Ero sivun ”Kuolopyynti” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Ak: Uusi sivu: '''Kuolopyynti''' on vanha, muun muassa suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva kalastustapa. Se perustui talviseen hapenpuutteeseen pienissä ja huonosti virtaaviss... |
p wfix |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Kuolopyynti''' on vanha, muun muassa suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva kalastustapa. Se perustui talviseen [[ |
'''Kuolopyynti''' on vanha, muun muassa suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva kalastustapa. Se perustui talviseen [[happikato|hapenpuutteeseen]] pienissä ja huonosti virtaavissa vesistöissä, joissa valtakalat olivat [[ahven]], [[särki]] ja [[hauki]]. Pyyntiaika kesti tammikuun lopulta maaliskuulle. Kuolopyynti ei perustunut kuolleiden kalojen pyyntiin vaan siihen, että hapenpuutteeseen saattoi [[kalakuolema|kuolla koko veden kalasto]], ja kalaa oli suhteellisen helposti saatavissa syvännepaikoissa ja myös [[uhku]]avannoissa, joissa jään pinta rikoontui ja happea virtasi ilmasta veteen ja kalat näihin paikkoihin kertyivät. |
||
Kalojen pyrkiessä hapekkaaseen veteen ne päätyvät sellaisiin paikkoihin, joissa happea on jäljellä tai saatavilla. Mahdollisesti [[pilkkiminen]] ja muut jäätä rikkovat kalastustavat kuten talviverkostus voivat houkutella kala paikalle. Kalaa voitiin helpostikin poimia vaikkapa [[lippo]]amalla. |
Kalojen pyrkiessä hapekkaaseen veteen ne päätyvät sellaisiin paikkoihin, joissa happea on jäljellä tai saatavilla. Mahdollisesti [[pilkkiminen]] ja muut jäätä rikkovat kalastustavat kuten talviverkostus voivat houkutella kala paikalle. Kalaa voitiin helpostikin poimia vaikkapa [[lippo]]amalla. |
||
== Lähteet == |
== Lähteet == |
||
* |
*U. T. Sirelius: Suomalaisten kalastus II (1907), s.132–133, uusintapainos 2009, SKS, ISSN 0355-1768 |
||
[[Luokka:Kalastus]] |
[[Luokka:Kalastus]] |
||
Versio 7. huhtikuuta 2016 kello 12.50
Kuolopyynti on vanha, muun muassa suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva kalastustapa. Se perustui talviseen hapenpuutteeseen pienissä ja huonosti virtaavissa vesistöissä, joissa valtakalat olivat ahven, särki ja hauki. Pyyntiaika kesti tammikuun lopulta maaliskuulle. Kuolopyynti ei perustunut kuolleiden kalojen pyyntiin vaan siihen, että hapenpuutteeseen saattoi kuolla koko veden kalasto, ja kalaa oli suhteellisen helposti saatavissa syvännepaikoissa ja myös uhkuavannoissa, joissa jään pinta rikoontui ja happea virtasi ilmasta veteen ja kalat näihin paikkoihin kertyivät.
Kalojen pyrkiessä hapekkaaseen veteen ne päätyvät sellaisiin paikkoihin, joissa happea on jäljellä tai saatavilla. Mahdollisesti pilkkiminen ja muut jäätä rikkovat kalastustavat kuten talviverkostus voivat houkutella kala paikalle. Kalaa voitiin helpostikin poimia vaikkapa lippoamalla.
Lähteet
- U. T. Sirelius: Suomalaisten kalastus II (1907), s.132–133, uusintapainos 2009, SKS, ISSN 0355-1768