Toinen Balkanin sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Toinen Balkanin sota
Osa Balkanin sotia
Ylemmässä kartassa katkoviivoilla rajat ennen ensimmäistä Balkanin sotaa, paksulla viivalla Lontoon sopimuksen mukainen Turkin länsiraja. Alemmassa kartassa rajat toisen Balkanin sodan jälkeen.
Ylemmässä kartassa katkoviivoilla rajat ennen ensimmäistä Balkanin sotaa, paksulla viivalla Lontoon sopimuksen mukainen Turkin länsiraja. Alemmassa kartassa rajat toisen Balkanin sodan jälkeen.
Päivämäärä:

16. kesäkuuta18. heinäkuuta 1913

Paikka:

Balkan

Lopputulos:

Bulgarian tappio, Bukarestin rauha

Osapuolet

Bulgarian vuosina 1878–1944 käytössä ollut lippu. Bulgaria

Flag of Greece (1822-1978).svg Kreikka
State Flag of Serbia (1882-1918).svg Serbia
Flag of the Kingdom of Montenegro.svg Montenegro
Romanian kuningaskunnan lippu. Romania
Osmanien valtakunnan lippu. Osmanien valtakunta

Vahvuudet

300 000

Serbia: 220 000
Romania: 200 000
Kreikka: 150 000
Montenegro: 12 000

Toinen Balkanin sota oli kesällä 1913 käyty sota, jossa Bulgaria taisteli Kreikkaa, Serbiaa, Montenegroa, Romaniaa ja Turkkia vastaan. Sota puhkesi, koska ensimmäisen Balkanin sodan voittajavaltiot, joista yksi oli Bulgaria, eivät päässeet sovintoon niiden alueiden jakamisesta, jotka Turkki oli sodan jälkeen joutunut Lontoon sopimuksen mukaisesti luovuttamaan.[1] Lontoon sopimuksella 30. toukokuuta 1913 Turkki oli menettänyt lähes kaikki Euroopan puoleiset alueensa, lukuun ottamatta Istanbulia ja pientä maa-aluetta sen läheisyydessä.

Jo 19. toukokuuta 1913, ensimmäisen Balkanin sodan vielä kestäessä, Bulgarian joukot hyökkäsivät Pirotin ja Zajecarin kaupunkeihin Serbiassa[2], vaikka tässä sodassa Serbia ja Bulgaria olivat samalla puolella. Serbian kuningas Pietari julisti sodan 1. kesäkuuta Bulgariaa vastaan, ja taistelut puhkesivat myös Makedoniassa. Myös Kreikka julisti 3. heinäkuuta sodan Bulgariaa vastaan.[3]

Balkanin valtiot Kreikka, Romania, Montenegro]] ja Turkki lähtivät sotaan Serbian puolelle [2]. Romania puolestaan havitteli naapurinsa kahden vastustajan sitomaksi ja marssi 10. kesäkuuta eteläiseen Dobrudzhaan.[4] Turkkilaiset valloittivat Adrianopolin 25. maaliskuuta ja saavuttivat sotilaallisia voittoja. Rauhanneuvottelut aloitettiin Bukarestissa 29. heinäkuuta.[3]

Toinen Balkanin sota päättyi rauhansopimukseen, joka allekirjoitettiin 10. elokuuta Bukarestissa ja 29. syyskuuta Konstantinopolissa vuonna 1913.[2] Bulgaria menetti kaikki ensimmäisessä Balkanin sodassa valloittamansa alueet[2] sekä Dobrudzhan, joka on hedelmällistä viljelymaata[4], kun Serbia ja Kreikka jakoivat keskenään suurimman osan Makedoniasta[2]. Serbia sai tuolloin sen alueen, joka nykyisin muodostaa Makedonian valtion, Kreikka taas nykyisen Kreikan Makedonian. Myös Salonikin kaupunki ja Thasoksen saari luovutettiin Kreikalle[2]. Albaniasta tuli Saksan prinssi Wilhelmin johtama itsenäinen valtio[2]. Kreeta siirtyi lopullisesti osaksi Kreikkaa, joka vaati alueita Epeiroksesta, joka siihen asti oli turkkilainen Albania. Osmanien valtakunnalle palautettiin osa sen ensimmäisessä Balkanin sodassa menettämistä alueista, muun muassa Adrianopoli[2], ja täten Euroopan puoleinen Turkki sai nykyiset rajansa. Turkin länsirajaksi tuli Maritsa-joki.[1] Bulgarialle jäi kuitenkin vielä Länsi-Traakia, jossa sen alueet ulottuivat Egeanmereen saakka, mutta tämän alueen se menetti myöhemmin Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kreikalle.

Sota aiheutti 500 000 ihmisen pakolaisuuden ja karkoituksen.[4] 234 000 turkkilaista lähti Bulgariasta ja Serbiasta ja 15 000 bulgarialaista pakeni Makedoniasta, joka jaettiin Kreikan ja Serbian kesken. Noin 70 000 kreikkalaista pakeni Traakiasta, joka liitettin Bulgariaan. [4] Epeiros siirtyi Kreikalle, josta karkoitettiin noin 70 000 albaania. Ottomaanien valtakunnasta lähteneet 265 000 kreikkalaista ja 100 000 turkkilaista siirtyi Kreikasta Osmaanien valtakuntaan.[4]

Sodan jälkeen Bulgarian pääministeri Vasil Radoslavov ryhtyi lähentämään maataan Italian, Itävalta-Unkarin ja Saksan kolmiliittoon, jonka erimielisyydet olivat jo huonot, koska Itävalta-Unkari ei hyväksynyt Romanian hallituksen Bulgarialle esittämiä aluevaatimuksia.[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otavan iso Fokus, 1. osa (A–El), s. 322, art. Balkanin sodat 1912–1913. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2.
  2. a b c d e f g h i Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailman tapahtumat, s. 88. Balkan edelleen vaarallinen ruutitynnyri. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6529-7.
  3. a b Vuosisatamme Kronikka, s. 159. Taistelu Balkanista. Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.
  4. a b c d e Vuosisatamme kronikka, Rauha Balkanille, s. 161.