Operaatio Market Garden

Operaatio Market Garden
Osa toista maailmansotaa
Laskuvarjosotilaita pudotetaan operaation aikana Alankomaihin
Päivämäärä: 17. syyskuuta–25. syyskuuta 1944 Paikka: Alankomaat Lopputulos: Saksan taktinen voitto
Osapuolet
Liittoutuneet	Saksa
Komentajat
Bernard Montgomery	Gerd von Rundstedt
Vahvuudet
Tappiot
n. 18 000	n. 13 000

Liittoutuneiden suunnitelma

Operaatio Market Garden ("Kauppapuutarha") oli liittoutuneiden sotilasoperaatio toisen maailmansodan aikana, syyskuussa 1944. Sen tavoitteena oli ottaa haltuun saksalaisjoukkojen miehittämän Alankomaiden suurimpien jokien ylittävät sillat ja siten helpottaa liittoutuneiden etenemistä Saksaan.

Operaatio olikin menestyksekäs Nijmegenissä sijaitsevan Waalin sillan valtaamiseen asti, mutta yleisesti sitä pidetään epäonnistuneena, koska Arnhemissä sijainnutta Reinin ylittävää siltaa ei onnistuttu valtamaan, jolloin brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona lähes tuhoutui.

Suunnitelma

Market Garden koostui kahdesta erillisestä osasta. Operaatio Market oli toisen maailmansodan suurin maahanlasku-operaatio. Kolme ja puoli divisioonaa laskuvarjojoukkoja pudotettiin valtaamaan tärkeät sillat ja estämään saksalaisia tuhoamasta niitä. Operaatio Garden oli pudotuksen kanssa samaan aikaan alkanut brittiläisen 2. armeijan XXX armeijakunnan motorisoitujen joukkojen hyökkäys, jonka tarkoituksena oli edetä mahdollisimman nopeasti kevyesti aseistettujen laskuvarjojoukkojen avuksi ja varmistaa siltojen väliset alueet. Liittoutuneiden sodanjohto oletti, että saksalaisjoukot olisivat vieläkin pakomatkalla Pohjois-Ranskan taisteluista ja että vastustus ei tulisi olemaan kovinkaan ankaraa kummallekaan operaatiolle.

Suunnitelman onnistuessa Bernard Montgomeryn johtamat brittijoukot olisivat olleet paremmassa asemassa auttamaan saksalaisjoukkojen raivaamisessa Länsi-Scheldtiltä. Liittoutuneet olisivat myös pystyneet käyttämään aikaisemmin vallattua Antwerpenin satamaa lisäkaluston tuomiseksi ja siten alueiden valtaamiseen helpottamiseksi.

Operaation laukaisemiseen vaikutti useita tekijöitä. Ensiksikin maahanlasku-joukot oli vedetty Normandian maihinnousun jälkeen Englantiin, jotta ne voitiin koota yhteen ja muodostaa jälleen toimintaan. Tällöin muodostettiin Ensimmäinen Liittoutuneiden Maahanlaskuarmeija, joka koostui kolmesta Yhdysvaltain ja kahdesta Britannian maahanlaskudivisioonasta, sekä Puolalaisesta prikaatista. Eisenhoweria oli jo pitkään painostettu käyttämään näitä joukkoja niin pian kuin mahdollista, koska 18 liittoutuneiden suunniteltua operaatiota oli peruttu. Tämä siksi, että maajoukot olivat marssineet aiottujen pudotusalueiden yli, eikä pudotusalueita enää voitu käyttää paljastumisen vuoks

Eisenhower hyväksyi uhkarohkean Market Gardenin Montgomeryn painostuksen vuoksi ja antoi huoltoprioriteetin 21. armeijaryhmälle. Yhdysvaltalaisen 1. armeijan hyökkäyssuunta käännettiin pohjoiseen kohti Ardennien vuoristoa, jossa se järjesti pieniä hyökkäyksiä tarkoituksena vetää saksalaispuolustus etelämmäksi pois kohde-alueilta.

