Ero sivun ”Karl Marx” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Tomisti (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
88 363 muokkausta
→‎Elämä: kllged
Rivi 16: Rivi 16:
'''Karl Heinrich Marx''' ([[5. toukokuuta]] [[1818]] [[Trier]], [[Preussi]] – [[14. maaliskuuta]] [[1883]] [[Lontoo]], [[Englanti]]) oli [[preussi]]laissyntyinen [[yhteiskuntafilosofia|yhteiskuntafilosofi]] ja sosiaaliteoreetikko. Marx tunnetaan erityisesti [[teoria]]sta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan [[yhteiskuntaluokka|luokan]] luokkaristiriitaa ja -[[luokkataistelu|taistelua]]. Karl Marxista käytetään myös nimitystä "kommunismin isä".
'''Karl Heinrich Marx''' ([[5. toukokuuta]] [[1818]] [[Trier]], [[Preussi]] – [[14. maaliskuuta]] [[1883]] [[Lontoo]], [[Englanti]]) oli [[preussi]]laissyntyinen [[yhteiskuntafilosofia|yhteiskuntafilosofi]] ja sosiaaliteoreetikko. Marx tunnetaan erityisesti [[teoria]]sta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan [[yhteiskuntaluokka|luokan]] luokkaristiriitaa ja -[[luokkataistelu|taistelua]]. Karl Marxista käytetään myös nimitystä "kommunismin isä".


== Elämä ==


Karl Marx syntyi [[juutalaiset|juutalaiseen]] perheeseen [[Preussi]]n [[Trier]]issä. Hänen isänsä Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Marxien perhe oli mukana liberaaleissa seurapiireissä, ja talossa vierailikin useita älymystön ja taiteiden edustajia.


.
Koulu sujui nuorelta Marxilta hyvin ja [[1835]] hän kirjautui [[Bonn]]in yliopistoon lukemaan lakia. Kesällä [[1836]] hän kihlautui aatelisen [[Jenny von Westphalen]]in kanssa: vihkimiseen meni vielä seitsemän vuotta. Avioliitto kesti läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti vuonna [[1881]]. Vaihdettuaan yliopistoa [[Berliini]]in vuonna [[1836]], Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin [[hegeliläisyys|hegeliläisyydestä]].

Juuri [[Georg Wilhelm Friedrich Hegel|G. W. F. Hegeliltä]] Marx peri käsityksen [[dialektiikka|dialektiikasta]], joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriitojen kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, [[sensuuri]] ja uskonnollinen sorto.

Vuonna [[1841]] Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, ''[[Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero]]'' (''Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie''), [[Jena]]n yliopistoon.

Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti kampanjansa [[vanhahegeliläisyys|oikeistohegeliläisiä]] ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita houkuttelevan ''Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel'' (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain ''Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä'', mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä ''Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan''). Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna [[1842]] Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä ''Rheinische Zeitung'' -lehteä. Viranomaiset lopettivat lehden monta kertaa sen ja etenkin Marxin tulisten pääkirjoitusten jouduttua ristiriitaan valtiollisen sensuurin kanssa. Lopulta Marx painostettiin maanpakoon [[Ranska]]an, [[Pariisi]]in.

Ranskassa Marx perusti lehden uudestaan, kirjoitti paljon ja tapasi 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan [[Friedrich Engels]]in. Engelsin, joka oli saksalaisen tehtaanomistajasuvun vesa, ansiosta Karl Marx kiinnostui ensimmäistä kertaa taloustieteestä. Lehden jouduttua jälleen vaikeuksiin ja Preussin virkamiesten protestoidessa ranskalaisille Marxin uuden lehden provosoivasta sävystä, Marx joutui jälleen pakenemaan, nyt [[Bryssel]]iin.
[[Kuva:Marx+Family and Engels.jpg|left|200px|thumb|Takana [[Friedrich Engels]] ja Karl Marx, edessä Marxin puoliso [[Jenny von Westphalen]] ja heidän lapsensa [[Laura Marx]] ja [[Eleanor Marx]] (1864).]]
Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista kuin liberalisteistakin. Erään kerran kaksikko päätti kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat urakakseen parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuuli vasta kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta: se oli kasvanut kolmensadan sivun laajuiseksi ja entinen nimi ''Kriittisen kritiikin kritiikki'' oli muuttunut alaotsikoksi uudelle teokselle ''Pyhä'' ''perhe''.

Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "[[Kommunistien liitto (Marx)|Kommunistien liitoksi]]" vuonna [[1847]]. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen".

Marxin ja Engelsin kuuluisin yhteinen työ, ''[[Kommunistisen puolueen manifesti]]'' kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin "Euroopan hulluna vuonna" [[1848]]. Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää.

