Ero sivun ”Ammoniumrauta(II)sulfaatti” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p Käyttäjän 195.13.151.106 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän WikitanvirBot tekemään versioon. |
p r2.6.4) (Botti muokkasi: it:Sale di Mohr |
||
| Rivi 35: | Rivi 35: | ||
[[es:Sal de Mohr]] |
[[es:Sal de Mohr]] |
||
[[fr:Sel de Mohr]] |
[[fr:Sel de Mohr]] |
||
[[it: |
[[it:Sale di Mohr]] |
||
[[hu:Mohr-só]] |
[[hu:Mohr-só]] |
||
[[nl:Mohrs zout]] |
[[nl:Mohrs zout]] |
||
Versio 23. marraskuuta 2011 kello 21.05
| Ammoniumrauta(II)sulfaatti | |
|---|---|
[[Tiedosto:  |275px|]] |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | (NH4)Fe(SO4)2 |
| Moolimassa | 284,074 |
| Ulkomuoto | Vaaleanvihreää kiteistä ainetta[1] |
| Sulamispiste | 100–110°C (hajoaa) [1] |
| Tiheys | 1,864 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | 26,9 g/100 ml (20°C)[1] |
Ammoniumrauta(II)sulfaatti ((NH4)2Fe(SO4)2) on ammonium-, rauta- ja sulfaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Luonteeltaan se on kaksoissuola ja esiintyy usein heksahydraattina (NH4)2Fe(SO4)2·6H2O (CAS 7783-85-9), jolloin sitä nimitetään Mohrin suolaksi. Yhdistettä käytetään pääasiassa analyyttisessä kemiassa. Ammoniumioni ja rauta muodostavat myös toisen sulfaattikaksoissuolan ammoniumrauta(III)sulfaatin, jossa rauta on hapetusluvulla +III, .
Valmistus
Ammoniumrauta(II)sulfaattia saadaan ammonium- ja rauta(II)sulfaattien välisellä reaktiolla. Aineet liuotetaan veteen ja joukkoon lisätään hieman rikkihappoa ja tuote uudelleenkiteytetään liuoksesta.[2]
- (NH4)SO4 + FeSO4 → (NH4)2Fe(SO4)2
Käyttö
Ammoniumrauta(II)sulfaattia käytetään pääasiassa analyyttisessä kemiassa. Se on sekä kiinteänä että liuoksena vaikeammin hapettuva kuin esimerkiksi rauta(II)sulfaatti ja soveltuu siten paremmin primääriseksi standardiksi määritettäessä hapettavien titrausliuosten konsentraatioita. Yhdistettä käytetään erityisesti kromaatti-, cerium(IV)- ja permanganaattititrauksissa primäärisenä standardina tai takaisintitrauksissa.[3] [4]
Lähteet
- ↑ a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 461. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ V K Ahluwalia, Sunita Dhingra: College Practical Chemistry, s. 134. Universities Press, 2005. ISBN 978-81-7371-506-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.03.2011). (englanniksi)
- ↑ Alan M. Stolzenberg :Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.03.2011
- ↑ Thomas R. Dulski: A manual for the chemical analysis of metals, s. 38. ASTM International, 1996. ISBN 978-0803120662. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.03.2011). (englanniksi)