Ero sivun ”Valoeetteri” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p korjattu paha anglisismi |
w,kh, tekstin selvennyspyyntö |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Valoeetteri''' (''luminiferous aether'') oli useiden fyysikoiden 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kannattama oletus kaikkeuden täyttäväksi [[sähkömagneettinen säteily|sähkömagneettisen säteilyn]] väliaineeksi. Nimityksen antoi [[James Clerk Maxwell]], joka aikalaistensa tavoin ajatteli, että valon eteneminen vaatii väliaineen. [[Sähkökenttä|Sähkö-]] ja [[magneettikenttä|magneettikenttien]] katsottiin aiheutuvan eetterin jännitystiloista, valon ja muiden sähkömagneettisten aaltojen taas sen värähtelyistä. Tässä muodossa '''eetteriteoria''' oli useiden vuosikymmenien ajan tieteessä yleisesti hyväksytty. Muutamat tiedemiehet tekivät yrityksiä selittää eetterin avulla muitakin ilmiöitä. Esimerkiksi lordi Kelvin ([[William Thomson]]) esitti hypoteesin, jonka mukaan tavallisen aineen [[atomi]]t olisivat eräänlaisia eetterin solmuisia pyörteitä, ja hän teki alustavia yrityksiä selittääkseen tuolloin jo tunnetun [[alkuaineiden jaksollinen järjestelmä|alkuaineiden jaksollisen järjestelmänkin]] tämän hypoteesinsa avulla.<ref>Malkolm E. Lines: Jättiläisen harteilla, Matematiikan heijastuksia luonnontieteeseen, s. 221, Gummerus 2000, ISBN 951-884-285-X</ref> |
'''Valoeetteri''' (''luminiferous aether'') oli useiden fyysikoiden 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kannattama oletus kaikkeuden täyttäväksi [[sähkömagneettinen säteily|sähkömagneettisen säteilyn]] väliaineeksi. Nimityksen antoi [[James Clerk Maxwell]], joka aikalaistensa tavoin ajatteli, että valon eteneminen vaatii väliaineen. [[Sähkökenttä|Sähkö-]] ja [[magneettikenttä|magneettikenttien]] katsottiin aiheutuvan eetterin jännitystiloista, valon ja muiden sähkömagneettisten aaltojen taas sen värähtelyistä. Tässä muodossa '''eetteriteoria''' oli useiden vuosikymmenien ajan tieteessä yleisesti hyväksytty. Muutamat tiedemiehet tekivät yrityksiä selittää eetterin avulla muitakin ilmiöitä. Esimerkiksi lordi Kelvin ([[William Thomson]]) esitti hypoteesin, jonka mukaan tavallisen aineen [[atomi]]t olisivat eräänlaisia eetterin solmuisia pyörteitä, ja hän teki alustavia yrityksiä selittääkseen tuolloin jo tunnetun [[alkuaineiden jaksollinen järjestelmä|alkuaineiden jaksollisen järjestelmänkin]] tämän hypoteesinsa avulla.<ref>Malkolm E. Lines: Jättiläisen harteilla, Matematiikan heijastuksia luonnontieteeseen, s. 221, Gummerus 2000, ISBN 951-884-285-X</ref> |
||
Tietämyksen lisääntyessä eetteriltä vaaditut ominaisuudet osoittautuivat yhä hankalammiksi. Eetterin olisi pitänyt olla toisaalta fluidi (kaasu tai neste) täyttääkseen avaruuden, mutta samalla terästäkin jäykempi ja kimmoisempi, jotta valo kulkisi siinä ilman energiahäviöitä. Sen olisi pitänyt olla massaton ja viskositeetiton, jottei se vaikuttaisi planeettojen kiertoratoihin, sekä täysin läpinäkyvä, täysin [[dispersio]]ta aiheuttamaton ([[taitekerroin]] vakio), kokoonpuristumaton ja jatkuva hyvin pieneen mittakaavaan asti. |
Tietämyksen lisääntyessä eetteriltä vaaditut ominaisuudet osoittautuivat yhä hankalammiksi. Eetterin olisi pitänyt olla toisaalta [[fluidi]] (kaasu tai neste) täyttääkseen avaruuden, mutta samalla terästäkin jäykempi ja kimmoisempi, jotta valo kulkisi siinä ilman energiahäviöitä. Sen olisi pitänyt olla massaton ja viskositeetiton, jottei se vaikuttaisi planeettojen kiertoratoihin, sekä täysin läpinäkyvä, täysin [[dispersio]]ta aiheuttamaton ([[taitekerroin]] vakio), kokoonpuristumaton ja jatkuva hyvin pieneen mittakaavaan asti. |
||
[[Michelsonin–Morleyn koe|Michelson-Morleyn kokeella]] vuonna 1887 yritettiin turhaan osoittaa |
