Tucker 48

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tucker 48
Tucker Sedan 1948
Tucker Sedan 1948
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Valmistaja Tucker
Konserni Tucker Car Corporation
Valmistusvuodet 1948
Tuotantomäärä 51
Korimalli Sedan
Luokka Suuret henkilöautot
Muotoilija Alex Tremulis
Tekniset tiedot
Henkilöluku 6
Moottori 6-sylinterinen bokserimoottori
Iskutilavuus 5490 cm3
Teho 166 hv
Huippunopeus 193 km/t
Kiihtyvyys 10,1 (0–100 km/t)
Polttoaine bensiini
Vetotapa takaveto
Vaihteisto 4 vaihdetta, manuaali
Kulutus 9,4 litraa/100 km
Mitat
Massa 1 920 kg
Pituus 5 560 mm
Leveys 2 01 mm
Korkeus 1 52 mm

Tucker 48 (nimetty mallivuotensa mukaan) oli yhdysvaltalaisen autotehtailija Preston Tuckerin kehittämä henkilöauto. Tuckerin tuotanto alkoi keväällä 1948 ja sitä ehdittiin valmistaa 51 kappaletta. Seuraavana keväänä auton tuotantolinjat suljettiin ja yhtiö joutui lopettamaan toimintansa siihen kohdistuneen negatiivisen julkisuuden vuoksi. Seuranneessa oikeudenkäynnissä kaikki syytökset Tuckeria vastaan todettiin perusteettomiksi, mutta auton valmistusta ei enää jatkettu.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaiset autonostajat odottivat General Motorsilta Ford Motor Companylta ja Chrysler Corporationilta mullistavia autouutuuksia, jotka eroaisivat ulkonäöltään riittävän paljon ennen sotia valmistetuista malleista. Uutuuksien suunnittelu vei kuitenkin aikansa, ja Studebaker ehti ensimmäisenä uusimaan mallistonsa täysin uudella sodanjälkeisellä mallilla vuosina 1946–1947.[1]

Autotehtailija Tucker käsitti, mikä mahdollisuus pienillä valmistajilla edessään. Hän aloitti autonsa suunnittelun jo sodan aikana, mutta ei halunnut käyttää tavanomaisia ratkaisuja, vaan panosti autonsa turvallisuuteen, laatuun ja lukuisiin innovaatioihin. Yleisestä tavasta poiketen Tuckerin moottori tuli auton taa. Voimanlähde oli Air-Cooled Motorsin helikopterimoottorista kehitelty 6-sylinterinen Bokserimoottori, joka litteän muotonsa vuoksi saatiin sijoitettua taka-istuinta alemmaksi melu- ja pakokaasuhaittojen elinoimiseksi.[2] Autonsa muotoilussa Tucker käytti kahta eri autosuunnittelijaa, joista jälkimmäisenä palkattu Alex Tremulis suunnitteli auton sen lopulliseen ulkoasuunsa.[3] Suunnittelijoiden vaihtuessa myös auton mallinimi "Torpedo" hylättiin, ja ensimmäistä täysin käsityönä tehtyä autoa kutsuttiin "Tin Gooseksi" (peltihanhi). Lopulliseksi nimeksi muotoutui Tucker "48" valmistusvuoden mukaan.

Prototyypin esittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskellä Tuckerin keulaa oli "kyklooppivalo"

Saadakseen autonsa sarjatuotannon alulle Tucker tarvitsi tuotantoon sopivat tilat. Yhdysvaltain sotilashallinto, joka oli vastuussa sotateollisuuteen käytettyjen tehdasrakennusten jakamisesta kansallisen talouden elvyttämiseen,[4] etsi Chicagosta sopivan tehdasrakennuksen, joka oli tyhjillään autonvalmistaja Dodgen lopetettua B-29-pommikoneiden moottorien valmistuksen.[5] Huhut Tuckerin tulevasta nykyaikaisesta autosta herättivät runsaasti kiinnostusta autoteollisuuden sisällä ja autojen ostajien keskuudessa. Keväällä 1947 Tucker sai 15 000 000 dollarin ”starttirahan” suurelle projektilleen.[4]

Tuckerin prototyyppi valmistui alkukesästä 1947 ja auton esittelytilaisuuteen osallistui tuhansia vieraita. Vain hieman ennen auton paljastamista yleisölle siihen jouduttiin tekemään viime hetken korjauksia, kun sähkölaitteet eivät toimineet, moottori kävi vain ajoittain ja pyöräntuenta petti.[6] Lopulta Tucker saatiin kuntoon ja rullattiin esiripun takaa näyttelyalueelle, jossa sitä pidettiin yleisön nähtävänä myöhäisiltaan asti.[6] Kansa ihastui auton muotoiluun, turvallisuuteen ja suuriin tehoihin.[7] Matala korin rakenne toi Tuckerille selvän aerodynaamisen edun, ja katon suippeneva muoto ja sulavalinjainen ilmaa leikkaava keula antoivat alhaisen 0,30 ilmanvastuskertoimen.[8] Keulan keskellä ollut kolmas ajovalo kääntyi etupyörien mukana.[9] Prototyyppi sai moitteita peruutusvaihteen toimimattomuudesta, ja huhu ”Tucker Torpedosta, joka liikkuu vain eteenpäin” levisi nopeasti. Ongelma korjattiin hetkessä ja asia unohtui. Lähes kaikki autoista kiinnostuneet olivat innoissaan Tuckerin ainutlaatuisuudesta.[10]

Tuckerin valmistus ja tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuckerin moottori.

