Ulrich von Brockdorff-Rantzau

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Brockdorff-Rantzau vuonna 1918.

Ulrich von Brockdorff-Rantzau (29. toukokuuta 1869 Schleswig-Holstein8. syyskuuta 1928 Berliini)[1] oli saksalainen kreivi ja diplomaatti, joka toimi Saksan ulkoministerinä ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuosina 1918–1919 sekä Saksan suurlähettiläänä Neuvostoliitossa 1922–1928.

Brockdorff-Rantzau toimi upseerina vuoteen 1894, jolloin hän siirtyi diplomaatiksi. Hän oli vuosina 1909–1912 Saksan pääkonsulina Budapestissa ja 1912–1918 suurlähettiläänä Kööpenhaminassa.[2] Maailmansodan aikana hän tuki Tanskan puolueettomuuspolitiikkaa, ja sai turvattua Saksan ja Tanskan välisen kaupan jatkumisen.[1] Brockdorff-Rantzau tuli ulkoasiain valtiosihteeriksi (ulkoministeriksi) sodan päätyttyä joulukuussa 1918 ja hän johti seuraavana vuonna Saksan valtuuskuntaa Versaillesin rauhankongressissa.[2] Hän yritti turhaan saada neuvoteltua rauhansopimukseen Saksan kannalta paremmat ehdot. Kun Saksan hallitus kieltäytyi ratifioimasta Versaillesin sopimusta, Brockdorff-Rantzau erosi ulkoministerin tehtävistä kesäkuussa 1919. Hänet nimitettiin suurlähettilääksi Neuvostoliittoon vuonna 1922 ja sen jälkeen hänestä tuli yksi Saksan ja Neuvostoliiton välille syntyneen yhteistyön pääarkkitehteja yhdessä Neuvostoliiton ulkoministeri Georgi Tšitšerinin kanssa. Tuloksena syntyi muun muassa maiden välille huhtikuussa 1926 solmittu Berliinin sopimus, joka vähensi Saksan riippuvuutta länsivalloista ja tasapainotti siten Locarnon sopimusta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ulrich von Brockdorff-Rantzau.
  1. a b c Ulrich, count von Brockdorff-Rantzau (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 5.7.2013.
  2. a b Nordisk familjebok, täydennysosa (1922), s. 840 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 5.7.2013.