[[Kuva:Kapital titel bd1.png|250px|thumb|''Das Kapital'' -teoksen (suom. ''Pääoma'') ensimmäisen osan kansilehti vuodelta [[1867]]]]

Vallankumousvuosien [[1848]]–[[1849]] jälkeen Marx joutui etsimään turvapaikan [[Lontoo]]sta, jossa hän syventyi vuosiksi kirjoitustyöhön. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa suuri ''magnum opus'' taloustieteestä, jonka piti olla "miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä". 1850-luvulla hän julkaisi sen ensimmäisen version, joka oli täysi pettymys, ja sen ja lopulta vuonna 1867 ilmestyneen kirjan väliin mahtui paljon, rahavaikeuksia, sairauksia, huolia, riitoja, proletariaatin asioita ajavien yhdistysten sääntökeskusteluja ja niiden hajoamisia. Vaikka Marx julkaisikin vuoden 1860 tienoilla parhaaksi pamfletikseen kutsutun häpäisykirjansa sveitsiläistä luonnontieteilijää, Karl Vogtia, vastaan, ei se auttanut hänen tilannettaan vaan hän oikeastaan tuhlasi aikaansa. "Kuka taas ampuikaan kärpästä mörssärillä?" on Francis Wheen kysynyt.

Vuonna 1864 Marxin äiti Henriette kuoli. Samana vuonna hän sai myös aivokalvontulehdukseen kuolleelta Wilhelm "Lupus" Wolffilta perintöä jopa 820 puntaa. Tästä huolimatta Marxin henkilökohtainen talous ei tahtonut pysyä tasapainossa, vaan hän joutui turvautumaan ystäviensä apuun. Marx kuitenkin omisti seuraavan teoksensa Wolffille.

Marxin pääteoksen, ''[[Pääoma (Marx)|Pääoma]]n'' ensimmäinen osa ilmestyi lopulta [[1867]] (toinen ja kolmas osa ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen). Jo tuolloin joutui Marx pyytämään Engelsiltä rahat matkatakseen käsikirjoitus mukanaan saksalaiseen kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio niin pieni, ettei ''Pääomalla'' "makseta edes niitä sikareita, jotka sitä tehdessäni olen pannut palamaan!"

Vuonna [[1864]] Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat ''Työväen Internationaalin'', josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna [[ensimmäinen internationaali|ensimmäisenä internationaalina]]. Järjestö toimi Marxin poliittisen toiminnan alustana, mutta päätyi viimein hajaannukseen [[Pariisin kommuuni]]n epäonnistuttua [[1871]] ja monen sen jäsenen siirtyessä venäläisen anarkistin, [[Mihail Bakunin]]in leiriin. Myös englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä.

=== Perhe ===

Karl Marx avioitui [[Jenny von Westphalen]]in kanssa, joka oli preussilaisen paronin hyvän koulutuksen saanut tytär. Heidät vihittiin 19. kesäkuuta 1843 [[Bad Kreuznach]]in Pauluskirchessä. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, mutta köyhien olojen vuoksi vain kolme heistä eli aikuiseksi.<ref>Singer 2000, s. 5.</ref> Marxin tärkein tulolähde oli avustus [[Friedrich Engels]]iltä, jolla oli vakituisia tuloja perheen liiketoimista [[Manchester]]ista. Lisäksi hän sai tuloja viikoittain kirjoittamistaan artikkeleista [[New York Daily Tribune]]en.<ref>Singer 2000, s. 9.</ref> Jennyn saamien perintöjen ansiosta perhe saattoi muuttaa terveellisempään ympäristöön [[Kentish Town]]iin Lontoon silloisille laitamille. Marxin mielestä perheen oli elettävä yhteiskunnallisen asemansa mukaisesti, minkä vuoksi menot juuri ja juuri pysyivät tulojen rajoissa.

Marxille ja hänen vaimolleen syntyi seitsemän lasta: [[Jenny Longuet|Jenny Caroline]] (avioliitossa Longuet, 1844–83); [[Laura Marx|Jenny Laura]] (avioliitossa Lafargue; 1845–1911); Edgar (1847–1855); Henry Edward Guy ("Guido", 1849–1850); Jenny Eveline Frances ("Franziska", 1851–52); [[Eleanor Marx|Jenny Julia Eleanor]] (1855–98) ja yksi lapsi joka kuoli nimettömänä. On esitetty että Marxilla olisi ollut poika myös taloudenhoitajansa [[Helene Demuth]]in kanssa.<ref>{{Kirjaviite| Tekijä=Wheen, Francis | Nimeke=Karl Marx | Julkaisija=W. W. Norton and Company | Vuosi=2000 | Sivut=173}}</ref>


=== Kuolema ja jälkimaine ===
[[Tiedosto:KarlMarx Tomb.JPG|thumb|upright|left|Karl Marxin hauta [[Highgaten hautausmaa]]lla Lontoossa.]]