Operaation joukot

Market

Yhdysvaltain 101. laskuvarjojoukot olivat kenraalimajuri Maxwell D. Taylorin komennossa. Maxwell Taylor hyppäsi miehiensä kanssa Normandiaan maihinnousupäivänä ja oli näin ensimmäinen liittoutuneiden johtaja Ranskassa toisen maailmansodan aikana. 101. pudotusalueeksi määrättiin alue Brittiläisen XXX armeijakunnasta pohjoiseen. Heidän tehtävänään oli ottaa haltuun Sonin ja Veghelin sillat Eindhovenista luoteeseen.

Toinen liittoutuneiden maahanlaskujoukkojen ryhmä oli 82. laskuvarjodivisioona, jonka johdossa oli kenraali James M. Gavin. Divisioonan aiottu pudotusalue sijaitsi aika lailla koilliseen 101. alueesta, Graven ja Nijmegenin välissä. Heidän komennuksensa oli ottaa haltuun Gravenin ja Nijmegenin sillat.

Kolmas ryhmä liittoutuneiden joukoissa koostui 1. Brittiläisestä laskuvarjodivisioonasta ja 1. puolalaisesta itsenäisestä laskuvarjoprikaatista. Brittiläisiä johti kenraali Roy Urquhart ja puolalaisia kenraalimajuri Stanislaw Sosabowski. Tämä ryhmä määrättiin laskeutumaan reitin kaikkein pohjoisimmalle alueelle, puolalaiset Drieliin Reinin etelärannalle, ja turvaamaan Arnhemin tiesillan ja Oosterbeekin rautatiesillan.

Garden

Garden –osa koostui lähinnä Brittiläisestä 2. armeijan XXX armeijakunnasta, jonka tuli suunnitelman mukaan tulla auttamaan järjestäen jokaista maahanlaskujoukkoa. Operaation ensimmäisenä päivänä maavoimien ohjeena oli saapua 101. divisioonan alueen eteläosaan, toisena päivänä 82. alueelle ja kolmantena tai neljäntenä päivänä 1. divisioonan alueelle. He ottaisivat maahanlaskujoukkojen hallusta sillat valvontaansa vapauttaen näin laskuvarjojoukot muihin tehtäviin. Gardenin maajoukkoihin kuului myös ”Vartioiva Panssaridivisioona” (the Guards Armourd Division), Brittiläinen Panssarijoukkojen eliitti, 43. Wessexin ja 50. Northumbrianin jalkaväkidivisioonat.

Taistelut

Toisin kuin edellisten operaatioiden yölliset maahanlaskut, Market Gardenissa lähes kaikki liittoutuneiden laskuvarjojoukot ja liitimet onnistuivat laskeutumaan noin 900 metrin sisälle pudotusalueesta. Pudotusten jälkeen joukot lähtivät liikkeelle valtaamaan määräysten mukaisia siltoja ja operaatio näytti aluksi etenevän hyvin. Joukot eivät kohdanneet juuri lainkaan vastarintaa vallatessaan ensimmäisiä siltojaan.

Yksi tärkeimmistä silloista saksalaisille oli Nijmegenin 600 metriä pitkä silta, jonka valtaus oli 508. laskuvarjojoukkojen jalkaväkirykmentin vastuulla. Rykmentti odotti hyökkäyskäskyä, mutta kommunikointiongelmien vuoksi se hyökkäsi vasta myöhemmin päivällä. Mikäli se olisi hyökännyt aiemmin, se olisi kohdannut vain tusinan verran saksalaissotilaita. Hyökkäyshetkellä paikalle oli kuitenkin saapunut juuri saksalaisten 9. SS tiedustelupataljoona, joka pysäytti liittoutuneiden valtausyrityksen helposti, mikä jätti elintärkeän sillan saksalaisten haltuun. Nijmegenin ja Arnhemin sillat ylittivät Reinin sivuhaarat, joten ylitettävät joet olivat suhteellisen suuret. Tämän vuoksi niitä oli pioneerijoukkojen hankala silloittaa. Eli mikäli Nijmegenin ja Arnhemin siltoja ei olisi saatu otettua ja pidettyä hallussa, XXX joukkojen eteneminen olisi estynyt ja operaatio Market Garden epäonnistunut. Muualla operaation vähäinen ja huono suunnittelu oli huomattu myös. Monta autoa menetettiin liitimien ollessa vielä ilmassa, joten kuljetuskalusto väheni entisestään.

