Valkopäätiainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valkopäätiainen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Tiaiset Paridae
Suku: Sinitiaiset Cyanistes
Laji: cyanus
Kaksiosainen nimi

Cyanistes cyanus
(Pallas, 1770)

Synonyymit

Parus cyanus

Katso myös

  Valkopäätiainen Wikispeciesissä
  Valkopäätiainen Commonsissa

Valkopäätiainen (Cyanistes cyanus) on sinitiaiselle läheistä sukua oleva tiainen, jota tavataan Tyyneltämereltä Itä-Eurooppaan, Siperian eteläpuolisilla alueilla. Laji on luokiteltu elinvoimaiseksi ja viihtyy paikkalintuna erityisesti joenvarsien lehtimetsissä.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkopäätiainen on pituudeltaan 12–13 cm, ja se painaa 11–13 g. Se on kuin sinitiaisen vaalea kopio: päälaki ja alapuoli ovat valkoiset ja siivellä on valkoiset kuviot. Pyrstössä on laajat valkoiset reunakuviot. Muu puku on väriltään hailakan sininen.

On esitetty, että viimeinen jääkausi eristi sini-/valkopäätiaislajin kahdeksi erilliseksi populaatioksi, joiden muuntelu kehittyi eri suuntaan. Lajit risteytyvät keskenään.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkopäätiaista tavataan Tyyneltämereltä Itä-Eurooppaan, Siperian eteläpuolella. Laji on paikkalintu, vaikka joskus esiintyy lyhytmatkaista vaeltelua. Sen elinalueen laajuus on 1–10 miljoonaa neliökilometriä, Euroopan kannan koko on 5 800–22 000 yksilöä ja sen kanta on elinvoimainen.[1] Suomessa lajia on havaittu noin 30 kertaa, ja nykyään havaintoja kertyy vain satunnaisesti. 1970-luvulla laji pesi varmuudella kahdesti, Tohmajärvellä ja Turussa. Valkopäätiainen havaittiin vuonna 2007 Uuraisilla[2] (Rariteettikomitea ei ole vielä tarkastanut havaintoa) ja 30. tammikuuta vuonna 2010 Siikajoella,[3] sekä loppusyksyn 2015 ja kevään 2016 aikana Helsingin Fastholmassa.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkopäätiainen viihtyy erityisesti joenvarsien lehtimetsissä.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkopäätiaisen (Cyanistes cyanus) munia.

Valkopäätiainen pesii puussa tai seinässä olevaan koloon. Naaras munii kymmenkunta valkoista munaa, joissa on punaruskeita pilkkuja. Se hautoo kaksi viikkoa. Molemmat vanhemmat ruokkivat poikasia 17-20 päivän ajan.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkopäätiainen syö keväästä syksyyn hyönteisiä ja muita selkärangattomia, talvella siemeniä ja pähkinöitä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BirdLife International: Cyanistes cyanus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.2.2014. (englanniksi)
  2. Lajien ensihavainnot Keski-Suomessa Keski-Suomen lintutieteellinen yhdistys.
  3. Lintutilanne Suomessa 2.2.2010 www.birdlife.fi. Arkistoitu 5.6.2013. Viitattu 19.2.2010.
  4. Oiseaux.net

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuorisalo, Timo (artikkelissa Evoluutio ei ole uskon asia, toim. Roope Lipasti) 2006: – Turun Sanomat. Viikkoliite 9.9.2006 s. 3. Turku.
  • Järvinen, Hannu M. & Rauste, Visa 1976: Valkopäätiainen Parus cyanus* pesivänä Tohmajärvellä 1973. – Lintumies 2.1976 s. 58. SLY.
  • Hurme, Timo 1976: Valkopäätiainen Parus cyanus* Vaasassa 1973. – Lintumies 2.1976 s. 58. SLY.
  • Jokinen, Markku, Jussila, Matti, Kuikka, Yrjö, Lehtinen, Ossi, Palmgren, Jörgen & Uusivuori, Pertti 1976: Valkopäätiainen Parus cyanus* Helsingissä 1973. – Lintumies 2.1976 s. 59. SLY.
  • Lehtonen, Raimo 1976: Valkopäätiainen Parus cyanus* risteytyneenä sinitiaisen kanssa Turussa. – Lintumies 2.1976 s. 59. SLY.
  • Liesma, Jorma 1976: Valkopäätiainen Parus cyanus* Valkeakoskella 1975. – Lintumies 2.1976 s. 60. SLY.
  • Tiussa, Jouko 1976: Valkopäätiainen Parus cyanus* Pyhäselällä 1973. – Lintumies 2.1976 s. 59. SLY.