Tommy Wirkola
Tommy Wirkola (s. 6. joulukuuta 1979 Alattio, Norja[1]) on norjalainen elokuvaohjaaja. Hän on opiskellut Finnmarkin ja Lillehammerin yliopistossa sekä Bond Universityssä Australiassa. Wirkolalla on suomensaamelaiset sukujuuret.
Wirkolan ensimmäinen kokoillan elokuva oli Kill Buljo: The Movie vuonna 2007. Elokuva parodioi Quentin Tarantinon Kill Bill -saagaa. Tammikuussa 2009 sai ensi-iltansa komediallinen kauhu- ja splatter-elokuva Død snø (kansainvälisessä levityksessä Dead Snow). Suomessa elokuvaa on esitetty muun muassa Night Visions -tapahtumassa marraskuussa 2009, ja se sai tuolloin yleisöpalkinnon. Vuonna 2010 valmistui ”pseudodokumentti” Kurt Josef Wagle og legenden om fjordheksa (2010), ja hänen ensimmäinen Hollywood-elokuvansa oli 3D-kauhukomedia Hannu ja Kerttu: Noitajahti (2013),[2] jossa näyttelee myös suomalainen Pihla Viitala.[3] Seuraava ohjaustyö, jatko-osa Død snø 2 (2014), kuvattiin Norjassa. Tieteiselokuva What Happened to Monday (2017) syntyi eurooppalaisena yhteistuotantona, ja siinä Noomi Rapace esittää seitsemää identtistä sisarusta.
Tommy Wirkola on etäistä sukua 1960-luvun norjalaiselle mäkihyppääjälle Bjørn Wirkolalle.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nå hopper Wirkola av. (Arkistoitu – Internet Archive) DN.no. Viitattu 16.3.2013.
- ↑ Lehtonen, Veli-Pekka: Pihla Viitala kuvaa tv-sarjan pilottia Los Angelesissa 22.5.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 25.6.2012. Viitattu 22.5.2012.
- ↑ Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä.” Ilta-Sanomat. 18.1.2017. Arkistoitu 18.1.2017. Viitattu 18.1.2017.
- ↑ Tommy Wirkola om kritikerslakten: – Det er ikke noe hyggelig. VG Nett. 1.2.2013. Viitattu 22.2.2014. (norjaksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tommy Wirkola Elonetissä.
- Tommy Wirkola Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|