1. laskuvarjodivisioonasta vain puolet saatiin kuljetettua pudotusalueelle ensimmäisen päivän aikana ja siitäkin puolien miehistä täytyi jäädä vartioimaan pudotusaluetta loppua divisioonaa varten. Britit olivat vielä kaukana Arnhemin sillasta, kun Saksan 9. Waffen-SS panssaridivisioonan tiedustelupataljoona marssi onnistuneesti Arnhemin sillan yli kohti Nijmegenia ja Waalin siltaa.

Saksalaisten sulkiessa kaikki ilmeisimmät kulkuväylät Arnhemiin, Everstiluutnantti John Frostin toinen pataljoona kiersi sillalle etelän kautta, reittiä, joka oli lähes miehittämätön. Sillan ja pudotusalueiden välillä oli suuria kommunikointiongelmia. Radiolähettimet eivät toimineet edes parin sadan metrin kantamaa, saati sitten 13 kilometriä.

On esitetty teorioita siitä, miksi radiot eivät toimineet Belgian ja Hollannin välisellä alueelle. Ensinnäkin on tehty mittauksia maaperälle, joiden mukaan tällä alueella olisi epätavallisen suuria määriä rautaa maaperässä ja tämä olisi häirinnyt radiosignaaleja. Toisen teorian mukaan radioiden akut olisivat olleet huonosti ladattuja. Koska useita operaatioita oli suunniteltu ja aina peruttu, on mahdollista, että akut on epähuomiossa jäänyt lataamatta tätä operaatiota varten. Oli syy mikä hyvänsä, tällä radioiden toimimattomuudella oli kohtalokkaat seuraukset operaation onnistumisen kannalta.

Kun radiot eivät toimineet eivätkä joukot tällöin edenneet, oli saksalaisilla joukoilla aikaa koota joukkonsa uudelleen ja saivat näin etulyöntiaseman. Liittoutuneet kun olettivat Saksan armeijan kärsivän vieläkin Normandian maihinnousun aiheuttaneesta miehistövajeesta. Toisaalta kaikki liittoutuneiden joukot eivät vielä olleet saapuneet Hollantiin. Niin moni maahanlaskuoperaatiota oli jouduttu jo perumaan, ettei kenraali Horrocks halunnut lähettää XXX panssarijoukkoja paikalle ennen kuin oli saanut varmistuksen siitä, että laskuvarjojoukot olivat päässet laskeutumaan ja operaatio oli käynnistynyt. Näin ollen maajoukot saapuivat vasta 14.35, monta tuntia myöhässä aikataulusta. Tavattuaan matkalla vastarintaa, XXX joukot olivat vielä 17.00 15 kilometriä Einhovenista, eikä joukot halunneet edetä pimeän aikaan, joten operaation aikataulu kokonaisuudessaan myöhästyi jo alussa päivällä. Saksan joukot etenivät joka tapauksessa yöaikaan ja säilyttivät yllätyshyökkäyksen edun.

Toisena päivänä Brittiarmeijan 1. ja 3. laskuvarjopataljoona eivät kohdanneet paljoa vastarintaa ja saavuttivat iltaan mennessä Arnhemin ja olivat 1,5 kilometrin päässä sen sillasta. Kyseiset joukot olivat menettäneet taisteluissa jo 5/6 vahvuudestaan, pääasiassa upseereita ja aliupseereita.

