Limes norrlandicus

Tämä kuusimetsä Örebrossa, Ruotsissa, on kutakuinkin Limes norrlandicuksella. Etelämpänä laajat havumetsät ovat harvinaisuus.

Limes norrlandicus (”Norlannin raja”) on Skandinavian niemimaalla ilmenevä ilmasto-, maaperä- ja kasvillisuustyyppien raja. Se on myös ollut kulttuurinen ja elinkeinonharjoitukseen liittyvä raja.

Limes norrlandicuksen raja noudattelee Ruotsissa boreaalisen havumetsävyöhykkeen etelärajaa. Sen pohjoispuolella metsät ovat valtaosin havumetsiä, maaperä hapan ja talvi on luminen, pitkä ja kylmä. Eteläpuolella hallitsevat rehevät sekametsät ja edelleen etelämpänä puhtaat lehtimetsät, maaperä multavaa ja talvet useimmiten lauhoja ja vähälumisia. Limes norrlandicus kulkee Etelä-Ruotsin halki siten, että Tukholma jää juuri ja juuri vyöhykkeen eteläpuolelle. Suomen kohdalla Limes Norrlandicus koukkaa pohjoiseen päin, mutta Suomen alueesta sen eteläpuolelle kuuluu vain ohut kaistale etelärannikolla. Ruotsissa kasvillisuustyypin raja on selvästi erottuva.

Ruotsissa Limes norrlandicus on ollut vuosituhannet kulttuurinen ja taloudellinen rajavyöhyke, sillä sen eri puolet ovat soveltuneet erilaisten elinkeinojen harjoittamiseen. Jo kivikaudella Limes norrlandicus oli Ruotsin alueen osalta liuske-kvartsiittikulttuurin eteläraja ja toisaalta skandinaavinen kuoppakeramiikka ei ulottunut sitä pohjoisemmaksi. Myöhemmin, pronssikaudelta lähtien, Limes Norrlandicus vakiintui maanviljely- ja pyyntikulttuurin rajaksi. Rautakaudella Limes norrlandicus on suomalais-ugrilaiseen pyyntiväestöön usein yhdistettyjen rautakautisten järvihautojen esiintymisalueen eteläraja. Toisaalta se on skandinaavien asutuksesta kertovien viikinkiajan riimukivien esiintymisen pohjoisraja.

Kulttuuriraja on saattanut ainakin ajoittain olla myös kieliraja. Sen pohjoispuolella on viimeistään rautakaudella ilmeisesti puhuttu lähinnä nykyisten saamelaiskielten esimuotoja, ja eteläpuolella ilmeisesti skandinaavisia kieliä. Tätä aikaisemmista kielioloista on esitetty erilaisia näkemyksiä. Esimerkiksi Ante Aikion mukaan Pohjois-Fennoskandiassa olisi vielä ajanlaskun alun tienoilla puhuttu tuntematonta paleoeurooppalaista kieltä, joka ensimmäisen vuosituhannen jaa. alkupuolella joutui saamelaiskielten syrjäyttämäksi. Aikion mukaan siis saamen leviäminen Skandinaviassa etelään päin on alle 2 000 vuoden ikäinen tapahtuma, eikä Skandinavian Limes norrlandicus ole sitä aikaisemmin voinut olla uralilaisen kielikunnan eteläraja.

Vyöhykkeen eteläpuolella ovat asuneet maata viljelleet germaanisten kielten puhujat, jotka ehkä vasta keskiajalta lähtien alkoivat laajemmassa määrin levittäytyä rajan pohjoispuolelle.

Lähteet

• Küster, Hansjörg: ”Indo-European and Finno-Ugric cultures and languages from the perspective of biology and environmental history”, The roots of peoples and languages of Northern Eurasia I, s. 69–83. Toim. Julku, Kyösti & Wiik, Kalevi. Societas Historiae Fenno-Ugricae, 1998. ISBN 951-97040-2-7.