Vaimonsa Jennyn kuoltua joulukuussa 1881 Marx sairastui ja oli huonossa kunnossa elämänsä viimeiset 15 kuukautta. Hänelle kehittyi keuhkoputkentulehdus ja keuhkopussintulehdus, joihin hän kuoli Lontoossa 14. maaliskuuta 1883. Kuollessaan hänellä ei ollut minkään maan kansalaisuutta. Hänet haudattiin [[Highgaten hautausmaa]]lle Lontoosen 17. maaliskuuta 1883. Haudasta on tullut poliittisten pyhiinvaeltajien käyntikohde.

Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa vaikutusvaltaisena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi ''Pääoman'' viimeisen osan loppuun.<ref name="RF">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.br-online.de/wissen-bildung/collegeradio/medien/geschichte/engels/hintergrund/engels_hintergrund.pdf | Tekijä=Thinius, Frank | Nimeke=Der Mann hinter Marx – Friedrich Engels, Sozialist und Kaufmann | Julkaisija=Radio Bayern2 | Kieli={{de}} | Viitattu=21.12.2011}}</ref>

Vuonna [[2003]] saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä (edelle pääsivät ainoastaan [[Konrad Adenauer]] ja [[Martin Luther]]).<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.zdf-jahrbuch.de/2003/programmarbeit/arens.htm | Tekijä=Arens, Peter | Nimeke=»Unsere Besten - Wer ist der größte Deutsche?« | Julkaisu=ZDF Jahrbuch 2003 | Viitattu=21.12.2011}}</ref>


== Filosofia ==
== Filosofia ==

Versio 11. lokakuuta 2012 kello 11.28

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Karl Marx
Henkilötiedot
Syntynyt5. toukokuuta, 1818
Trier, Preussi
Kuollut14. maaliskuuta 1883 (64 vuotta)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Koulutus ja ura
Koulukunta marxismi
Vaikutusalueet politiikka, taloustiede, luokkataistelu
Tunnetut työt sosialismi, Kommunistisen puolueen manifesti, Pääoma
Väitöstyön ohjaaja Bruno Bauer
Opettaja Friedrich Gottlieb Welcker
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Karl Heinrich Marx (5. toukokuuta 1818 Trier, Preussi – 14. maaliskuuta 1883 Lontoo, Englanti) oli preussilaissyntyinen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marx tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Karl Marxista käytetään myös nimitystä "kommunismin isä".


.

Filosofia

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen.

Oman filosofiansa Marx rakensi osin Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Varsinaista dialektiikkaa Marxin omissa teksteissä on vain vähän, mutta Friedrich Engelsin myötä dialektiikka omaksuttiin laajemmin marxilaiseen ajatteluun.

Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote.

Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä, vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi.

Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

Lisäarvoteoria

Pääartikkeli: Marxilainen taloustiede

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista.

Marxin kehittämä lisäarvo-termi yksinkertaistaen merkitsee, että kapitalisti sijoittaa tuotantoon pääomaa, jolle hän haluaa lisäarvoa eli voittoa. Lisäarvoa hän hankkii tuottamalla tavaroita, joilla on käyttöarvoa, mutta ennen muuta vaihtoarvoa. Tuottaakseen pääomallaan tavaroita hän palkkaa työntekijöitä määrätyksi ajaksi, josta hän maksaa palkkaa. Palkka on aina pienempi kuin työläisen työaikanaan tekemän työn arvo. Todellisen tehdyn työn ja työläisen palkan arvojen välinen erotus on kapitalistin saamaa lisäarvoa. Pääoman kierron tuotantoprosessissa Marx kuvaa yksinkertaisena uusintamisena, jossa syntyy arvotuote, sekä laajennettuna ja kasautuvana uusintamisena, joka on tuotearvo. Nämä hän esittää seuraavasti:

Arvotuote: C'= C+v+m. Tässä C' = kokonaistuote, C = liikkuvaa pääomaa, v = palkka ja m = lisäarvo

Tuotearvo: C = c+v+m. Tässä C = kokonaistuote, c = pysyvää pääomaa, v = palkka ja m = lisäarvo [1]

Työntekijän suorittaman työn arvo on siis suurempi kuin on työntekijän palkka. Tämän lisäarvon yrittäjä pitää itsellään. Lisäarvo sisältää sekä liikkuvan ja kiinteän pääoman käytön ja kulumisen uusintamisen, vähennyksen ja lisäyksen, sekä voiton. Näin Marxin mukaan työn arvo on yhtä kuin palkka+lisäarvo. Siten kaikki tavaroiden arvo on työn yhdistyksiä, pelkkää työn arvoa. Marx toteaa, että jos kaikista tavaroista poistetaan kaikki niihin käytetty työ, jaljelle jää vain aineet sellaisina kuin ne tavataan luonnossa. [2]