Amerikkalaisten 82. pataljoona sen sijaan kohtasivat Gravessa, Nijmegenin itäpuolella ja Horstissa, Riethorstissa ja Grafwegenissa. Pataljoona määrättiin myös valtaamaan takaisin saksalaisilta pudotusalueet joille oli määrä laskeutua kello 13.00 toinen erä maahanlaskujoukkoja. Valtaus oli kuitenkin suoritettu loppuun vasta 14.00 ja miehet pääsivät laskeutumaan 15.30. 101. ja saapuivat puolilta päivin Eindhoveniin, yritettyään useaan kertaan Sonin sillan haltuunottoa tuloksetta. Nämä joukot jättivät Sonin sillan XXX panssarijoukkojen vallattavaksi. Toisen päivän loppuun mennessä liittoutuneet olivat jo 36 tuntia aikataulusta jäljessä, joten odotettavissa oli, ettei operaatio toisikaan nopeaa ratkaisua sodalle.

Nijmegen

Kolmantena päivänä, iltapäivällä, XXX panssarijoukot saapuivat Nijmegeniin Arnhemin sijaan. Nijmegenissä Vartioiva panssaridivisioona ja 82. divisioonan 505. rykmentin toinen pataljoona, XXX panssarijoukkojen kanssa, lähtivät valtaamaan Nijmegenin siltaa, mutta yritys pysäytettiin 350 metrin päässä sillasta. Tämän jälkeen taistelu jatkui läpi yön. Taistelun aikana liittoutuneet suunnittelivat toista hyökkäystä sillan eteläpäähän harhautukseksi ja samanaikaisesti 504. rykmentin kolmas pataljoona olisi ylittänyt hieman kauempana joen veneillä ja hyökännyt sillan pohjoispäähän. Jälleen yksi yritys epäonnistui, kun veneet, joilla ylitys olisi pitänyt tehdä, eivät saapuneet ajoissa paikalle. Tästä johtuen XXX panssarijoukot myöhästyivät entisestään, eivätkä ehtineet Arnhemiin ajoissa. Tilatut veneet saapuivat seuraavana, eli keskiviikkona neljäntenä päivänä, iltapäivällä, hieman ennen kolmea ja tehtiin hätäinen päivähyökkäys. Tähän hyökkäykseen otti osaa 504. prikaatin kolmas pataljoona ja se meloi suoraan keskelle tulitusta, josta vain alle puolet veneistä selvisi. Nämä loput veneet kuitenkin onnistuivat rantautumaan joen pohjoiselle rannalle ja saivat saksalaiset perääntymään pois sillan molemmista päistä. Tämän jälkeen 505. prikaatin 2. pataljoona ja tankkeja toisesta divisioonasta ryntäsivät sillalle turvaamaan sen pitkän taistelun jälkeen. Sillan valtauksen jälkeen myös itse Nijmegenin kaupunki saatiin vallattua. Tämä ei kuitenkaan oikeastaan auttanut liittoutuneita saavuttamaan päämääräänsä, koska Nijmegeniä puolustavat ”Vartioivat panssarijoukot” tarvitsivat omien sanojensa mukaan ”aikaa koota jälleen joukkonsa”. Näin ne eivät edenneet Arnhemiin ajallaan, joten tämäkin antoi saksalaisille aikaa vahvistaa joukkojaan Arnhemissa.

