Uuno Aittola
Uuno Dagvard Aittola (15. heinäkuuta 1895 Helsinki – 9. huhtikuuta 1973) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat kauppias Thure Fabian Aittola ja Lovisa Koivu. Hänen puolisonsa oli Vea Jokiranta.[1][2]
Hän toimi 1924 Suomen Radioamatööriliitto NVL - Finlands Radioamatörförbund NVL:n puheenjohtajana. [3]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uuno Dagvard Aittola kävi viisi luokkaa Helsingin suomalaista lyseota sekä kaksi vuotta taideteollisuuskoulua. Radioteknillinen opintomatkan Saksaan hän teki vuonna 1921. Suomen armeijan hyökkäysvaunukurssille hän osallistui vuonna 1923.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän työskenteli valtionrautateillä lennätinrevisooriharjoittelijana ennen jääkärikoulutukseen hakeutumistaan. Uuno Dagvard Aittola liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 25. helmikuuta 1916. Uuno Dagvard Aittola otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti radiokurssin Libaussa 15. huhtikuuta – 15. heinäkuuta 1917, jonka jälkeen hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[1][2][4].
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Uuno Dagvard Aittola saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) vänrikiksi ylennettynä 3. maaliskuuta 1918 aselaiva S/S Virgolla, jolla hän toimi sähköttäjänä. Suomen sisällissodassa hänet komennettiin liikkuvan kenttäradioaseman päälliköksi Hämeen rintamalle.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan päätyttyä hänet komennettiin Sortavalan radioaseman päälliköksi ja 7. heinäkuuta 1918 hänet komennettiin Radiolennätinkoulun opettajaksi. Radioasemien päällikkönä hän ehti vuonna 1919 toimimaan Kuolajärvellä, Viipurissa ja Valamossa. [1][2]
Kipinälennätinlaitoksen tekniseksi upseeriksi hänet nimitettiin 26. elokuuta 1919, josta hänet komennettiin 1. tammikuuta 1920 Radiojoukkojen teknillisen toimiston päälliköksi. Santahaminan radioaseman päällikön tehtävät hän otti vastaan 31. toukokuuta 1924. [1][2]
Ilmavoimiin hänet siirrettiin 29. elokuuta. Ilmavoimissa hän toimi esikunnan radioupseerina. 26. tammikuuta 1928 hänet komennettiin Kenttälennätinpataljoonaan insinööri- ja aseupseeriksi ja 1. elokuuta 1928 teknillisen toimiston päälliköksi. Puolustusvoimista hän erosi 31. heinäkuuta 1930. Sotilasuran jälkeen hän työskenteli toimitusjohtajana Keski-Suomen puhelin osakeyhtiössä.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Talvisotaan hän osallistui Jyväskylän suojeluskuntapiirin viestiosaston päällikkönä. Toimi samassa tehtävässä jatkosodan syttyessä, mutta laskettiin siviilitehtäviin vuonna 1941.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän toimi vuonna 1921 Radiojoukkojen kunnianeuvoston puheenjohtajana, vuosina 1923–1924 Teknisten joukkojen kunniatuomioistuimen jäsenenä sekä Kenttälennätinpataljoonan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1929.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|