Kansantaloustieteen professorin Vesa Kanniaisen mielestä Marxin työn arvoteoria on loogisesti virheellinen. Kanniaisen mielestä sen ennusteet ovat ristiriidassa havaintojen kanssa, esimerkiksi vanhojen asuntojen hinnat nousevat vaikka niihin ei käytetä uutta työtä. [3] Kanniaisen mielipide johtuu siitä, että hän ei ole ymmärtänytlähde? Marxin arvoteoriaa esim. sitä, että tavaralla on (tuotanto) arvo, (tarpeellisuus)käyttöarvo ja (kaupallinen) vaihtoarvo. Näistä ensimmäinen on pysyvä, toinen muuttuu tarpeiden mukaan ja kolmas (hinta) muuttuu kysynnän ja tajonnan mukaan. [4]

Historiallinen materialismi

Tuotantotapa

Historiallinen materialismi on nimitys Marxin keskeiselle teorialle, jossa selitetään historian keskeisiä tendenssejä materiaalisista lähtökohdista käsin. Vastakohdaksi "idealistien haaveilulle" ja nuorhegeliläisten abstrakteille käsitteille Marx haluaa asettaa oman ajattelunsa lähtökohdaksi kouriintuntuvan todelliset premissit. Ensinnäkin, jotta ihmiset voisivat ylipäätään tehdä historiaa, heidän täytyy olla elossa. Hengissä pysyäkseen ihmisten on tyydytettävä tarpeensa. Siksi ihmiset tuottavat välineet selviytyäkseen. Tätä ihmiset eivät tee sattumanvaraisella tavalla, vaan he ennemminkin toisintavat ympäriltään löytyvät elinkeinot. Tämä tapa tulla toimeen ja selviytyä määräytyy siis ympäristön asettamien ehtojen mukaan ja määrittää koko yhteiskunnan tuotantotavan. Tämä tuotantotapa on samalla koko yhteiskuntaa kuten myös yksilöiden elämää määrittävä aktiviteetti.

Tuotantotavan käsite ei ole aivan yksiselitteinen, koska Marx käyttää sitä useammassa merkityksessä. Välillä Marx viittaa tuotantotavalla materiaalisiin ja välillä sosiaalisiin seikkoihin tai joskus molempiin yhtä aikaa. Materiaalisessa merkityksessä tuontantotapa viittaa lähinnä työskentelyprosessin fyysiseen luonteeseen eli sen voidaan sanoa tarkoittavan lähes samaa kuin työskentelytekniikka. Tämä sisältää työn spesialisaation muodot sekä työnjaon. Siihen miten työskennellään vaikuttaa varsin pitkälle käytetty teknologia. Periaatteessa työskentelytapa materiaalisessa mielessä voi olla samanlainen selvästi erilaisten taloudellisten organisaatioiden alaisuudessa. Sosiaalisessa merkityksessään ’tuotantotapa’ viittaa tuotannon tarkoitukseen, ylimääräisen työn muotoon ja työläisen riistämisen tapaan. Tuotannon erilaisia tarkoituksia voidaan luokitella sen mukaan, tuotetaanko tavarat omaan käyttöön vai vaihtoon; vaihdetaanko vai myydäänkö vaihtoon tuotettu tavara; pyritäänkö voitot maksimoimaan myynnissä vai ei; ja pyritäänkö voitot käyttämään kulutukseen vai onko kyseessä pääomien akkumulaatio. Ylimääräisen työn (joka viittaa siihen työhön, jonka tuloksia työn tekijä ei itse saa) muoto vaihtelee esimerkiksi siten, että orjatyövoimassa ylimääräinen työ on se osuus orjan tuotannosta, minkä orjuuttaja pitää itsellään sen jälkeen kun on käyttänyt orjan ylläpitoon tarvittavan osan, kun taas kapitalismissa ylimääräinen työ näyttäytyy tuotteiden myynnin kautta saatavana voittona pääoman sijoittamisesta. Työläisen riiston tavoilla viitataan siihen, että kapitalismissa työntekijän riisto perustuu siihen, ettei tällä ole hallussaan tuotantovälineitä joten hän joutuu myymään työvoimansa, kun taas muunlaisissa tuotantotavoissa riisto voi perustua suoremmin yhteiskunnallisiin voimasuhteisiin, väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen.

