Puuleopardi
Malline:Taksonomian alku eläimet Vaarantunut Malline:Taksonomian kuva Malline:Taksonomian luokitus Malline:Taksonomian kunta Malline:Taksonomian pääjakso Malline:Taksonomian alajakso Malline:Taksonomian luokka Malline:Taksonomian lahko Malline:Taksonomian heimo Malline:Taksonomian suku Malline:Taksonomian laji Malline:Taksonomian luokituksen loppu Malline:Taksonomian loppu
Puuleopardi (Neofelis nebulosa) eli puutiikeri on Felidae-heimoon kuluva petoeläin. Lajia tavataan Etelä-Aasian trooppisissa metsissä. Puuleopardi on luokiteltu uhanalaiseksi. Lajia uhkaa salametsästys ja sen elinympäristöjen katoaminen.
Ulkonäkö ja biologia
Puuleopardin nimi on harhaanjohtava, sillä se ei kuulu samaan sukuun leopardien kanssa. Lajin luokittelu on tuottanut aina ongelmia tutkijoille. Sille onkin annettu tieteelliseksi nimeksi Neofelis, joka tarkoittaa "uudiskissaa". Nimi viittaa johonkin ennennäkemättömään. Puuleopardilla ei ole nykyisin eläviä lähisukulaisia, mutta se on nykyisistä kissaeläimistä läheisintä sukua muinaisten sapelihammaskissojen kanssa ja sillä on vielä nykyäänkin joitakin niiden piirteitä.
Puuleopardi poikkeaa ulkonäkönsä puolesta monella tapaa muista kissaeläimistä. Se onkin luokiteltu milloin isoksi kissaeläimeksi, milloin pieneksi kissaeläimeksi. Puuleopardin ruumiinpituus on 60–95 senttiä ja sillä on poikkeuksellisen pitkä, tasapaksu häntä suhteessa ruumiin kokoon. Hännällä voi olla pituutta jopa 110 senttiä eli se voi olla yli puolet eläimen koko pituudesta. Puuleopardi on huomattavasti tavallista leopardia pienempi: pedon paino vaihtelee 15 ja 24 kilon välillä ja uros on naarasta kookkaampi. Sen kallo on kissaeläimelle lyhyt ja sillä on ruumiin kokoon nähden suurimmat kulmahampaat kaikista kissaeläimistä.
Puuleopardi on ruumiinrakenteeltaan sopeutunut hyvin elämään korkealla puiden oksilla. Sen ruumis on vanttera ja pitkänomainen. Sillä on suhteellisen suuret tassut ja lyhyehköt jalat, jotka soveltuvat kapeilla oksilla liikkumiseen. Huomattavan pitkä ja paksu häntä puolestaan auttaa petoa säilyttämään tasapainonsa vaikeakulkuisessa latvustossa. Puuleopardi on ainoa kissaeläin, jonka ranteet taipuvat täydet 180 astetta. Tämän ominaisuuden ansiosta se voi laskeutua vaivattomasti pystysuoraa puunrunkoa pitkin pää alaspäin tai vaikka roikkua vaakasuorasta oksasta pitäen kiinni vain takajalkojensa kynsillä. Sen tiedetään myös liikkuvan silloin tällöin oksilla selkä maata kohti. Eläimellä on pitkät ja terävät kynnet, jotka pureutuvat hyvin puun pintaan ja takaavat tiukan pidon. Puuleopardi onkin kokoisekseen petoeläimeksi erinomainen kiipeilijä.
Puuleopardin silmät ovat hyvin sopeutuneet yöelämään. Simien värikalvo on kellertävä ja pupillit supistuvat kirkkaassa valossa pystysuoriksi viiruiksi kuten kissalla.
Turkki
Myös puuleopardin karvoitus on petoeläinten joukossa ulkonäkönsä suhteen erikoislaatuinen. Tiheän ja pehmeän turkin pohjaväri vaihtelee tuhkanharmaasta kellertävänharmaaseen. Selässä turkki on joskus punavivahteinen ja vatsapuolella hyvin vaalea. Pohjaväriä koristavat pienet täplät ja suuret tummat laikut, pilvenhattarakuviot, joiden mukaan eläin on saanut englanninkielisen nimensä "clouded leopard". Pilvikuvioita on eläimen kupeissa ja selässä, ja ne muodostuvat tummista, pitkulaisista rinkuloista, joiden keskellä on hieman pohjaväriä tummempaa turkkia. Lisäksi sillä on kaulassa, vatsassa ja raajoissa pienempiä tummia laikkuja. Häntä on tyvestä laikukas ja kärjestä rengasjuovainen. Selän keskellä on kaksi pitkittäistä juovaa ja niiden lisäksi puuleopardilla on viiruja myös niskassa kaulassa ja poskissa. Kuviointi tarjoaa pedolle loistavan suojavärin sen liikkuessa puun latvustossa.
