Valtiosääntö

Valtiosääntö eli konstituutio on valtion perusrakenteita koskeva säännöstö. Sen ydinsäädös voi olla tavanomaisesta yleensä yksinkertaiseen enemmistöön perustuvasta lainsäädäntömenettelystä poikkeavassa järjestyksessä, yleensä suurehkolla määräenemmistöllä säädettävä perustuslaki. Suomen valtiosääntö on vahvistettu Suomen perustuslaissa. On valtioita, joissa ei ole perustuslakia, mutta joissa on perustuslain kaltaisiksi katsottavia säädöksiä tai käytäntöjä. Perustuslakia tarkoittava valtiosääntö voi muodostua laista hallitusmuodosta, laista valtiopäiväjärjestyksestä, kansalaisoikeuksia turvaavasta julistuksesta tai muusta luettelosta (Bill of rights).

Raja siitä mikä kuuluu valtiosääntöön on häilyvä. Siihen katsotaan tavallisesti kuuluvan myös perustuslain säännöksien toteuttamista koskevat säädökset. Suomessa tällaisia ovat esimerkiksi valtioneuvoston ohjesääntö, eduskunnan vaalisääntö, eduskunnan oikeusasiamiehen johtosääntö, kokoontumislaki ja valmiuslaki. Valtiosäännön periaatteiden toteutumista rajoittavat tai kansalaisoikeuksia poistavat, yleensä poikkeusaikoina voimaan otettavaksi tarkoitetut säädökset ovat perustuslain veroisia.

Valtiolla voi olla perustuslain asemassa olevia säädöksiä yksi tai useampia. Valtiosääntö ei välttämättä ole kirjoitettu laki, vaan se voi koostua eri-ikäisistä laeista ja oikeudellisista sovinnaissäännöistä. Tällainen on vaikkapa Yhdistyneen kuningaskunnan valtiosääntö.

Oikeudellisen valtiosäännön ohella käytetään termiä poliittinen valtiosääntö. Sillä tarkoitetaan sitä, että asian tosiasiassa ratkaisee joku muu kuin asiasta muodollisen päätöksen tekevä taho. Päätösvaltaa voi esimerkiksi käyttää eduskuntaryhmä tai ministerivaliokunta. Myös maantavalla ja muilla sovinnaissäännöillä on oma merkityksensä päätöksenteossa. Tarkan rajan määritteleminen näiden kahden valtiosäännön välille on mahdotonta.

Katso myös

• Valtiosääntöoikeus