Tuotantovoimat

Toinen keskeinen käsite on tuotantovoimat. Tuotantovoimilla tarkoitetaan useimmiten tuotannossa käytettäviä välineitä (oleellista on niiden teknologian kehitystaso). Historiallisen materialismin teoriassa yhteiskunnan luonteen ensisijaisena selittävänä tekijänä ovat juuri tuotantovoimat, jotka nähdään yhteiskunnan perustana. Materiaaliset, tuotantoon ja talouteen liittyvät prosessit muokkaavat yhteiskunnan muita instituutioita. Yhteiskunnan perusta, tuotantovoimat, antavat tietynlaisen taloudellisen rakenteen. Taloudellinen rakenne koostuu suhteista, joita nimitetään tuotantosuhteiksi. Ihmiset asettuvat tuotantosuhteisiin tuotantovoimien kehitysastetta vastaavalla tavalla. Tuotantoon ja talouteen liittyvien rakenteiden pohjalta yhteiskunta saa ylärakenteen, jolla tarkoitetaan muita kuin suoraan tuotantoon ja talouteen liittyviä instituutioita (joihin kuuluu esimerkiksi uskonto ja kulttuuri). Marxin tekstien perusteella ei ole täysin selvää, minkälaisia nämä vuorovaikutussuhteet ovat. Ovatko kulttuuri ja instituutiot tuotantovoimien vaikutuksen määräämiä, vai asettavatko tuotantovoimat niille vain jonkinlaiset puitteet joiden sisällä ne muotoutuvat? Joka tapauksessa Marx näyttää näkevän teknologian (ja muut tuotantovoimat) jonkinlaisena oleellisena linkkinä ihmisen ja ympäristön välillä.

Luokkataistelujen historia

Historiallinen materialismi selittää yhteiskunnan kehityksen tuotantovoimien ja yhteiskunnassa vallitsevien tuotantosuhteiden (joista omistussuhteet ovat legalistinen muoto) vääjäämättömällä taipumuksella ajautua konfliktiin keskenään. Tuotantovoimat kehittyvät historian kuluessa jatkuvasti väestönkasvun ja ihmisten loputtomien tarpeiden myötävaikutuksesta. Tietynlaiset tuotantosuhteet vastaavat tiettyjä tuotantovoimien kehityksen astetta, mutta kun tuotantovoimat kehittyvät tästä asteesta ohitse, alkaa tulla yhteiskunnallisia ongelmia. Konfliktin kannalta oleellisia yhteiskunnassa vallitsevia suhteita ovat suhteet niiden välillä, jotka kontroloivat tuotantovälineitä ja niiden jotka eivät. Näin ollen jännite tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä näyttäytyy yhteiskuntaluokkien välisenä konfliktina. Vallitseva luokka hallitsee olemassa olevaa tuotannonmuotoa, mutta kehittyvät tuotantovoimat lisäävät vallitsevaa luokkaa vastaan nousevan luokan voimia. "Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa."

Historiallinen vaihemalli

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana:

  1. Orjayhteiskunnat
    • selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antiikin Kreikan polikset
    • väkivaltainen orjien kurissapito
  2. Feodaaliyhteiskunta
    • maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu
  3. Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta
    • porvariston ja proletariaatin eli työväenluokan kamppailu
    • vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta
    • riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti

On epäselvää, kuinka pitkälle Marx tarkoitti vaiheteoriansa universaaliksi malliksi yhteiskunnan kehityksestä. Tällainen universaali tulkinta mallista on yleinen marxilaisessa perinteessä, mutta Marx itse suorasanaisesti kiisti mallin universaaliuden eräässä myöhäisellä iällä kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän sanoi mallinsa kuvaavan vain Euroopan historiallista kehitystä.

Vaihemallissa väkivalta ja näkyvä riisto vähenevät uusien tuotantomuotojen myötä, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantomuodon ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Marx kuitenkin kirjoittaa vain hyvin vähän siitä, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne on.

1800-luvulla tällaiset "historistiset" teoriat olivat yleisiä, ja Marx on saanut omaan teoriaansa virikkeitä varsinkin Hegeliltä.

Kapitalismin teoretisointi

Kapitalismin synty

Marx kirjoittavaa feodalismin hitaasta muuntumisesta kapitalismiksi: "Keskiajan maaorjista kehkeytyivät ensimmäisten kaupunkien lupakirjaporvarit. Tästä lupakirjaporvaristosta taas kehittyivät ensimmäiset porvariston ainekset." Oleellisena tekijänä Marx näkee kaupan laajentumisen löytöretkien myötä, koska tämä vahvisti feodalistisen yhteiskunnan "vallankumouksellista elementtiä". Feodalistinen käsityöläisten kiltoihin perustuva järjestelmä ei näet pystynyt enää tuotantotapana tyydyttämään uusia markkinoita ja siksi alkoi syntyä uudenlaista manufaktuurituotantoa jota johti "teollinen keskisääty" (joka on siis tämä mainittu vallankumouksellinen elementti) . Näille manufaktuureille ominaista oli pitkälle viety työnjako, joka nosti niiden tuottavuutta selvästi suhteessa itsenäisiin tuottajiin.

