Ääntöpaikka

Ääntöpaikat (aktiivi ja passiivi): 1. Eksolabiaalinen 2. Endolabiaalinen 3. Dentaalinen 4. Alveolaarinen 5. Postalveolaarinen 6. Prepalataalinen 7. Palataalinen 8. Velaarinen 9. Uvulaarinen 10. Faryngaalinen 11. Glottaalinen 12. Epiglottaalinen 13. Radikaalinen 14. Postdorsaalinen 15. Mediodorsaalinen 16. Laminaalinen 17. Apikaalinen 18. Subapikaalinen

Konsonantin ääntöpaikka eli artikulaatiopaikka kertoo missä kohdassa ääntöväylää muodostetaan tuke aktiivisesta (esim. kielen osa) ja liikkumattomasta elimestä (esim. kitalaki). Ääntötavan kanssa tämä antaa konsonantille sen yksilöllisyyden.

Ääntämistyypit

Ääntämispaikkaan määritellään aktiivinen ja passiivinen artikulaattori. Esimerkiksi aktiivinen alahuuli voi koskea passiiviseen ylähuuleen (bilabiaalinen /m/) tai ylähampaisiin (labiodentaalinen /f/). Kitalakeen voi koskea joko kielen etu- tai takaosa. Etuosaa käytettäessä on kyseessä retrofleksi ja takaosa on palataali.

Viisi aktiivista perusartikulaattoria: huulet, kielen notkea etuosa, kielen keski- ja takaosa, kielenjuuri ja epiglottis, kurkunpää (laryngaali). Ne kaikki voivat toimia itsenäisesti tai ryhmässä ja muodostaa koartikulaatiota.

Passiivisessa artikulaatiossa ei ole erityistä rajoittelua ja konsonantti muodostetaan suun etuosan artikulaattoreiden alueella.

Kielen etuosan ollessa kyseessä (laminaari) voidaan käyttää joko kielen yläpuolta (apikaali) tai kärkeä ala-apikaali). Myös nämä artikulaatiot sulautuvat muihin ilman erityistä jaoittelua.

Saman artikulaation omaavat konsonantit kuten alveolaarit [/n/ /t/ /d/ /s/ /z/ /l/] ovat homorgaanisia. Homorgaanisilla nasaaleilla on sääntö missä ensimmäisen äänteen ääntämispaikkaan vaikuttaa viimeinen äänne. Esimerkiksi joruban kielessä ba (piileksiä) muuttuu mba (piileksii) ja sun (nukkua) muuttuu nsun (nukkuu).

Paikkoja missä tuke voi syntyä

• Bilabiaali: huulet
• Labiodentaali: alahuuli ja ylähampaat
• Linguolabiaali: ylähuuli ja kielen etuosa
• Dentaali: ylähampaiden ja kielen etuosa
• Alveolaari: kielen etuosa ja hampaiden takana oleva kovan kitalaen harjanne
• Postalveolaari: kielen etuosa ja harjanteen takainen kitalaki
• Retrofleksi: kieli kääntyy niin, että alaosa koskee kitalakeen
• Palataali: kielen keskiosa ja kova kitalaki
• Velaari: kielen takaosa ja pehmeä kitalaki
• Uvulaari: kielen takaosa ja pehmeän kitalaen takaosa

Kaikki nämä voidaan nasalisoida ja useimmat lateralisoida.

• Laryngaali: kielen juuri ja nielu
• Epiglottaalinen laryngaali: epiglottis ja nielu
• Epiglottaali: äänihuulet ja epiglottis
• Glotaali: äänirako

Nasaalit ja lateraalit

• Nasaaleissa kitapurjetta siirretään ja pakotetaan ilmavirta kulkemaan nenän kautta. Teknisesti tämä on ääntämispaikka mutta useimmiten se luetään ääntötavaksi.
• Lateraaleissa ilma päästetään kulkemaan kielen vierustojen kautta. Suomessa ja englannissa on vain yksi lateraali /l/ kun esimerkiksi hindun kielessä on dentaalisia, palataalisia ja retrofleksilateraaleja. Amerikan intiaanien kielissä on lateraaliapproksimaksimantteja, -frikatiiveja ja -affrikatiiveja. Muutamissa koillis-Kaukaasian kielissä voi olla viidestä seitsemään lateraalista konsonanttia.

Koartikulaatio

Joissain kielissä konsonanteilla voi olla kaksi samanaikaista ääntämispaikkaa, koartikulaatiota. Näitä muodostettaessa kummankin artikulaattorin täytyy liikkua itsenäisesti joten labiaaleja, koronaaleja, dorsaaleja ja radikaaleja voi olla vain yksi kutakin.