Ero sivun ”Syyttäjä” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p w |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 6: | Rivi 6: | ||
[[syyteharkinta|Syyteharkinnassa]] virallinen syyttäjä tekee poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen kokoaman esitutkintapöytäkirjan perusteella ratkaisun syytteen nostamisesta eli rikosasian viemisestä [[tuomioistuin]]käsittelyyn. Syyttäjän on toiminnassaan noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, eli hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Hänen tulee myös nimetä oikeudessa kuultaviksi sellaisetkin [[todistaja]]t, joiden [[esitutkinta|esitutkinnassa]] antama kertomus ei tue syytettä. |
[[syyteharkinta|Syyteharkinnassa]] virallinen syyttäjä tekee poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen kokoaman esitutkintapöytäkirjan perusteella ratkaisun syytteen nostamisesta eli rikosasian viemisestä [[tuomioistuin]]käsittelyyn. Syyttäjän on toiminnassaan noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, eli hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Hänen tulee myös nimetä oikeudessa kuultaviksi sellaisetkin [[todistaja]]t, joiden [[esitutkinta|esitutkinnassa]] antama kertomus ei tue syytettä. |
||
Virallisella syyttäjällä on syytepakko; syyttäjän on [[virkavastuu]]n uhalla nostettava syyte, jos rikoksesta ja tietyn henkilön syyllisyydestä on riittävä näyttö. Syytepakosta on myös erikseen säädettyjä poikkeuksia, joiden nojalla syyte voidaan jättää nostamatta seuraamusluontoisena toimenpiteistä luopumisena. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka syyttäjä katsoo rikoksen tapahtuneen, on asian luonteen (esimerkiksi epäillyn nuoruus, rikoksen vähäisyys, onnistunut sovittelu tai lieventävät asianhaarat) vuoksi prosessiekonomisista syistä rationaalisempaa olla nostamatta syytettä. Seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen kohteella on oikeus vaatia syytteen nostamista paikkakunnan alioikeudessa, mikäli hän ei katso syyllistyneensä rikokseen ja toivoo maineensa puhdistamista. |
Virallisella syyttäjällä on syytepakko; syyttäjän on [[virkavastuu]]n uhalla nostettava [[syyte]], jos rikoksesta ja tietyn henkilön syyllisyydestä on riittävä näyttö. Syytepakosta on myös erikseen säädettyjä poikkeuksia, joiden nojalla syyte voidaan jättää nostamatta seuraamusluontoisena toimenpiteistä luopumisena. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka syyttäjä katsoo rikoksen tapahtuneen, on asian luonteen (esimerkiksi epäillyn nuoruus, rikoksen vähäisyys, onnistunut sovittelu tai lieventävät asianhaarat) vuoksi prosessiekonomisista syistä rationaalisempaa olla nostamatta syytettä. Seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen kohteella on oikeus vaatia syytteen nostamista paikkakunnan alioikeudessa, mikäli hän ei katso syyllistyneensä rikokseen ja toivoo maineensa puhdistamista. |
||
[[Asianomistaja]]lla, joka toivoo syytteen nostamista, on oikeus kannella syyttämättäjättämispäätöksestä valtakunnansyyttäjänvirastoon. Tällöin joku ''valtionsyyttäjistä'' tutkii asiakirjat ja päättää uudelleen syytteen nostamisesta. Asianomistaja voi myös käyttää omaa ''toissijaista syyteoikeuttaan'' eli toimia itse asiassa syyttäjänä. Tällöin hän ottaa riskin oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta vastapuolelle siinä tapauksessa, että syyte hylätään. |
[[Asianomistaja]]lla, joka toivoo syytteen nostamista, on oikeus kannella syyttämättäjättämispäätöksestä valtakunnansyyttäjänvirastoon. Tällöin joku ''valtionsyyttäjistä'' tutkii asiakirjat ja päättää uudelleen syytteen nostamisesta. Asianomistaja voi myös käyttää omaa ''toissijaista syyteoikeuttaan'' eli toimia itse asiassa syyttäjänä. Tällöin hän ottaa riskin oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta vastapuolelle siinä tapauksessa, että syyte hylätään. |
||
Versio 11. tammikuuta 2009 kello 19.47
Virallinen syyttäjä on oikeuslaitoksen virkamies, jonka tehtäviin kuuluu ajaa syytteitä rikosasioissa. Suomessa syyttäjäorganisaatio on kaksiportainen: kihlakunnansyyttäjät ja valtakunnansyyttäjä, joka johtaa syyttäjälaitosta. Valtakunnansyyttäjänvirastossa työskentelee myös valtionsyyttäjiä, jotka vastaavat syyttäjän tehtävistä vaativimmissa ja valtakunnallisissa rikosasioissa.
Syyteharkinta
Syyteharkinnassa virallinen syyttäjä tekee poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen kokoaman esitutkintapöytäkirjan perusteella ratkaisun syytteen nostamisesta eli rikosasian viemisestä tuomioistuinkäsittelyyn. Syyttäjän on toiminnassaan noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, eli hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Hänen tulee myös nimetä oikeudessa kuultaviksi sellaisetkin todistajat, joiden esitutkinnassa antama kertomus ei tue syytettä.
Virallisella syyttäjällä on syytepakko; syyttäjän on virkavastuun uhalla nostettava syyte, jos rikoksesta ja tietyn henkilön syyllisyydestä on riittävä näyttö. Syytepakosta on myös erikseen säädettyjä poikkeuksia, joiden nojalla syyte voidaan jättää nostamatta seuraamusluontoisena toimenpiteistä luopumisena. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka syyttäjä katsoo rikoksen tapahtuneen, on asian luonteen (esimerkiksi epäillyn nuoruus, rikoksen vähäisyys, onnistunut sovittelu tai lieventävät asianhaarat) vuoksi prosessiekonomisista syistä rationaalisempaa olla nostamatta syytettä. Seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen kohteella on oikeus vaatia syytteen nostamista paikkakunnan alioikeudessa, mikäli hän ei katso syyllistyneensä rikokseen ja toivoo maineensa puhdistamista.
Asianomistajalla, joka toivoo syytteen nostamista, on oikeus kannella syyttämättäjättämispäätöksestä valtakunnansyyttäjänvirastoon. Tällöin joku valtionsyyttäjistä tutkii asiakirjat ja päättää uudelleen syytteen nostamisesta. Asianomistaja voi myös käyttää omaa toissijaista syyteoikeuttaan eli toimia itse asiassa syyttäjänä. Tällöin hän ottaa riskin oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta vastapuolelle siinä tapauksessa, että syyte hylätään.
Jos virallinen syyttäjä nostaa syytteen, hän voi ajaa myös asianomistajien korvausvaatimuksia.