Kapitalismi ei kuitenkaan voinut kehittyä vielä silloin, kun enemmistö työläisistä koostui maaseudun itsenäisistä talonpojista. Primitiivisen akkumulaation (jolla Marx tarkoittaa kapitalismin varhaiskehitystä) kannalta on oleellista että talonpoikien tuotantovälineet pakkolunastetaan, jolloin heistä tulee palkkatyöläisiä. Maanomistajat ajoivat nämä itsenäiset talonpojat kaupunkeihin laajentaessaan maitaan. Eriytyminen feodaalijärjestelmästä tapahtui alun perin siten, että kaupunkien itsenäiset tuottajat alkoivat kasata pääomaa ja siirtää sitä tuotannosta myös kaupankäyntiin, jolloin he alkavat toimia kiltojen ulkopuolella ja joutuvat näiden kanssa vastakkain.

Markkinat kuitenkin jatkoivat kasvamistaan, jolloin kehittyneeseen työnjakoon perustuneet manufaktuuritkaan eivät enää riittäneet, vaan tapahtui tuotannon koneistuminen. Tämän myötä manufaktuurien tilalle tuli suurteollisuutta ja teollisen keskisäädyn tilalle "miljoonamiehet" eli moderni porvaristo. Suurteollisuuden myötä syntyivät maailmanmarkkinat mikä kehitti merenkulkua ja maaliikennettä. Nämä prosessit taas laajentivat teollisuutta entisestään. Kaiken tämän seurauksena porvaristo kehittyi ja nousi sorretusta luokasta lopulta valtion todellisiksi valtiaiksi. Tällä koko prosessilla oli tietysti suuria vaikutuksia myös yhteiskunnan ylärakenteisiin. Esimerkiksi kirkon vaikutus yhteiskunnassa väheni. Porvaristo "asetti, sanalla sanoen, uskonnollisten ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston sijaan avoimen, häpeämättömän suoran ja pelkistetyn riiston."

Kapitalismin ristiriidat

Karl Marx vuonna 1882.

Tuotantotavan vaihdos feodalismista kapitalismiin ei siis poistanut vastakkainasetteluja yhteiskunnasta, vaan itse asiassa kapitalismia leimaa aikaisempia tuotantotapoja huomattavasti selkeämmät vastakkainasettelut kahden luokan välillä, jotka ovat porvaristo ja proletariaatti. Kapitalismin erottaa muista tuotantotavoista myös se, että siinä missä aiemmat tuotantoa hallitsevat luokat pyrkivät jonkinlaiseen stabiiliuteen, porvaristo ei voi olla mullistamatta jatkuvasti tuotantovälineitä ja sen mukana muita yhteiskunnallisia suhteita. Kapitalismissa tuotantoluokka etsii leppymättä voittoja. Tyypillistä tälle tuotantotavalle on myös keskittyminen eli suurten pääomien ajautuminen yhä harvempien käsiin, sekä taloudellisten voittojen jatkuva rakenteellinen tendenssi pienentyä. Tarve saada voittoja saa porvariston levittämään tuotantotapansa ympäri maapalloa niin että tuotanto ja kulutus muuttuvat yleismaailmalliseksi. Näin kansakuntien välille syntyy riippuvuus ja sekä henkiset että materiaaliset tuotteet ylikansallistuvat.

Kapitalismin talouden suurin "ristiriita" on juuri jatkuva voittojen tavoittelu ja toisaalta voittoasteen rakenteellinen taipumus pienentyä ajan myötä. Voittoasteen pienentyminen on useimpien klassisen taloustieteen edustajien kannattama näkymys. Voittoaste pienentyy esimerkiksi kun otetaan uutta teknologiaa käyttöön. Se joka uudistaa tuotantoa ensimmäiseksi, saa tietysti ensin suuremman osan markkinoilla jaettavista voitoista, kun hän tuottaa muita tehokkaammin, mutta sitten kun muutkin kapitalistit omaksuvat uuden teknologian, joudutaan tilanteeseen jossa teknologiaan käytetty osuus tuotantoon käytetystä kokonaispääomasta on suurempi kuin aikaisemmin, ja näin ollen voittoaste jää pienemmäksi. Marxin mukaan kapitalismissa tapahtuu myös yhä syvenevää pääoman keskittymistä. Suuremmat tuotantoyksiköt (joiden omistajilla on enemmän pääomaa) ovat kilpailussa etuasemassa pienempiin tuottajiin nähden, koska heillä on suuremmat tuotannolliset resurssit ja suurempi mahdollisuus selviytyä kriiseistä. Näin ollen pienemmät tuottajat jäävät lopulta suurempien jalkoihin.