[[Michelsonin–Morleyn koe|Michelson-Morleyn kokeella]] vuonna 1887 yritettiin turhaan osoittaa eetterin olemassaolo. Eetteriteoriaa yritettiin tämän jälkeen vielä pelastaa esittämällä syitä, joista kokeen epäonnistuminen olisi voinut johtua, vaikka eetteriä olisikin olemassa. Näytti kuitenkin, että se vaatisi absoluuttisen viitekehyksen, jossa yhtälöt pätisivät sillä epätyydyttävällä ehdolla, että yhtälöt olisivat eri muodossa liikkuvalle havaitsijalle. Nämä vaikeudet innoittivat [[Albert Einstein]]ia muodostamaan [[erityinen suhteellisuusteoria|erityisen suhteellisuusteorian]], jota kehitellessään hän hylkäsi valoeetterihypoteesin. Tämän jälkeen [[Occamin partaveitsi]] leikkasi eetteriteorian pois tarpeettomana. |
||
Myös viime aikoina on esitetty erilaisia eetterihypoteeseja, mutta niitä pidetään yleisesti [[ |
Myös viime aikoina on esitetty erilaisia eetterihypoteeseja, mutta niitä pidetään yleisesti [[näennäistiede|näennäistieteenä]]. Niissä alkuperäistä eetterihypoteesia on kehitetty edelleen–joskin pohjalla on edelleen vanha ajatus mekanistisesta kimmoisasta värähtelevästä aineksesta tai taustarakenteesta, joka sekä synnyttää aalto- ja hiukkasilmiöt että siirtää ne{{Selvennä|Siirtää mihin?}}. Esimerkki tällaisesta teoriasta on [[Kauko Nieminen|Kauko Niemisen]] eetteripyörreteoria<ref>Kauko Nieminen: Eetteripyörteet voimina, ISBN 951-99532-4-8</ref>. |
||
==Katso myös== |
==Katso myös== |
||
Versio 29. kesäkuuta 2018 kello 15.54
Valoeetteri (luminiferous aether) oli useiden fyysikoiden 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kannattama oletus kaikkeuden täyttäväksi sähkömagneettisen säteilyn väliaineeksi. Nimityksen antoi James Clerk Maxwell, joka aikalaistensa tavoin ajatteli, että valon eteneminen vaatii väliaineen. Sähkö- ja magneettikenttien katsottiin aiheutuvan eetterin jännitystiloista, valon ja muiden sähkömagneettisten aaltojen taas sen värähtelyistä. Tässä muodossa eetteriteoria oli useiden vuosikymmenien ajan tieteessä yleisesti hyväksytty. Muutamat tiedemiehet tekivät yrityksiä selittää eetterin avulla muitakin ilmiöitä. Esimerkiksi lordi Kelvin (William Thomson) esitti hypoteesin, jonka mukaan tavallisen aineen atomit olisivat eräänlaisia eetterin solmuisia pyörteitä, ja hän teki alustavia yrityksiä selittääkseen tuolloin jo tunnetun alkuaineiden jaksollisen järjestelmänkin tämän hypoteesinsa avulla.[1]
Tietämyksen lisääntyessä eetteriltä vaaditut ominaisuudet osoittautuivat yhä hankalammiksi. Eetterin olisi pitänyt olla toisaalta fluidi (kaasu tai neste) täyttääkseen avaruuden, mutta samalla terästäkin jäykempi ja kimmoisempi, jotta valo kulkisi siinä ilman energiahäviöitä. Sen olisi pitänyt olla massaton ja viskositeetiton, jottei se vaikuttaisi planeettojen kiertoratoihin, sekä täysin läpinäkyvä, täysin dispersiota aiheuttamaton (taitekerroin vakio), kokoonpuristumaton ja jatkuva hyvin pieneen mittakaavaan asti.
Michelson-Morleyn kokeella vuonna 1887 yritettiin turhaan osoittaa eetterin olemassaolo. Eetteriteoriaa yritettiin tämän jälkeen vielä pelastaa esittämällä syitä, joista kokeen epäonnistuminen olisi voinut johtua, vaikka eetteriä olisikin olemassa. Näytti kuitenkin, että se vaatisi absoluuttisen viitekehyksen, jossa yhtälöt pätisivät sillä epätyydyttävällä ehdolla, että yhtälöt olisivat eri muodossa liikkuvalle havaitsijalle. Nämä vaikeudet innoittivat Albert Einsteinia muodostamaan erityisen suhteellisuusteorian, jota kehitellessään hän hylkäsi valoeetterihypoteesin. Tämän jälkeen Occamin partaveitsi leikkasi eetteriteorian pois tarpeettomana.
Myös viime aikoina on esitetty erilaisia eetterihypoteeseja, mutta niitä pidetään yleisesti näennäistieteenä. Niissä alkuperäistä eetterihypoteesia on kehitetty edelleen–joskin pohjalla on edelleen vanha ajatus mekanistisesta kimmoisasta värähtelevästä aineksesta tai taustarakenteesta, joka sekä synnyttää aalto- ja hiukkasilmiöt että siirtää ne. Esimerkki tällaisesta teoriasta on Kauko Niemisen eetteripyörreteoria[2].
Katso myös
Lähteet
- ↑ Malkolm E. Lines: Jättiläisen harteilla, Matematiikan heijastuksia luonnontieteeseen, s. 221, Gummerus 2000, ISBN 951-884-285-X
- ↑ Kauko Nieminen: Eetteripyörteet voimina, ISBN 951-99532-4-8