Ravinto
Puuleopardin elintavoista ei tiedetä kovinkaan paljoa, silä tämä arka eläin liikkuu enimmäkseen öisin vaikeakulkuisen sademetsän latvustossa. Se saalistaa hyvin erilaisia saaliseläimiä, mm. oravia, erilaisia lintuja (kuten metsäviiriäisiä) ja jopa gipponin kokoisia apinoita. Pedon suuret kulmahampaat mahdollistavat tehokkaan tappamisen ja se voikin ottaa hengiltä paljon itseään suurempia eläimiä kuten villisikoja ja hirvieläimiä. Puuleopardi vaanii saalistaan puun oksien suojissa ja pudottautuu sieltä uhrinsa niskaan. Se osaa myös kalastaa.
Tarhaoloissa puuleopardit joutuvat yleensä tyytymään valmiiksi tapettuun ravintoon, mutta paikoin niille tarjotaan virikkeenä eläviä viiriäisiä, jotka ne saavat itse ottaa päiviltä. Täysikasvuinen peto tarvitsee 170–450 grammaa ruokaa päivittäin, mutta voi syödä kerralla enemmänkin. Kun se saa saaliikseen linnun se kynii tämän ennen syömistä, jotta höyheniä ei joudu vatsaan.
Lisääntyminen
Puuleopardia on erittäin vaikea havaita luonnossa sen piilottelevan elämäntavan vuoksi. Tiedot sitä perustuvat pääosin paikallisten kyläyhteisöjen kertomuksiin ja pienen tarhakannan tutkimukseen. Villien yksilöiden elämästä ei tiedetä juuri mitään, joten puuleopardien lisääntymisenkin tutkiminen on täysin tarhattujen eläinten varassa.
Tarhaoloissa puuleopardien lisäännyttäminen on ollut vaikeaa. Uros ja naaras kiintyvät toisiinsa vain pitkän ajan kuluessa ja usein käy niin, että uros mieluummin tappaa naaraan, kuin parittelee tämän kanssa. Tästä johtuen näiden eläinten parittaminen tarhaoloissa on hyvin riskialtista puuhaa. Parin muodostaminen vie näiltä kissaeläimiltä pitkän aikaa, mutta on myös havaittu, että kun uros ja naaras ovat kiintyneet toisiinsa, niistä tulee hyvin läheiset. Eläinten käytös viittaa siihen, että ne saattavat olla yksiavioisia, mikä olisi kissaeläinten keskuudessa ainutlaatuista.
Tarhaoloissa urosten tiedetään tappaneen naaraita, vaikka olisivat viettäneet näiden kanssa jo useita viikkoja samassa häkissä. Ei tiedetä ovatko puuleopardiurokset myös luonnossa yhtä hyökkääviä naaraita kohtaan, mutta toistaiseksi aggressiivista käytöstä ei ole onnistuttu selittämään. Puuleopardit parittelevat yöllä, joten tutkijoiden on vaikea havainnoida samaan häkkiin laitettua pariskuntaa kriittisellä hetkellä.
On myös havaittu, että puuleopardiurokset ovat tarkkoja kumppaninsa iästä. Sukukypsää urosta ei voi parittaa reilusti nuoremman naaraan kanssa, sillä se käyttäytyy usein aggressiivisesti liian nuoria yksilöitä kohtaan ja tappaa nämä herkästi. Naaras sen sijaan hyväksyy lähes poikkeuksetta seurakseen minkä tahansa uroksen sen iästä ja ulkonäöstä riippumatta.
Parittelujakso kestää noin viikon ja koko sinä aikana ei hoitajilla ole mitään asiaa edes kesyjen eläinten lähelle. Kiiman aikana uros ja naaras eivät syö mitään niille tarjottavaa ruokaa, joten paritteluajan huomataan helposti päättyvän sitten, kun häkkiin tuotu ruoka alkaa taas maistua pariskunnalle.
Naaraan kantoaika on noin 86–95 päivää ja tuon ajan lopulla se alkaa käyttäytyä levottomasti. Se synnyttää kerralla 2–4 pentua, useimmiten kaksi. Naaras synnyttää pennut mielellään puun onkaloon ja ne avaavat silmänsä 10–12 päivän ikäisinä. Pesän ulkopuolelle ne uskaltautuvat ensi kertaa kolmiviikkoisina. Täysin itsenäisiä niistä tulee 9 kuukauden iässä. Puuleopardi saavuttaa sukukypsyyden kahden vuoden iässä. Vankeudessa se elää keskimäärin 11-vuotiaaksi, mutta voi saavuttaa jopa 17 vuoden iän.