Marx vertaa porvaristoa tuotantovoimineen taikuriin, joka ei pysty hillitsemään esiin manaamiaan henkivoimia, vaan nämä kääntyvät tätä vastaan. Kapitalismin ristiriitaisen luonteen osoituksena Marx pitää kauppakriisejä, jotka johtuvat ylituotannosta. Kapitalismissa tuotanto on levittäytynyt laajalle, eikä sillä ole vastaavanlaista yhteyttä tuotteiden käyttöarvoon kuin aikaisemmissa tuotannonmuodoissa. Voittojen tavoitteluun keskittyvässä järjestelmässä mikä tahansa katkos kysynnän ja tarjonnan välillä voi aiheuttaa ongelmia. Kriisit ovat ikään kuin kapitalismin säätelevä tekijä. Kriisit laukaisevat spiraalimaisen tapahtumaketjun (voitot laskevat, sitten investoinnit. Tästä seuraa työttömyyttä, mikä johtaa pienempään kulutukseen ja voitot laskevat taas), joka päätyy lopulta uuteen tasapainotilaan, missä pääoma on entistä keskittyneempää ja proletariaatin (jonka palkat putoavat kriisissä) luokkatietoisuus kasvanut entisestään. Kriisit ovat vain väliaikainen ratkaisu ylituotanto-ongelmiin.

Työvoima eroaa muista tuotannossa tarvittavista tavaroista siten, että sitä ei voi tuottaa lisää kun sen hinta kallistuu. Tämän takia kapitalismi vaatii selviytyäkseen työläisten reserviarmeijan. Nämä ihmiset joutuvat elämään alituisessa kurjuudessa sikäli kun heitä ei tarvita. Tämän ylijäämäväestön suhteellisen koon Marx ennustaa kasvavan kapitalismin kehittyessä. Samoin kapitalistit pidättävät voitoista yhä suuremman osan itsellään ja tuloerot tulevat kasvamaan entisestään. Aiemmissa tuotantotavoissa sorretut kykenivät jotenkin nousemaan pohjalta, mutta kapitalismissa tuotantovälineet omistava porvaristo ei kykene hallitsemaan koska se "ei kykene tarjoamaan orjalle edes orjan elämää".

Varhaistuotannossaan Marx käyttää Hegelistä tuttua vieraantumisen käsitettä kuvaamaan työläisen asemaan kapitalismissa. Työläisten työn tulokset muuttuvat kapitalistin omaisuudeksi. Työn tulokseksi tulee työläistä alistavan kapitalistin rikastuttaminen, ja näin työstä tulee tekijäänsä vastaan suunnattu prosessi. Ihmiset ovat riippuvaisia luonnosta ja sen muokkaamisesta, mikä on ominaista ihmiselle ja määrittää ihmisluontoa. Kapitalististen taloudellisten arvojen vallitessa työ vieraannuttaa ihmisen ihmisyydestä. Työn pitäisi olla jonkinlainen ihmisenä olemisen täyttymys, mutta siitä on tullut prosessi, joissa ihmiset alistavat ja köyhdyttävät itsensä.

Katso myös

Lähteet

  • Marx, Karl: Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Erster Band: Der Produktionsprozeß des Kapitals, 1867.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova: Edistys, 1974.
  • Singer, Peter: Marx: a very short introduction. Oxford: Oxford University Press, 2000. ISBN 0192854054.

Viitteet

  1. ↑ Marx, Karl: Pääoma, osa 1, mm. ss. 198-213 ja osa 2 s. 349
  2. ↑ Marx, Karl: Pääoma, osa 1, s. 52
  3. ↑ Kanniainen, Vesa: Taloustieteessä ei laadita suhdanne-ennusteita. Tieteessä tapahtuu, 2009, nro 3. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Marx, Karl: Pääoma, osa 1 ss. 45-140

