Hermann von Helmholtz

Hermann von Helmholtz
Henkilötiedot
Syntynyt	31. elokuuta 1821 Potsdam, Saksa
Kuollut	8. syyskuuta 1894 Charlottenburg, Berliini, Saksa
Kansalaisuus	Saksalainen
Koulutus ja ura
Väitöstyön ohjaaja	Johannes Müller
Instituutti	Königsbergin yliopisto Bonnin yliopisto Heidelbergin yliopisto Berliinin yliopisto
Oppilaat	Albert Abraham Michelson Wilhelm Wien William James Edward Nichols Michael Pupin Friedrich Schottky Arthur Webster Wilhelm Wundt
Tutkimusalue	Fysiikka, fysiologia
Tunnetut työt	Energiaperiaate
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Hermann Ludwig Ferdinand von Helmholtz (31. elokuuta 1821 – 8. syyskuuta 1894) oli saksalainen lääkäri ja fyysikko. Helmholtzin isä oli Potsdamin voimistelusalin rehtori, joka oli opiskellut klassista filologiaa ja filosofiaa. Helmholtzin isä oli filosofi Immanuel Herman Fichten läheinen ystävä. Helmholtzin työssä näkyy Fichten ja Immanuel Kantin vaikutusta. Nuorena miehenä Helmholtz oli kiinnostunut luonnontieteestä, mutta hänen isänsä halusi hänen opiskelevan lääketiedettä.

Energian säilyminen

Helmholtzin ensimmänen merkittävä tieteellinen saavutus oli energian säilymistä käsittelevä tutkielma vuodelta 1847. Tutkielman taustalla oli hänen lääketieteelliset opinnot ja filosofinen tausta. Hän löysi energian säilymisen periaatteen tutkiessaan lihaksen aineenvaihduntaa.

Perustuen Sadi Carnotin, Émile Clapeyronin ja James Prescott Joulen aiempiin töihin hän oletti relaation mekaanisen, lämpö-, valo-, sähkö- ja magneettisen energian välille pitäen näitä saman voiman ilmentyminä (nykytermien mukaan energian ilmentymänä). Hän julkaisi teorinsa kirjassaan Über die Erhaltung der Kraft (On the Conservation of Force, 1847).

Helmholtzia esitti vuonna 1854 ensimmäisenä idean universumin lämpökuoleman mahdollisuudesta.

Yhteistyö Willard Gibbsin kanssa poiki Gibbs-Helmholtzin yhtälön.

Aistien fysiologia

Hemholzin aisteja koskeva fysiologia oli Wilhelm Wundtin työn perustana. Wundt oli Helmholzin oppilas ja häntä pidetään kokeellisen psykologian perustajana. Wundt Helmholzia

Silmäoptiikka

Vuonna 1854 Helmholtz mullisti silmäntutkimuksen silmän tähystämiseen soveltuvalla keksinnöllä; instrumentilla pystytään tutkimaan ihmisen silmää sisäpuolelta. Helmholtz keskittyi muutenkin aistien fysiologiaan. Hänen pääjulkaisussaan, nimeltään Handbuch der Physiologischen Optik (Handbook of Physiological Optics) käsitellään empiirisiä teorioita tila- ja värinäöstä sekä liikkeen havaitsemisesta. Teoksesta tuli alansa perusteos 1800-luvun puolivälissä. Helmholtz jatkoi työtä kirjansa uusien painosten kanssa useita vuosikymmeniä. Erityisesti kiistely Ewald Heringin kanssa tila ja värinäöstä aiheutti taajaa päivittämistä.

Akustiikka ja estetiikka

Vuonna 1863 Helmholtz julkaisi kirjan "On the Sensations of Tone as a Physiological Basis for the Theory of Music". Siinä käsitellään ääniaistimusten fysiologista perustaa musiikki teoriassa. Hän kehitti Helmholtzin resonaattorin, jolla voidaan selvittää eri äänien korkeuksia

Elektromagnetismi

Vuonna 1874 Helmholtz muutti Bonnista Berliiniin vastaanottamaan fysiikan professorin viran. Siellä hän kiinnostui elektromagnetismista. Vaikka hän itse ei tehnyt merkittäviä tutkimustuloksia alalta hänen oppilaansa Heinrich Rudolf Hertz tuli kuuluisaksi havainnollistamalla ensimmäisenä sähkömagneettisen säteilyn.

Muita Heimholtzin opiskelijoita ja tutkijatyötovereita Berliinissä olivat mm. Willard Gibbs, Max Planck, Heinrich Kayser, Eugen Goldstein, Wilhelm Wien, Arthur König, Henry Augustus Rowland, A. A. Michelson ja Michael Pupin.