Ero sivun ”Resonantti” versioiden välillä
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Resonantti''' (latinan verbistä ''resonare'' 'soida, kaikua') on [[pulmoninen|pulmonisten]] [[konsonantti]]en [[ääntötapa]], jossa ilma virtaa ulos [[ääntöväylä]]stä muodostamatta hankaushälyä (kuten [[frikatiivi|frikatiiveissa]]) tai sulkeumaa (kuten [[klusiili|klusiileissa]]). Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. |
'''Resonantti''' (latinan verbistä ''resonare'' 'soida, kaikua') on [[pulmoninen|pulmonisten]] [[konsonantti]]en [[ääntötapa]], jossa ilma virtaa ulos [[ääntöväylä]]stä muodostamatta hankaushälyä (kuten [[frikatiivi|frikatiiveissa]]) tai sulkeumaa (kuten [[klusiili|klusiileissa]]). Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä [[foneemi|foneemeina]]. |
||
Sivut = 58-61 | Selite = | Julkaisupaikka = Juva | Julkaisija = WSOY | Tunniste = | www = | www-teksti = | |
|||
Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref> Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä [[foneemi|foneemeina]]. |
|||
Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin: |
Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin: |
||
| Rivi 10: | Rivi 8: | ||
**[[Puolivokaali]]t |
**[[Puolivokaali]]t |
||
== |
==Lähteet== |
||
{{Kirjaviite | Tekijä = Wiik, Kalevi | Nimeke = Fonetiikan perusteet | Suomentaja = | Vuosi = 1981| Luku = | |
{{Kirjaviite | Tekijä = Wiik, Kalevi | Nimeke = Fonetiikan perusteet | Suomentaja = | Vuosi = 1981| Luku = | |
||
Sivut = 58-64 | Selite = | Julkaisupaikka = Juva | Julkaisija = WSOY | Tunniste = | www = | www-teksti = | |
|||
Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }} |
Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }} |
||
{{Verkkoviite | Osoite = http://suomisanakirja.fi/approksimantti | Nimeke = Suomisanakirja: Approksimantti | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 28.9.2011 | Kieli = }} |
{{Verkkoviite | Osoite = http://suomisanakirja.fi/approksimantti | Nimeke = Suomisanakirja: Approksimantti | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 28.9.2011 | Kieli = }} |
||
Versio 28. syyskuuta 2011 kello 12.42
Resonantti (latinan verbistä resonare 'soida, kaikua') on pulmonisten konsonanttien ääntötapa, jossa ilma virtaa ulos ääntöväylästä muodostamatta hankaushälyä (kuten frikatiiveissa) tai sulkeumaa (kuten klusiileissa). Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä foneemeina.
Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin:
- Nasaalit
- Tremulantit
- Approksimantit
- Lateraaliset approksimantit
- Puolivokaalit
Lähteet
Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet, s. 58-64. Juva: WSOY, 1981. Suomisanakirja: Approksimantti suomisanakirja.fi. Viitattu 28.9.2011.