Toivo Koivisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sulo Toivo Koivisto (6. heinäkuuta 1884 Leivonmäki18. marraskuuta 1961) oli suomalainen Venäjän Kaukoidän ja Suomen Lapin kulta-alueilla vaikuttanut kaivosinsinööri.[1]

Toivo Koiviston vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Kaarlo Likander ja Ida Maria Nordlund. Hän pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1902 ja opiskeli sitten vuoritekniikkaa Helsingissä ja Venäjällä.[1] Seiväshyppääjä ja jääkäriluutnantti Yrjö Koivisto oli hänen veljensä.

Koivisto muutti Suomesta Amurinmaalle vuonna 1908. Hänellä oli siellä omia kullankaivuualueita vuodesta 1916 lähtien mutta hän oli aluksi muiden kultayhtiöitten ja kullan etsintäretkikuntien palveluksessa. Koivisto toimi englantilais-venäläisen kultakaivosyhtiön johtajana ja oli myös "dragöörinä" eli koneellisessa kullanhuuhdonnassa käytetyn ruoppaajan (venäjäksi draga) ohjaajana. Venäjän sisällissodan aikana Koivisto järjesti 60 kilometrin päässä Nikolajevskin kaupungista sijainneen kultakaivosalueensa puolustuksen. Koivisto palasi loppuvuodesta 1923 Suomeen. Vuonna 1924 hän solmi neuvostohallituksen kanssa kuusivuotisen konsessiosopimuksen Nikolajevskin alueella sijainneiden valtion kullanhuuhtimoiden käytöstä korvausta vastaan. Koivisto oli vuonna 1924 perustetun Oy Lapin Kulta-yhtiön osakkaana ja toimi yhtiön kullanhuuhdontatöiden johtajana. Yhtiö teki kuitenkin muutaman vuoden toiminnan jälkeen syksyllä 1927 konkurssin. Vuonna 1929 Koivisto perusti Viipuriin kaivos-, tie- ja vesirakennustöitä suorittaneen Yleinen Teknillinen Toimisto, T. Koivisto-nimisen yrityksen. Vuonna 1945 Koivisto oli valantehneenä kielenkääntäjänä Jyväskylässä. Hän kirjoitti muistelmateoksen 'Seikkailuja villissä idässä vaiheistaan Amurinmaalla ja Venäjän Kauko-Idässä vaikuttaneen Fridolf Höökin elämäkertateoksen. [1][2][3][4][5][6][7][8][9][10]

Toivo Koivisto oli naimisissa vuodesta 1929 Hilja Saarenheimon (entinen Koponen) kanssa. [1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seikkailuja villissä idässä. Gummerus 1929
  • Suomalaista sisua villissä idässä: Fridolf Höökin, suomalaisen valaanpyytäjän ja suuryrittäjän, merkilliset elämänvaiheet Itä-Aasiassa ja pohjoisilla merillä. Gummerus 1947

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toivo Koiviston Karjala-lehdessä vuonna 1939 ilmestyneitä muistelmia: