Ero sivun ”Runo-Edda” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
ohjaussivusta sisältösivuksi; tuodaan runomitat-osio artikkelista Norjan kirjallisuus
Merkkaus:  ohjaussivu muutettu sisältösivuksi 
→‎Lähteet: Tynnin suomennokset
Rivi 59: Rivi 59:
===Viitteet===
===Viitteet===
{{viitteet}}
{{viitteet}}

==Kirjallisuutta==
* {{Kirjaviite | Nimeke=Eddan sankarirunot | Selite=Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni | Julkaisupaikka=Porvoo Helsinki Juva | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1980 | Tunniste=ISBN 951-0-10173-7}}
* {{Kirjaviite | Nimeke=Eddan jumalrunot | Selite=Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni | Julkaisupaikka=Porvoo Helsinki Juva | Julkaisija=WSOY | Vuosi=1982 (2. painos 1998) | Tunniste=ISBN 951-0-11503-7}}


[[Luokka:Kansalliseepokset]]
[[Luokka:Kansalliseepokset]]

Versio 22. huhtikuuta 2017 kello 12.54

Runo-Edda tai Vanhempi Edda on runomuotoinen skandinaavisten muinaistarujen kokoelma. Runot ovat muinaisnorjaa. Useimmat runot syntyivät arviolta vuosien 800–1000 välillä, jotkin sen jälkeen. Ne elivät aluksi suullisena perimätietona ennen kuin ne kirjoitettiin ylös Islannissa toisen vuosituhannen alkuvuosisatoina. Runot ovat useiden eri tekijöiden sepittämiä, mutta tekijöiden nimiä ei tunneta. Merkittävin käsikirjoitus on Islannissa noin vuonna 1270 koottu Codex Regius.

Synty ja siirtyminen

Edda-runojen syntyaikaa ja alkuperää ei voida tarkasti määritellä. Niiden runomitta on länsigermaanista, mikä tekee niistä luultavasti hyvin vanhoja. Runojen aiheet ovat peräisin kristinuskon tuloa edeltävän ajan mytologiasta, ja ne kertovat muun muassa esikristillisistä jumalista, joiden osuutta ei ole kristinuskon vaikutuksesta pienennetty kuten monissa muissa tuon ajan eurooppalaisissa mytologioissa. 1200- ja 1300-luvun kirjoituksissa eddalaista runoutta pidettiin jo vanhanaikaisena.[1]

Vanhimpia tunnettuja esimerkkejä muinaisnorjankielisestä eddamittaisesta runoudesta ovat vanhemmalla futhark-riimukirjoituksella (käytössä n. 150–700 jaa.) tehtyjä kaiverruksia, usein muistokirjoituksia, joita on löydetty paljon etenkin Ruotsista.[2]

Yksittäisten runojen keskinäistä aikajärjestystä on myös vaikea määritellä. Se johtuu osittain siitä, että kun runot kirjoitettiin ylös keskiajalla, niihin oli jo saatettu lisätä uusia elementtejä.[3]

Eddarunojen esittäjiä ei tunneta nimeltä, eikä heidän sukupuolestaan ole tietoa. Sitäkään ei tiedetä, missä runonlausujat esiintyivät. Yleisesti arvellaan, että runoa lausui yksi lausuja yleisölleen. Joidenkin tutkijoiden mukaan runoja saattoi esittää usea esittäjä, joista jokaisella oli oma roolinsa. Tätä tukisi Codex Regiusissa olevat merkinnät, jotka näyttävät näyttelijälle tarkoitetuilta ohjeilta.[4]

Ei tiedetä, siirtyivätkö runot sukupolvelta toiselle samassa muodossa, vai uusiutuivatko ne jatkuvasti lausujien tuntemien runokaavojen puitteissa. Yleisimmin uskotaan runojen siirtyneen muistinvaraisesti, vaikka joistain runoista tunnetaankin hiukan toisistaan poikkeavia versioita.[5]

Ylös kirjoittaminen

Latinalainen kirjaimisto sekä eläimennahka kirjoitusmateriaalina saapuivat Skandinaviaan 1000- ja 1100-luvuilla. Sen myötä suullista Edda-runoutta alettiin kirjoittaa ylös pergamentille Islannissa ja mahdollisesti paikoin myös muualla Skandinaviassa. Tarkkaa aikaa tälle ei kuitenkaan tiedetä.[6] Runo-Edda on koottu erilaisista käsikirjoituskokoelmista, ja siitä on erilaisia versioita.[7] Kaikkia runoja ei koskaan kirjoitettu ylös, ja osa kirjoitetuistakin on kadonnut. Puuttuvien runojen tapahtumiin viitataan esimerkiksi Snorri Sturluson 1220-luvulla laatiman Proosa-Eddan tarinoissa.[8]

