Väinö Kannisto (valokuvaaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valokuvaaja Väinö Kannisto vuonna 1943

Väinö Aleksi Kannisto (31. tammikuuta 1897 Vampula1971 Helsinki) oli suomalainen itseoppinut valokuvaaja.[1][2]

Väinö Kannisto toimi valokuvaajana Helsingissä vuodesta 1922 alkaen. 1940-luvulla hän perusti Itseni-nimisen valokuvaamon Kallion kaupunginosaan. Kannisto kuvasi Suomen kommunistisen puolueen tilaisuuksia erityisesti Suomen Sosiaalidemokraatti -lehdelle. Lisäksi hän kuvasi perhejuhlia, sotainvalideja ja sankarihautajaisia sekä vasemmistopuolueiden ja uskonnollisten yhteisöjen tapahtumia, työpaikkoja ja kaupunkinäkymiä. Kannistosta ja hänen kuvissaan esiintyvistä läheisistä henkilöistä tiedetään kuitenkin vähän.

Helsingin kaupunginmuseo digitoi ja luetteloi Kanniston negatiiveja, joita on noin 10 000 kappaletta. Kuvat muodostavat kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kokoelman 1940–1950-lukujen Helsingin elämästä.[3] Kanniston dokumenttivalokuvia on Helsingin kaupunginmuseon kuvakokoelmassa helsinkikuvia.fi ja kokoelmassa finna.fi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Säästöpankinranta? Kysy museolta : Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 20.11.2018.
  2. Väinö Aleksi Kannisto ( s. 1897, k. 1971 ) kukakuvasi.valokuvataiteenmuseo.fi. Viitattu 2.1.2024.
  3. Sofia 2/2010. Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti. S. 20. hel.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Väinö Kannisto (valokuvaaja).