Arnhemin silta

Kolmantena päivänä tiistaina 19.9.1944 1. laskuvarjoprikaati lähti lähestymään Arnhemin siltaa ensimmäisen pataljoonan johtamana. Heti päivän alettua valjeta, Saksan puolustuslinja huomasi ja pysäytti ensimmäisen pataljoonan etenemisen. Ensimmäisen ja kolmannen pataljoonan jäljelle jääneet miehet joutuivat perääntymään keskipäivään mennessä. 11. pataljoonakin, joka ei juurikaan ollut vielä päässyt taistelemaan joutui antamaan periksi ja vetäytymään muiden pataljoonien kanssa. Toinen pataljoonan sen sijaan onnistui vastustamaan saksalaisten vahvaa tulitusta verrattain hyvin ja sai pidettyä Arnhemin sillan vielä päivän loppuun liittoutuneilla. Seuraavana, neljäntenä, päivänä tämä puolustusasema tosin horjui jo pahasti. Kenraali John Frost sai yleisöpuhelimella yhteyden joukkoihinsa kuullakseen vain, että XXX armeijakunta oli pysähtynyt etelään Nijmegenin sillan eteen ja muut brittijoukot olivat menettämässä asemiaan Arnhemissa.

Britit olivat kärsineet suuria tappioita, lähinnä haavoittuneita, jatkuvan tulituksen kohteena ollessaan. Myös ampumatarvikkeita, erityisesti panssarintorjuntakalustoa, olisi tarvittu kiireesti lisää. Liittoutuneiden joukot olivat Arnhemissa hätää kärsimässä ja ruuasta, vedestä ja lääkintätarpeista oli pulaa. Itse asiassa tilanne kehittyi niin pahaksi, että liittoutuneet solmivat tilapäisen kahden tunnin välirauhan, jonka aikana haavoittuneet sotilaat, muun muassa John Frost, siirretiin saksalaisten hoitoon ja vankeuteen. Jäljelle jääneet britit taistelivat välirauhan jälkeen yhä raivokkaasti, jopa ilman aseita, mutta torstaiaamuun mennessä lähes kaikki Arnhemissa taistelleet britit oli otettu vangeiksi, 81 brittiä kuoli puolustaessaan Arnhemin siltaa. Perjantai-illan ja torstaiaamun jälkeen eivät liittoutuneet enää yrittäneet vallata Arnhemin siltaa ja se jäi saksalaisten haltuun.

Ooterbeek

Ooterbeekissa 4. laskuvarjoprikaati johti 1. maahanlaskudivisioonan yritystä tunkeutua Saksan linjan taakse, mutta tiistain kolmannen päivän yhteysvaikeuksien ja Saksan kohtalaisen vastarinnan vuoksi yritys epäonnistui suurten sotilasmenestysten saattelemana. Tämän seurauksena divisioona oli hajautunut laajalle alueelle, vihollisen saartamaksi. 4. prikaati ei kyennyt auttamaan John Frostin joukkoja Arnhemissa, joten ne tyytyivät puolustamaan sillanpääasemaa Reinin pohjoisrannalla, Oosterbeekissa. Neljäntenä päivänä ne 1. maahanlaskudivisioonan pataljoonat, jotka eivät taistelleet Arnhemissa ja sieltä peräytyvät joukot, saapuivat vähitellen Oosterbeekiin. Aiemmin paikalle saapuneet joukot eivät joutuneet taistelemaan kovin suurta saksalaisjoukkoa vastaan, mutta metsikössä Oosterbeekista länteen päin 4. laskuvarjoprikaati taisteli tietään kohti divisioonan eturintamaa. Tämä taisteluyritys jäi kuitenkin paikalleen, kun saksalaisten sotajoukkojen tykistö, kranaatinheittimet, tankit ja joitain liekinheittimet tulittivat heitä jatkuvasti raskaasti. Taaempana 156 laskuvarjopataljoonaa tulitettiin vielä raskaammin kuin 4. prikaatia ja kärsivät monta hyökkäystä ennen kuin pääsivät vastahyökkäykseen. Kuitenkin tämä vastahyökkäys oli niin valtaisan voimakas, että saksalaiset eivät missään vaiheessa ymmärtäneet pataljoonan olleen vetäytymässä. Pataljoonan tulitus oli niin tehokas, että kahdeksan tunnin sotimisen jälkeen heidän onnistui työntyä Saksan sotilaiden ohi 150 sotilaan vajaamiehitykselläkin. Noin 3 600 1. maahanlaskudivisioonan selviytynyttä sotilasta onnistuivat pääsemään rakennuksiin ja metsään Oosterbeekin ympäristöön. He aikoivat viidentenä päivänä pitää Reinin ylittävän sillanpään hallussaan, kunnes XXX panssarijoukot olisivat voineet saapua. Tämä oli kuitenkin vaikeaa, kun heidän asemaansa tulitettiin jatkuvasti joka puolelta. Kaakossa Arnhemista peräytyneiden pataljoonien tähteet torjuivat tykistön avustuksella suurimman osan vihollistulituksesta. Pohjoisessa taas Skottilaiset Kuninkaalliset Rajajoukot olivat hetken hätää kärsimässä iltapäivällä, mutta vastahyökkäys pistinten kanssa korjasi tilanteen ja pahoista menetyksistä kärsinyt pataljoona eteni kaikesta huolimatta.

