Tuomas Keskimäki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuomas Keskimäki

Tuomas Keskimäki (s. 1984 Eura[1]) on porilainen kirjailija, sanoittaja ja muusikko.

Keskimäki on julkaissut useita runoteoksia[2][3][4][5][6], sekä yhden romaanin, vuonna 2018.[7]

Keskimäki aloitti yhteistyön folkmetal-orkesteri Korpiklaanin kanssa vuonna 2011[8] ja on ollut sen jälkeen yhtyeen päätoiminen sanoittaja.[9][10][11][12][13] Keskimäki on sanoittanut myös Korpiklaanin keulahahmon Jonne Järvelän molemmat Jonne -nimen alla ilmestyneet sooloalbumit vuosina 2014 ja 2017.[14][15][16][17]

Keskimäki oli Kalevalaisen Runokielen Seuran varapuheenjohtaja vuodesta 2007 vuoteen 2015 ja hänet valittiin vuonna 2013 seuran 7:nneksi runomestariksi.[18][19]

Musiikin puolella Keskimäki on aiemmin soittanut ja/tai sanoittanut sellaisissa orkestereissa kuin Kirjoitusvirhe, Otavanpoika, Taivaannaula, Apea ja Sammontakojat.[20] Nykyään Keskimäki on sanoittaja ja vokalisti yhtyeessä Hiidenhauta,[21] sekä sanoittaja, säveltäjä ja kitaristi yhtyeessä Kammo.[22]

Keskimäki on toistuvasti[23][24] kertonut julkisuudessa olevansa innokas historian harrastaja ja usein hänen runonsa ovatkin käsitelleet historiaa, luontoa, mytologiaa ja uskontoja.[25] Vuonna 2015 Keskimäki tarkensi blogissaan uskonnollista käsitystään, osoittaen kristinuskon kritiikkinsä katolista kirkkoa kohtaan[26]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanoitukset musiikissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjava lintu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Unilintu (Kuu Records, 2012)[27]

Hiidenhauta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korpiklaani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jonne (Playground Music, 2014)
  • Kallohonka (Playground Music, 2017)
  • Kaiho, Tuhka, Autere - Single-trilogia (2018/2019)

Sammontakojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Poikahinen, Louhi (2018)
  • Syntymä, 1000 virttä (2019)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.metal-archives.com/artists/Fornjotur/471543
  2. http://blog.kansanperinne.net/2010/04/ennakkotieto-yo-vain-yllani-lepasi.html
  3. http://www.salakirjat.net/suohon_eksynyt.html
  4. http://www.suomalainen.com/webapp/wcs/stores/servlet/Content_10151_10051_-77?catid=65&id=368&ffc=POR
  5. http://www.sunkirja.com/19
  6. Satakunnan Kansa 6.7.2015 Enemmän -liite
  7. https://www.satakunnankansa.fi/kulttuuri/useimmat-aikuiset-unohtavat-jo-alle-kolmekymppisina-millaista-on-olla-nuori-porilainen-tuomas-keskimaki-kirjoitti-nuortenromaanin-rakkaudesta-uskosta-ja-mielen-sarkymisesta-201190861/
  8. http://devilsgatemedia.com/interview-with-korpiklaani/
  9. Satakunnan Kansa 16.4.2012, Enemmän-liite sivut 8-9
  10. http://www.inferno.fi/uusi-rivakka-korpiklaani-biisi-peraankuuluttaa-kunniaa-kuuntele-7660/
  11. https://www.soundi.fi/uutiset/korpiklaani-poikkeaa-hilpeiden-juomarallien-linjasta-uudella-singlellaan-emotionaalinen-harmaja-syntyi-sormiharjoituksesta/
  12. http://www.inferno.fi/uutiset/perisuomalaista-black-metalia-katso-uusi-hiidenhauta-musiikkivideo/
  13. http://kaaoszine.fi/korpiklaanilta-uusi-albumi-toukokuussa/
  14. KORPIKLAANI's Jonne Järvelä To Release Debut Solo Album in September metalfromfinland.com.
  15. http://swordchant.go-board.com/t2188-pagan-folk-jonne-interview
  16. https://www.facebook.com/notes/veronika-massage-spirituality-szekeres/jonne-in-solo-interview-with-jonne-jarvela-by-veronika-szekeres-hammerworld-hung/10201183069233418
  17. http://www.metal-archives.com/artists/Fornjotur/471543
  18. http://www.karuse.info/index.php?option=com_content&view=category&id=45:tuomas-keskimaeki&Itemid=15&layout=default#content
  19. http://www.karuse.info/index.php?option=com_content&view=article&id=5&Itemid=9
  20. https://www.facebook.com/runoilijatuomaskeskimaki/info?tab=page_info
  21. https://www.facebook.com/Hiidenhauta/about/?entry_point=page_nav_about_item&tab=page_info
  22. http://www.metal-archives.com/artists/Fornjotur/471543
  23. Satakunnan Kansa 24.3.2012
  24. Satakunnan Kansa 6.7.2015
  25. Satakunnan Kansa 24.3.2012
  26. http://historiansilmin.blogspot.fi/2015/12/tervetuloa-uuteen-historiaa.html
  27. http://www.kirjavalintu.com/