Toppo Koponen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toppo Koponen Eläkeläiset-yhteen konsertissa huhtikuussa 2019.

Jarmo Onni Antero "Toppo" Koponen (s. 31. toukokuuta 1962 Joensuu[1]) on suomalainen laulaja ja kitaristi.[2] Eläkeläiset-yhtyeessä hän on toiminut taiteilijanimellä Onni Waris.[3]

Koponen keskittyi pitkään toimimaan vain Kumikameli-yhtyeessä[3], joka perustettiin vuonna 1986[1] ja joka saavutti laajaa huomiota 1980-luvun lopussa. Vuonna 1993 hän teki ensimmäisen esiintymisen Eläkeläisten kanssa.[3] Vuonna 2014[1] Koponen aloitti toimimisen Jukka Hyrkäksen kanssa Tekramütisch-duossa.[3] Vuonna 2017[1] hän aloitti toiminnan myös alun perin etätyöskentelyyn (jäsenten toisiaan tapaamatta) suunnitellussa, mutta sittemmin konsertoimaan suunnanneessa suomirockyhtyeessä ATK. Näiden lisäksi Koposen yhtyeistä levyttämään on edennyt Kantri-Antero & Rahtarit (2006–2007[1]), jonka tyylilajia on luonnehdittu "rekkamieskantriksi".[3] Vuosina 1986–1988 ja 1990 Koponen toimi Psychoplasma-yhtyeessä, ja vuonna 2020 alkunsa sai hänen Nahkasuut-projektinsa.[1]

Musiikkiuransa ulkopuolella Koponen on opiskellut tietotekniikkainsinööriksi ja työskennellyt järjestelmäasiantuntijana. Koposella on vaimo ja poika.[1]