Ulla Juurola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ulla-Maija Juurola
Henkilötiedot
Syntynyt15. kesäkuuta 1942
Kuorevesi
Kuollut25. kesäkuuta 2019 (77 vuotta)
Lahti
Poliitikko
Puolue SDP
Asema kansanedustaja 1995–2003
Vaalipiiri Hämeen vaalipiiri
Kotipaikka Lahti
Koulutus valtiotieteen kandidaatti

Ulla-Maija (Ulla) Juurola (o.s. Harkki, 15. kesäkuuta 1942 Kuorevesi25. kesäkuuta 2019 Lahti[1]) oli suomalainen poliitikko. Hän oli valtiotieteiden kandidaatti ja Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2005–2006. Hän toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1995–2003.

Hän työskenteli ulkoasiainministeriössä, Helsingin kaupungilla, Lohjan kaupungilla ja Lahden kaupungilla, missä myös koulutuspalvelukeskuksen talousjohtajana.

Ulla Juurola oli Lahden kaupunginvaltuutettuna 1981–1991, 1997–2000 ja 2005–2008. Kunnallisissa luottamustehtävissä Juurola oli muun muassa koululautakunnan jäsenenä 1981–1984, tuli valituksi sen varapuheenjohtajaksi kaudeksi 1985–1988 ja puheenjohtajaksi 1989. Päijät-Hämeen liitossa Juurola oli yhteistyöryhmän puheenjohtajana 2001–2005 sekä Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtajana 2001–2005.

Lahden kaupunginhallitus myönsi 1.11.2005 Juurolalle Lahti-mitalin numero 46.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ilola, Lauri: Mittavan uran poliitikkona tehnyt Ulla Juurola on poissa. Etelä-Suomen Sanomat, 29.6.2019, s. A6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]