Tuhkamarkkinat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuhkamarkkinat on alun perin keskiajalta, ja sittemmin vuodesta 1995 lähtien järjestetty markkinatapahtuma Naantalissa.[1]

Nykyään se järjestetään helmikuussa laskiaisen aikoihin. Markkinat ovat yksipäiväiset ja sillä on myynnissä perinnetuotteita, elintarvikkeita ja muuta toritavaraa, näytillä on kotieläimiä, sekä muuta markkinatapahtumaa.[1] Myös Naantalin kirkossa pidettävä Tuhkamessu ja erilaiset kulkueet kuuluvat ohjelmistoon, joka vaihtelee vuosittain ja perustuu Naantalin historiaan.[2] Markkinapaikkoja on keskustan torin ja vanhassakaupungissa vanhantorin ja Itsenäisyydenaukion ympäristössä.[1][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhkamarkkinat pidettiin ensimmäisen kerran tuhkakeskiviikkona 23. helmikuuta 1452, mistä markkinoiden nimikin juontaa juurensa.[4] Silloin markkinat saattoivat kestää viikonkin ja tapahtumaan kuului kirkollinen kulkue, kaupankäyntiä ja hallinnon tiedotuksia. Alun perin markkinakenttänä toimi merenjää, mutta epävakaiden jääolosuhteiden takia ne siirrettiin nykyiselle paikalleen Mannerheiminkadun ympäristöön.[5]

Turku painosti Naantalia, koska se halusi suositut markkinat itselleen. Tämän seurauksena Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa kielsi markkinat ensimmäisen kerran vuonna 1531. Naantali sai kuitenkin markkinat takaisin, mutta Turku jatkoi painostustaan, kunnes vuonna 1748 se sai ne ja Naantali joutui ottamaan Tuhkamarkkinoiden tilalle Matinpäivänmarkkinat. Turun halukkuus tuhkamarkkinoita kohtaan johtui myös sen pyrkimyksistä liittää Naantali itseensä.[6] Myöhemmin Naantali sai takaisin oikeudet Tuhkamarkkinoihin, mutta kiinnostus alkoi hiipua ja järjestyshäiröitä varten jouduttiin kutsumaan kasakoitakin Turusta, joten maistraatti kielsi markkinat vuonna 1881[7], kunnes vuonna 1995 perinne taas jatkui.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Salo, Leena: Tuhkamarkkinat 2008 1.2.2008. Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry. Viitattu 30.7.2009.
  2. Kleemola, Jenni: Holipompelia ja hernerokkaa Turun Sanomat. 26.2.2001. Viitattu 30.7.2009.
  3. Tuhkamarkkinat 2008 Naantalin kaupunki. Viitattu 30.7.2009.
  4. Munkki, Kati: Hartautta ja holipompelia luvassa tuhkamarkkinoilla Turun Sanomat. 9.2.2002. Viitattu 30.7.2009.
  5. a b Salo, Leena; Rinne-Kylänpää, Tiina: Naantalin Tuhkamarkkinoita vietettiin lumisateen merkeissä 2009. Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry. Viitattu 30.7.2009.
  6. Kärkkäinen, Esko: Jo kelpaa Tuhkatuomaksen hymyillä Turun Sanomat. 20.2.2004. Viitattu 30.7.2009.
  7. Vaajoensuu, Sanna: Pietari Brahe Tuhkamarkkinoilla Turun Sanomat. 9.2.1999. Viitattu 30.7.2009.