Codex Regius

Runo-Eddan tunnetuin käsikirjoitus on Islannissa noin vuonna 1270 koottu Codex Regius. Kokoelman alkuperäistä nimeä ei tiedetä. Sitä alettiin kutsua 1600-luvulla Sæmundar-Eddaksi, kun sen löytäjä Brynjólfur Sveinsson luuli sitä Sæmundr fróðin kokoamaksi ja Snorri Sturlusonin 1220-luvulla kirjoittaman Eddan (nyk. Proosa-Edda) lähteeksi. Nimi levisi käyttöön, ja muinaisnorjalaisten tarinoiden kokoelman nykyaikainen nimi Runo-Edda perustuu tähän väärinkäsitykseen.[9]

Teokseen kuuluu 31 erillistä runoa. Se koostuu kahdesta osiosta, Eddan jumalrunot, joihin kuuluu 11 runoa, ja Eddan sankarirunot, joita on 20. Runojen lomassa on kokoajien kirjoittamia proosamuotoisia selvennyksiä, jotka selittävät lukijalle vaikeasti ymmärrettäviä, unohtuneita, tai juonen avoimeksi jättämiä asioita.[7][10]

Muut kirjat

Edda-runoutta on myös islantilaisissa muinaissaagoissa, jotka ovat saagojen lajityyppi.[11] Lisäksi kolme Edda-runoa esiintyy keskiaikaisissa islantilaisissa historiallisissa kokoelmissa.[12]

Runot on suomentanut Aale Tynni.[7]

Runomitat

Eddan runomitta tunnetaan hyvin tarkkaan, sillä Snorri Sturluson teki siitä kattavan selvityksen Nuorempaan Eddaan sisältyvässä "Háttatal"-runossa.[13]

Muodollisesti Edda-runot käyttävät tiukkoja, tavujen määrään ja alkusointuihin perustuvia runomittoja. Eeppisessä, kertovassa runoudessa, kuten ""Vǫluspássa" oli yleensä käytössä fornyrðislag-mitta (sananmukaisesti "vanhojen sanojen mitta"), joka perustuu allitteraatioon ja painollisten ja painottomien tavujen vaihteluun.[14] Samantapaisia mittoja on käytössä myös muissa keskiaikaisissa, germaanisissa runoteoksissa, kuten Englannin Beowulfissa ja saksankielisessä Nibelungein laulussa.[15]

Lyyrisempi, ei-kertova runous, kuten "Hávamál", käytti yleensä ljóðaháttr-runomittaa (sananmukaisesti "runomitta"). Ljóðaháttrissa säkeistöt koostuvat tavallisesti kahdesta kolmen säkeen jaksosta, joissa kahta ensimmäistä säettä yhdistää sama alkusointu ja kolmannessa on oma sisäinen alkusointu.[16] Konsonanttiriimi perustuu saman konsonantin toistumiseen, mutta vokaaliriimien alkusointu voi muodostua myös eri ääneistä. Esimerkki ljóðaháttr-runomitasta ("Hávamál", runo 77):

Deyr fé,
deyja frændr,
deyr sjalfr it sama,
ek veit einn,
at aldrei deyr:
dómr um dauðan hvern.[17]
Kuolee karja,
koko suku suuri,
kuolevainen olet itsekin.
Muttei kuole
kiitos koskaan,
jos on hyvä maine hankittuna. (suom. Juha Peura)[18]

Lähteet

  • Andersen, Per Thomas: Norsk litteraturhistorie. 2. painos. Oslo: Universitetsforlaget, 2012. ISBN 978-82-15-01704-4. (norjaksi)
  • Larrington, Carolyne & Quinn, Judy & Schorn, Brittany (toim.): A Handbook to Eddic Poetry: Myths and Legends of Early Scandinavia. Cambridge University Press, 2016. ISBN 978-1-107-13544-4. </ref>

Viitteet

  1. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 16–18.
  2. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 19.
  3. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 18-19.
  4. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 19–20.
  5. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 20–21.
  6. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 21–23.
  7. ↑ a b c Egerkrans, Johan (kääntäjän esipuhe Ojanen, Eero, s. 8–9.): Pohjoismaiset jumalolennot, s. 8–9. Suomentanut Ojanen, Eero. Minerva, 2017 (alkuteos 2016). ISBN 978-952-312-440-0.
  8. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 31.
  9. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 22–23.
  10. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 24–25.
  11. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 28.
  12. ↑ Clunies Ross, Margaret (A Handbook to Eddic Poetry, 2016), s. 30.
  13. ↑ Andersen 2012, s. 42.
  14. ↑ Andersen 2012, s. 36.
  15. ↑ Andersen 2012, s. 27.
  16. ↑ Peura, J.: Hávamálin runomitta. Hávamál. Viikinkien viisaus, 1996, s. 91. Göteborg–Oslo–Reykjavík: Gudrun publishing. ISBN 9979-856-06-8. (suomeksi)
  17. ↑ Hávamál (runo 77) 27.3.2014. Heimskringla. Viitattu 23.5.2014. (muinaisnorjaksi)
  18. ↑ Hávamál. Viikinkien viisaus. Suomentanut Juha Peura. Gudrun publishing, 1996, s. 88.

Kirjallisuutta

  • Eddan sankarirunot. Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10173-7.
  • Eddan jumalrunot. Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1982 (2. painos 1998). ISBN 951-0-11503-7.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Runo-Edda&oldid=16433568”