänin 152-6 19.01.2011. Eduskunta. Viitattu 07.03.2011.
  3. a b Valvontarangaistus Oikeusministeriön selventämänä 20.11.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 29.8.2014.
  4. Rikoslaki (19.12.1889/39), 6 luku - Rangaistuksen määräämisestä, 11 a § Valvontarangaistus Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi. Viitattu 13.10.2014.
  5. a b c Laki valvontarangaistuksesta (8.4.2011/330) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi. Viitattu 13.10.2014.
  6. a b Eduskunnan lakivaliokunnan mietintö 30/2010 09.12.2010. Eduskunta. Viitattu 07.03.2011.
  7. a b Totaalikieltäytyjä sai valvontapannan nilkkaansa Iltalehti 8.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]