Keväällä 1948 Tuckerin tuotantolinjat olivat valmiina tekemään ensimmäinen pilotti-erän ennen varsinaisen tuotannon alkamista. Monet potentiaaliset sijoittajat olivat kiinnostuneita autosta, ja tarjosivat rahaa ennakkoon. Myös Detroitin "Kolme Suurta" (GM Chrysler ja Ford) osoittivat kiinnostuksensa hankkia oikeudet Tuckerin valmistukseen, mutta yksikään tarjous ei saanut vastakaikua.[4] Auton ennakkotilausten määrät olivat valtavat, mutta rahalliset vaikeudet sekä moottorin ja Tuckermatic-vaihteiston ongelmat viivyttivät tuotannon aloittamista.[2]

Tucker kuitenkin käynnisti autojen ennakkomyynnin saadakseen kokoon viisi miljoonaa dollaria varastojen täydentämiseksi. Yrittämällä muuttaa ihmisten kiinnostuksen rahaksi hän perusti 2 000 Tucker-myyjän verkoston, kauppasi jälleenmyyntioikeuksia ja myi yrityksen osakkeita.[11] Lisäksi Tucker lupasi kaikille auton ennakkotilaajille ilmaisen varustepaketin, johon sisältyivät radio ja penkinsuojukset. Saatuaan kokoon 2 000 000 dollaria Tucker joutui SEC:n (United States Securities and Exchange Commission) tarkkailuun, sillä hän ei edelleenkään ollut käynnistänyt auton sarjavalmistusta.[6]

SEC:n ja Yhdysvaltain oikeusministeriön tutkijat aloittivat laajamittaiset tutkimukset autotehtaassa ja epäilykset petoksesta johtivat siihen, että Tucker joutui lomauttamaan 1 600 työntekijää. SEC:n tehtäväksi jäi osoittaa, ettei ensimmäistäkään autoa ollut tehty.[6]

Tutkinnan päätteeksi Tucker ja hänen yhtiökumppaninsa haastettiin oikeuteen. Tuckeria syytettiin petoksesta ja arvopaperihuijauksesta. Oikeudenkäynnissä väitettiin, että hän oli myynyt olemattoman autotehtaan osakkeita ja kerännyt ennakkomaksuja autosta, jota ei ollut tarkoitus koskaan valmistaa. Oikeudenkäynnin edetessä oikeustalon eteen ajettiin ”todisteena” kaikki 51 valmistettua Tuckeria, jotka pieni työntekijäryhmä oli koonnut tuotantolinjalla vaikean tilanteen aikana.[6] Tämän jälkeen syytteistä luovuttiin, mutta oikeudenkäynti ja kielteinen julkisuus olivat romahduttaneet osakkeiden arvon, ja keväällä 1949 tehdas lopetti toimintansa.[3]

Preston Tucker itse uskoi joutuneensa salaliiton uhriksi. Hänen tulkintansa mukaan vakiintunut autoteollisuus, korruptoituneet poliitikot ja lehdistö olivat vastuussa hänen epäonnistumisestaan.[11]

Arvostettu keräilyharvinaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla perustettu Tucker Car Club toimii edelleen, ja kerhossa on yhä yli 600 jäsentä, joista 40 omistaa itse Tuckerin.[12] Kaikista rakennetuista Tuckereista (50 ja prototyyppi) oliselvennä yhä jäljellä 47 kappaletta.[13] Jokaisen jäljellä olevan auton arvo on vähintään $250 000.[14] Vuonna 2012 alkuperäinen Tucker myytiin huutokaupassa Yhdysvalloissa 2,9 miljoonalla dollarilla.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Adler, Dennis: Fifties Flashback The American Car. Crestline, 2012. ISBN 978-0785828310. (englanniksi)
  • Linde, Arvid: Preston Tucker and Others. Veloce Publishing Ltd, 2011. ISBN 978-1845840174. (englanniksi)
  • Gunnell, John: Standard Catalog of American Cars, 1946-1975. Krause Publications, 1982. ISBN 978-0873410274. (englanniksi)
  • Kelly, Flory J.: American Cars, 1946-1959: Every Model, year by year. Krause Publications, 2008. ISBN 978-0786432295. (englanniksi)
  • Rasch, Ebbe: Tieteen kuvalehti: Historia 7/2013, Sivut 23 - 25.
  • Wilson, Quentin: Suuri autokirja: Legendaariset autot. readme.fi, 2014. ISBN 9789522208651. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gunnell 1982. s. 624.
  2. a b Wilson 2014. s. 452.
  3. a b Gunnell 1982. s. 731.
  4. a b c Linde 38 s. 2011.
  5. Historia-lehti 7/2013. s. 24.
  6. a b c d e Kelly 2008 s. 1014.
  7. Wilson 2014. s. 454.
  8. Linde 2011.
  9. Wilson 2014. s. 455.
  10. Linde 2011">Linde 2011. s. 37.
  11. a b c Historia-lehti 7/2013. s. 25.
  12. Linde 47 s. 2011.
  13. Lot #5008 1948 Tucker Torpedo barrett-jackson.com. Viitattu 28.6.2015. (englanniksi)
  14. Adler s. 26.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]