Tommi Viikinkoski

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tommi Viikinkoski (s. 1984) on suomalainen taikuri, mentalisti ja puhuja.[1] Viikinkoski kuuluu kansainväliseen Psychic Entertainers Association Inc-järjestöön. P.E.A. toimii ammattimentalistien, hypnotistien ja muiden psyykikkoviihdyttäjien kattojärjestönä maailmassa. Vuonna 1978 perustettuun kansainväliseen järjestöön kuuluu noin 250 jäsentä ympäri maailman. Viikinkoski on järjestön kautta aikain neljäs suomalaisjäsen.

Koulutukseltaan hän on medianomi. Viikinkoski opiskelee ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi Helsingin Psykoterapiainstituutissa. Taikuuden pariin hän ajautui jo nuorena. Lapsena nähty Timo Taikurin esitys Tampereen Särkänniemessä innosti Viikinkoskea opettelemaan ensimmäiset taikatemppunsa. Ensimmäiset esiintymisensä hän teki 12-vuotiaana. Mentalismin pariin Viikinkoski siirtyi noin parikymppisenä nähtyään brittiläisen mentalisti Derren Brownin tv-ohjelman Trick of the Mind.

Muistitekniikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutustuttuaan norjalaisen muistimestari Oddbjörn Byn opastuksella muistitekniikoihin vuonna 2012 Viikinkoski opetteli ulkoa Piin tuhat ensimmäistä desimaalia kahdessa viikossa.

Huijarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän oli mukana myös vuonna 2015 Radio SuomiPopilla nähdyssä Huijarit -ryhmässä, jossa hän ja mentalistit Jose Ahonen ja Johannes Malkamäki tekivät huijauksia piilokameratyylisesti.

Kirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikinkoski on julkaissut näkökulman muuttamiseen ja stoalaisuuteen pohjautuvan kirjan Kaikesta huolimatta - mentalistin ohjeita hyvään oloon[2] (Basam Books 2023). Ammattilaiseksi hän siirtyi lopetettuaan radiojuontajan työt Radio Porissa helmikuussa 2023.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]