Ero sivun ”Miafysitismi” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
''' |
'''Miafysitismi '''(kreikkaa, "yksi luonto"), tai joskus pilkaten muodossa '''monofysitismi''', on [[Kristinusko|kristinuskon]] sisäinen [[Kristologia|kristologinen]] oppi, jonka mukaan [[Jeesus|Kristuksella]] on vain yksi luonto (kreikkaa, ''fysis''). Usein se kärjistetään tarkoittamaan näkemystä, jonka mukaan [[Kristus]] ei ole sekä [[ihminen]] että [[Jumala]], vaan hänellä on vain yksi, jumalallinen luonto ja hänen ihmisyytensä on enemmän tai vähemmän näennäistä. Historiallisesti se kuuluu [[antiikki]]in. Sen vastanäkemys oli historiallisesti ensisijaisesti [[nestoriolaisuus]], myöhemmin myös khalkedonilainen kaksiluonto-oppi. |
||
Tämän teologisen suuntauksen alullepanija oli [[Kyrillos Aleksandrialainen]], jonka mukaan inkarnaation jälkeen Kristus on "yksi ihmiseksi tullut Jumalan Sanan luonto" (kr. ''mia fysis tou theou logou sesarkome''). Kyrillos taisteli teologisesti [[Nestorios|Nestorioksen]] näkemystä vastaan ja voitti hänet [[Efeson kirkolliskokous|Efeson kirkolliskokouksessa]] vuonna [[431]], jossa Kyrilloksen teologia hyväksyttiin. Teologisessa kehityksessä oltiin vaiheessa, jossa luonto (kr. ''fysis''), olemus (kr. ''ousia'') ja olio (kr. ''hypostasis'') eivät olleet vielä vakiintuneita termejä, ja Kyrillos ei tarkoita luonnolla samaa, mitä sillä myöhemmin tultiin tarkoittamaan. Miafysitismi joutui negatiiviseen valoon [[Khalkedonin kirkolliskokous|Khalkedonin kirkolliskokouksessa]] vuonna [[451]], jolloin määriteltiin, että Kristus on yksi persoona tai olio, mutta kaksi luontoa tai olemusta. Toteamus kahdesta luonnosta (vastoin Kyrilloksen muotoilua "yksi luonto") johti siihen, että Kyrillosta seuranneiden miafysiittien ja keisarin tukeman khalkedonilaisen puolueen välille syntyi juopa, joka johti miafysiitit eroon keisarillisesta kirkosta.<ref>{{Kirjaviite|Nimeke = Johdatus varhaisen kirkon teologiaan|Julkaisija = Kirjapaja|Tekijä = Pihkala, Juha|Sivut = 185-198|Selite = Theologia systematica|Kappale = 3. Kolminaisuusoppi ja kristologia|Julkaisupaikka = Helsinki|Vuosi = 2005|Isbn = 951-607-227-5}}</ref> |
|||
Kahta seuraavaa yhden luonnon oppia ei tule sekoittaa monofysitismiin: [[Areios]] opetti, että Kristus oli pelkästään ihminen, ei siis Jumala laisinkaan. Lisäksi [[Apollinaris Laodikealainen]] opetti, että Kristuksella oli yksi luonto, joka ei ollut puhtaasti jumalallinen eikä puhtaasti inhimillinen vaan sekoitus näistä. |
|||
== Lähteet == |
|||
Monofysitismi tuomittiin harhaoppina [[Khalkedonin kirkolliskokous|Khalkedonin kirkolliskokouksessa]] vuonna [[451]]. Kokouksen kutsui koolle keisari [[Markianus]]. Sen aiheena oli Kristus: miten Jumalan Poika voi olla yhtä aikaa sekä ihminen että Jumala? Oliko hän maan päällä ollessaan vain näennäisesti ihminen? Khalkedonin kirkolliskokouksen kanta oli, että [[Raamattu|Raamatun]] mukaan Kristuksessa ihmisyys ja jumaluus olivat molemmat täysin läsnä yhtä aikaa yhdessä persoonassa. |
|||
{{Viitteet}} |
|||
Toista, päinvastaista antiikin aikaista näkemystä, edustivat [[nestoriolaiset]], joiden mukaan Kristus ei ollut yksi persoona vaan hänessä oli kaksi erillistä persoonaa: jumalallinen ja inhimillinen. Nestoriolaisuus tuomittiin harhaopiksi [[Efeson kirkolliskokous|Efeson kirkolliskokouksessa]] vuonna [[431]]. |
|||
{{Tynkä/Kristinusko}} |
{{Tynkä/Kristinusko}} |
||
Versio 13. heinäkuuta 2014 kello 23.05
Miafysitismi (kreikkaa, "yksi luonto"), tai joskus pilkaten muodossa monofysitismi, on kristinuskon sisäinen kristologinen oppi, jonka mukaan Kristuksella on vain yksi luonto (kreikkaa, fysis). Usein se kärjistetään tarkoittamaan näkemystä, jonka mukaan Kristus ei ole sekä ihminen että Jumala, vaan hänellä on vain yksi, jumalallinen luonto ja hänen ihmisyytensä on enemmän tai vähemmän näennäistä. Historiallisesti se kuuluu antiikkiin. Sen vastanäkemys oli historiallisesti ensisijaisesti nestoriolaisuus, myöhemmin myös khalkedonilainen kaksiluonto-oppi.
Tämän teologisen suuntauksen alullepanija oli Kyrillos Aleksandrialainen, jonka mukaan inkarnaation jälkeen Kristus on "yksi ihmiseksi tullut Jumalan Sanan luonto" (kr. mia fysis tou theou logou sesarkome). Kyrillos taisteli teologisesti Nestorioksen näkemystä vastaan ja voitti hänet Efeson kirkolliskokouksessa vuonna 431, jossa Kyrilloksen teologia hyväksyttiin. Teologisessa kehityksessä oltiin vaiheessa, jossa luonto (kr. fysis), olemus (kr. ousia) ja olio (kr. hypostasis) eivät olleet vielä vakiintuneita termejä, ja Kyrillos ei tarkoita luonnolla samaa, mitä sillä myöhemmin tultiin tarkoittamaan. Miafysitismi joutui negatiiviseen valoon Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451, jolloin määriteltiin, että Kristus on yksi persoona tai olio, mutta kaksi luontoa tai olemusta. Toteamus kahdesta luonnosta (vastoin Kyrilloksen muotoilua "yksi luonto") johti siihen, että Kyrillosta seuranneiden miafysiittien ja keisarin tukeman khalkedonilaisen puolueen välille syntyi juopa, joka johti miafysiitit eroon keisarillisesta kirkosta.[1]
Lähteet
- ↑ Pihkala, Juha: ”3. Kolminaisuusoppi ja kristologia”, Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, s. 185-198. Theologia systematica. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-227-5.