Viimeisten päivien perääntymiset

Toiseksi viimeisenä päivänä oli jo selvää, että operaatio tuli kokonaisuudessaan epäonnistumaan. Sunnuntai-iltana Dorsetiin oli määrä hypätä vielä joukkoja vahvistamaan Nijmegenin vartiointia Oosterbeekista päin. Nämä laskuvarjojoukot hyppäsivät kuitenkin suoraan saksalaisjoukkojen ”syliin” ja välittömästi suurin osa miehistä ammuttiin. Oosterbeekin yrittäneistä 315 miehestä vain 75 pääsi perille, jotka hekin jäivät saksalaisten vangeiksi. Tämän verilöylyn jälkeen 1. maahanlaskudivisioona päätettiin vetää pois Hollannista. Maanantaiaamulla divisioona sai käskyn vetäytyä Reinin yli odottamaan pääsyä takaisin englantiin. Tätä vetäytymistä ei kuitenkaan saatu toteutettua ennen pimeää ja siihen asti divisioona taisteli vielä lujasti selviytyäkseen. Divisioona taisteli saksalaisia vastaan tehokkaasti vetäytyessään ja antoivat saksalaisille vaikutelman, että heidän asemansa olivat muuttumattomat. Tämä antoi mahdollisuuden vetäytymiseen kello 22.00. Seuraavaan aamuun mennessä liittoutuneet olivat vetäneet 2398 selviytynyttä miestään pois Hollannista, jättäen noin 300 miestä Reinin pohjois-rannalle. Nämä miehet joutuivat antautumaan saksalaisille, koska saksalaiset piirittivät heitä, eivätkä he näin päässeet perääntymään. 1485 miestä noin 10600 miehestä, jotka taistelivat Reinin pohjoispuolella, kaatui ja 6414 miestä otettiin vangiksi. Näistä vangeista kolmannes oli haavoittuneita. Arnhemista etelään, Nijmegenissä, vastasaapunut 50. Northumbian divisioona hyökkäsi saksalaisten kimppuun valtatiellä, saaden sen haltuunsa seuraavaan päivään mennessä. Myös Nijmegenin Salientissa liittoutuneiden laskuvarjojoukot pitivät asemansa läpi syys- ja lokakuun ja luovuttivat ne sen jälkeen Kanadan ensimmäiselle armeijalle marraskuussa 1944. Nämä alueet onnistuttiin pitämään hallussa helmikuuhun 1945 asti, jolloin toinen operaatio käynnistettiin Reininmaalla.

