Valkealan yläkoulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Valkealan yläkoulu (entinen Valkealan yläaste) on peruskoulun yläaste Kouvolan Valkealan kirkonkylällä. Se oli Valkealan kunnan ainoa 7-9 luokille opetusta tarjoava koulu. Oppilaita koulussa on 462 ja opettajia 37. Koulun kanssa samassa rakennuksessa toimii kirjasto ja lähistön rakennuksissa kansalaisopisto, Valkealan lukio ja kirkonkylän koulu(ala-aste). Yläkoulun rehtori on Pauli Pölönen. Luokkatasot on jaettu kirjaimiin A, B, C, D, E ja F. Niiden lisäksi koulussa on kaksi pienryhmää ja JOPO-luokka. Vuonna 2016 koulussa oli 318 oppilasta.[1]

Valkealassa alkaa vuonna 2020 uuden koulukeskuksen rakennustyöt, johon myös yläkoulu siirtyy. Valkealan kirkonkylän alakoulu toimii tällä hetkellä sinisistä konteista kootussa väistötilassa, sillä sen vanha 1970-luvulla rakennetun ja huonoin rakenneratkaisuin 1980-luvulla laajennettu sisäilmaongelmista kärsinyt koulurakennus purettiin heinäkuussa 2018. Uuden koulun rakentamisesta päätettiin jo vuonna 2016 ja koulu siirtyi väistötiloihin jo kesällä 2017, mutta uuden koulukeskuksen rakentamisen aloittamista on hidastanut muun muassa se, että uuteen rakennukseen on suunniteltu myös muita palveluita sekä Kouvolan kaupungin suurempi kouluverkkoselvitys, mikä saatiin päätökseen marraskuussa 2018.

Uusimpien suunnitelmien mukaan uuden koulukeskuksen rakennustyöt alkaisi vuonna 2020 ja sen olisi tarkoitus valmistua lukuvuodeksi 2022-2023. Koulukeskus tulee purettavan nykyisen Valkealan kunnantalon paikalle ja siihen tulee peruskoulun ala- ja yläasteet, päiväkoti, kirjasto, perhekeskus sekä nuorisopalveluita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.