Kirjallisuutta

Suomennetut teokset

  • Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. (Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie, 1841.) Suomennos, johdantoluku ja selitykset: Jukka Heiskanen. SoPhi 97. Minerva: Jyväskylän yliopisto: Karl Marx -seura, 2005. ISBN 952-5591-02-6.
  • Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. (Zur Kritik der Hegelschen Rechtsphilosophie, 1843.) Suomennos, johdantoluku ja selitykset: Jukka Heiskanen. Johdanto, suomentanut Vesa Oittinen. SoPhi 111. Helsinki: Jyväskylä: Minerva: Karl Marx -seura, 2009. ISBN 978-952-492-181-7.
  • Filosofian kurjuus. (Misère de la philosophie: Réponse a la philosophie de la misère de M. Proudhon, 1847.) Käännöksen alkuteos: Ništšeta filosofii. Suomentajat: Matti Viikari, Reijo Käkelä, Anssi Sinnemäki, Kerttu Juntunen & Antero Tiusanen. Tieteellisen sosialismin kirjasto. Moskova: Edistys, 1971.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Kommunistinen manifesti. (Manifest der kommunistischen Partei, 1848.) Suomentaneet Juha Koivisto, Markku Mäki ja Timo Uusitupa. Johdanto: Eric Hobsbawm. Johdanto englanninkielisestä teoksesta The communist manifesto: A modern edition, 1998. Tampere: Vastapaino, 1998. ISBN 951-768-016-3.
  • Kansantaloustieteen arvostelua. (Zur Kritik der politischen Ökonomie, 1859.) Marx-Engels: Werke -laitoksen 13. osasta suomentanut Antero Tiusanen. Työväenliikkeen tietokirjoja, Taskusarja. Helsinki: Kansankulttuuri, 1970.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Erster Band: Der Produktionsprozeß des Kapitals, 1867.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos O. V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova: Edistys, 1974.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Zweiter Band: Der Zirkulationsprozeß des Kapitals, 1893.) Valmistanut painoon Friedrich Engels. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova: Edistys, 1974.
  • Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. (Das Kapital. Kritik der politischen Ökonomie: Dritter Band: Der Gesamtprozeß der kapitalistischen Produktion, 1894.) Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen. Moskova: Edistys, 1976.
  • Marx, Karl & Engels, Friedrich: Valitut teokset. 6 osaa. Suomentaneet Antero Tiusanen ym. Moskova: Edistys, 1978–1979.
  • Taloudellisfilosofiset käsikirjoitukset 1844. (Ekonomitšesko-filosofskije rukopisi 1844 goda, julkaistu 1932.) Suomennos: Antero Tiusanen. Tieteellisen sosialismin kirjasto. Moskova: Edistys, 1973. (sisältyy myös teokseen Marx & Engels, Valitut teokset, osa 1)
  • Vuosien 1857–1858 taloudelliset käsikirjoitukset (”Grundrisse”). (Grundrisse der Kritik der politischen Ökonomie, käsikirjoitus 1858, julkaistu 1941.) Suomentanut Antero Tiusanen. Osat 1–2. Moskova: Progress, 1986.

Muuta kirjallisuutta

  • Desai, Meghnad: Marxin kosto: Kapitalismin uusi nousu ja valtiokeskeisen sosialismin kuolema. (Marx’s revenge: The resurgence of capitalism and the death of statist socialism, 2003.) Suomentanut Timo Soukola. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-077-0.
  • Berlin, Isaiah: Karl Marx: Elämäkerta. (Karl Marx – his life and environment, 1939.) Jokamiehen korkeakoulu 28. Helsinki: Otava, 1968.
  • Koivisto, Juha & Oittinen, Vesa (toim.): Mega-Marx: Johdatus uuteen Marxiin. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-316-6.
  • Schanz, Hans-Jørgen: Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. (Karl Marx i tilbageblik efter murens fald, 1994.) Esipuhe: Arto Noro. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Tutkijaliiton julkaisusarja 81. Helsinki: Tutkijaliitto, 1996. ISBN 951-9297-98-7.
  • Oittinen, Vesa (toim.): Marx ja Venäjä. Aleksanteri papers 1:2006. Helsinki: Aleksanteri-instituutti, 2006. ISBN 952-10-2870-X.
  • McLellan, David: Karl Marx: Elämä ja teokset. (Karl Marx: His life and thought, 1974.) Suomentanut Antero Tiusanen. Helsinki: Love kirjat, 1990. ISBN 951-8978-07-7.
  • Misik, Robert: Marx jokamiehelle. (Marx für Eilige, 2003.) Suomentanut Jukka Heiskanen. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-19695-2.
  • Wheen, Francis: Karl Marx. (Karl Marx, 1999.) Suomentanut Aarne T. K. Lahtinen. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-16826-6.
  • Wheen, Francis: Marxin Pääoma. (Marx’s Das Kapital: A biography, 2007.) Suomentanut Kimmo Paukku. Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7140-1.
  • Nevalainen, Eino & Peltonen, Matti Antero: Marxilainen kansantaloustiede. 2. korjattu painos. Helsinki: Kansankulttuuri, 1972. ISBN 951-615-003-9.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karl Marx.

Teoksia verkossa

Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja

 

Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link GA

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karl_Marx&oldid=12212574”