Valdivian kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muinaisen Valdivian kulttuurin sijainti on merkitty pinaisella soikiorankaalla Ecuadorin karttaan..

Valdivian kulttuuri kukoisti esihistoriallisessa Ecuadorissa 3500–1800 eaa. Santa Elenan niemimaalla ja Guayasjoen altaassa Valdivian kylän lähettyvillä. Kulttuuri tuotti mm pienoispatsaita ja huhmereita. Niemimaalla on kuiva ilmasto, mutta sisämaan vuorilla sademetsä. Valdivian ihmiset asuivat paikallaan, tähän aikaanhan vietettiin laajoilla alueilla Amerikassa kohtuullisen liikkuvaa elämänmuotoa. Kulttuuria on epäilty alueen vanhimmaksi pysyväksi asutukseksi, mutta uudet arkeologiset löydöt mm. Perussa ovat muuttamassa tätä näkökantaa. Noin 3500 eaa. alueella oli jo päällikkökuntia. Keramiikkaa oli Puerto Hormigassa noin 3000–2000 eaa. Real Alto n. 12 ha on ainakin vuodelta 2300 eaa. Valdivian kulttuuri tunnetaan venuspatsaistaan, jotka ovat alastoman naisen savisia kuvia, ja liittyvät hedelmällisyyskultteihin, joilla pyrittiin takaamaan hyvä sato tai onni. Rituaalin jälkeen savinukke rikottiin.


Edeltäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Enne Valdivian kulttuuria seudulla eli kierteleviä asukkaita, jotka metsästivät, keräilivät kasveja ja muita luonnon antimia, viljelivät kasveja, myös maissia. Tätä vaihetta sanotaan Las Vegasin kulttuuriksi. Kaudelta löydetyistä 31 löytöpaiaksta yksi, paikak 80, on allataan muita suurempi, 1.3 ha. Sieltä on löydetty monia hautauksia. Se ajoittuu aikaan 6000-4600 eaa[1], joka on arkaaista kautta.


Kulttuuri, kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi Valdivian saviastiat oli karkeita käyttöesineitä, mutta kehittyivät myöhemmin hienoksi. Keramiikka oli punaista tai harmaata, nimenomaan killotettua tummanpunaista. Valdivian keramiikan sanotaan muistuttavan Tyynenmeren toisella puolella Japanissa Kyushun saarella vallinnutta ikivanhaa Jomon-keramiikkaa. Niin jotkut tutkijat ajattelevat keramiikan saapuneen Japanista Equadoriin. Mutta todennäköisempää on, että keramiika on tullut tänne jostain Amazonin alueelta, jossa oli varhaista keramiikkaa jo noin 4500 eaa. taperinhassa ja joissain peikoissa luultavasti aiemminkin. Keramiikka olisi siten levinnyt Ecuadoriin ehkä Kolumbian kautta.

Kehitystä tapahtui ajan mukana myös kivitöissä. Kivestä tehtiin taitavasti kulhoja. Valdivian ihmiset viljelivät maata ja kalastivat, ja joskus harvoin metsästivät peuroja. Valdivian ihmiset viljelivät mm. maissia, papua, puuvillaa, pippuria ja kurpitsaa.

Varhaisia Valdivian kulttuurin löytöpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

rReal alto, Concepcion, San Pablo, Cantinela, La Lora, Clemantina, Loma Alta, Valdivia, Cinchal, Colimes sisämaassa.


Jaksottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valdivian kulttuurin vaiheet Zeidlerin ja Pearsallin mukaan, ajat kalibroituja[2]

  • Valdivia 1: 2 4500 - 2900 eaa., varhais-Valdivia
  • Valdivia 3: 2900 - 2600 eaa.
  • Valdivia 4-7: 2600 - 2100 eaa.
  • Valdivia 8: 2100 - 2000 eaa.

Toiset ajoitukset, kalenterivuosia

  • 1a 4400-3800
  • 1b 3800-3300
  • 2a 3300-3000
  • 2b 3000-2800
  • 3 2800-2400
  • 4 2400-2250
  • 5 2250-2100
  • 6 2100-1950
  • 7 1950-1800
  • 8a 1800-1600
  • 8b 1600-1450
  • Machalilla 1450-


Valdivian kulttuurin aikalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valdivian kulttuurin seuraajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Becoming Villagers: Comparing Early Village Societies, Matthew S. Bandy, Jake R. Fox ,University of Arizona Press, 2010 , s 210
  2. http://www.doaks.org/ecuador/ecuador06.pdf

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.