Sodan seuraukset ja lopputulos

Operaatio epäonnistui suurelta osin ja varsinkin Arnhemin menetykset olivat merkityksekkäät. Monet liittoutuneiden eliitti-maahanlaskujoukoista kärsi suuria tappioita. Maahanlaskujoukkoja ei oltu koulutettu eikä aseistettu pitämään kohteita hallussaan pitkiä aikoja, vaan valtaamaan ne ja luovuttamaan sitten maajoukoille. Tämä ei kuitenkaan toteutunut operaatio Market-Gardenissa. Operaatiota on syytetty huonosti ja liian nopeasti suunnitelluksi. Sodanjohto halusi vain toteuttaa edes yhden operaation, ettei joutuisi huonoon julkisuuteen. Menetykset operaatiossa toivat kuitenkin mukanaan vielä enemmän huonoa julkisuutta ja keskustelua operaation tärkeydestä. On mietitty, että ilman operaatiota Antwerpeniin olisi saatu enemmän tarvikkeita. Market-Garden vaati kuitenkin niin paljon resursseja, että Antwerpenin vapautus venyi aina vain myöhempään. Ilman Market-Gardenia kuljetuskalustoa, vettä ja ruokaa, sekä ampumatarvikkeita olisi riittänyt muuallekin ja tärkeitä satama- ja vesiväyliä olisi saatu vallatuksi ja näin kuljetuskalustoa Euroopan mantereella lisättyä. Myös pudotusalueiden sijainteja on moitittu. Jos ne olisivat olleet lähempänä tärkeitä siltoja, hyökkäyksiin olisi kulunut luultavasti palon vähemmän aikaa ja varoja, ja sillat olisi voitu saada vallatuiksi, kuten Veghelissä ja Gravessa. Luultavasti yksi suurimmista syistä operaation epäonnistumiselle oli luultavasti XXX armeijakunnan myöhästyminen ja hidasteleminen. Jo ensimmäisenä päivänä se myöhästyi aikataulustaan ja oli vasta Nijmegenissä, kun sen olisi suunnitelman mukaan kuulunut olla jo Arnhemissa. Panssarijoukoilla ei yksinkertaisesti ollut halua edetä nopeampaa.

Toisaalta, mikäli operaatiota olisi suunniteltu pidempään, olisi luultavasti huomattu, että Drielissä olisi kulkenut lautta joen yli. Tämä lautta olisi ollut myös huomattavasti helpommin vallattavissa, kuin Arnhemin tärkeä silta. Muitakin siltavaihtoehtoja olisi siis ollut tarjolla. Operaatiota suunniteltaessa luultiin saksalaisvastarinnan olevan vähäistä ja lähinnä nostoväkeä, vanhuksia ja opiskelijoita. Saksalaiset olivat kuitenkin Normandian maihinnousun jälkeen varoittaneet amerikkalaisia ja brittiläisiä siitä, että he olivat saaneet joukkonsa koottua. Näin oli siis selvillä, että vastassa olisi oikeita sotilaita. Näitä varoituksia ei kuitenkaan otettu vakavasti huomioon liittoutuneiden puolella, koska muitakin samanlaisia varoituksia oli annettu puolin ja toisin. Market-Garden oli eritäin suuri riski operaationa. Se vaati taktisten riskien ottamista, mutta ikävä kyllä näitä taktisia riskejä otettiin väärissä kohdissa. Yksityiskohtainen suunnittelu ja oikeanlainen johtajuus puuttuivat tästä operaatiosta. Päättäjät eivät suunnitelleet yksittäisten yksiköiden, pataljoonien ja komppanioiden, tehtäviä vaan ennemminkin suurten yksiköiden toimintaa.

Kaiken kaikkiaan liittoutuneiden sodanjohto piti operaatiota onnistuneena ja menestyksekkäänä. Itse Eisenhower ajatteli kuolemaansa asti operaation olleen 90% onnistunut. Arnhemin kaupunki saatiin vapautettua vasta huhtikuussa 1945, 1. Kanadalaisen panssarijoukon toimesta. Vapautukseen vaadittiin heiltä kahden päivän taistelu, eikä Arnhemin silta säilynyt. Sen tilalle rakennettiin myöhemmin samanlaisella sillalla, joka nimettiin sittemmin ”eversti Frostin” sillaksi.

Kirjallisuutta

• Cornelius Ryan, Yksi silta liikaa (1974)

Brittiläisiä laskuvarjojoukkoja Oosterbeekissä

Jälkitilanne