Jossakin eläintarhoissa pennut erotetaan emostaan heti syntymän jälkeen. Puuleopardien käytös on hyvin arvaamatonta ja sekä urosten että naaraiden on havaittu tappavan omia pentujaan. Käytöksen syytä ei tiedetä, mutta toistaiseksi jokainen syntynyt pentu on suojelun kannalta niin tärkeä, ettei niitä haluta asettaa turhaan vaaraan. Yleensä tarhaoloissa elävien eläinten ei haluta tottuvan ihmisten läsnäoloon, jotta niiden mahdollisuudet selvitä vapaina luonnossa parantuisivat, mutta puuleopardien kohdalla tilanne on toinen. Huonosti tunnettuja eläimiä on helpompi tarkkailla, mikäli ne ovat edes hieman kesyjä. Lisäksi niiden siirtäminen ja lääkitseminen on tällöin helpompaa. Kesyt kissaeläimet eivät ole haitallisia tarhausohjelman kannalta, sillä toistaiseksi vankeudessa syntyneitä yksilöitä ei aiota vapauttaa luontoon, vaan niiden avulla pyritään kasvattamaan pienehköä tarhakantaa suuremmaksi ja oppimaan lisää näistä huonosti tunnetuista eläimistä.
Tämä laji kiintyy ihmiseen poikkeuksellisen syvästi, eikä ihmisen tarvitse yleensä juurikaan pelätä kesyn eläimen seurassa. Suuret kissapedot ovat yleensä myös ihmiseen tottuneina vaarallisia hoitajilleen ja saattavat jopa käydä ihmisen kimppuun herkemmin, kun on tottunut näiden läsnäoloon. Puuleopardit ovat leikkisiä ja telmivät mielellään myös hoitajiensa kanssa, joskin aikuisen yksilön kanssa tällainen paini voi olla uhkarokeaa.
Elinympäristö ja levinneisyys
Puuleopardi elää eteläisen Aasian tiheissä ja vaikeakulkuisissa trooppisissa metsissä. Sen elinalue tunnetaan huonosti, mutta sitä on tavattu ainakin Pohjois-Intiassa, Nepalissa, Etelä-Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa aina Malakan niemimaalle asti. Lisäksi lajia tavataan Indonesiassa Borneon ja Sumatran suurilla saarilla. Kiinan Etelärannikolla sijaitsevalta Hainanin saarelta puuleopardi on jo ilmeisesti hävinnyt ja Taiwanin ja Malesian kannat ovat sukupuuton partaalla.
Puuleopardi on trooppisten metsien asukas, jota tavataan jopa 2 500 metrin korkeudessa meren pinnasta. Se on arka yöeläin, joka viettää lähes koko elämänsä puiden oksilla kiipeillen.
Kannan koko ja suojelutoiminta
Puuleopardien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, sillä huonosti tunnetusta lajista on vaikea tehdä yksilölaskentaa. Kannan kooksi on kuitenkin arvioitu 4 000–10 000 yksilöä ja laji on luokiteltu uhanalaiseksi. Vankeudessa puuleopardeja elää parisataa, mutta kannan lisääminen tarhaoloissa on vaikeaa. Vain n. 20 prosenttia tarhatuista eläimistä on saanut omia jälkeläisiä.
Luonnonvaraisten puuleopardien huonosta tuntemuksesta kielii jotain se, ettei yhdestäkään yksilöstä ole toistaiseksi onnistuttu saamaan valokuvakuvaa sen luonnollisessa elinympäristössä. Silti tätä salaperäistä petoa uhkaavat monet vaarat. Salametsästys on verottanut kantoja, sillä eläimen kaunis turkki on kysyttyä tavaraa pimeillä markkinoilla. Lisäksi puuleopardin eri ruumiinosia käytetään raaka-aineena perinteisissä lääkkeissä, joilla uskotaan olevan parantavia ominaisuuksia. Tällaiset rohdot ovat suosittuja erityisesti Kiinassa, missä varakkaat ihmiset ovat valmiita pulittamaan niistä suuria summia. Etelä-Kiinassa on puuleopardin lihaa löydetty jopa paikallisten ravintoloiden ruokalistoilta.
Lisäksi puuleopardien kantaa verottaa sopivien elinympäristöjen katoaminen. Aasiassa kaadetaan jatkuvasti suuria alueita sademetsää viljelysten, asumuksien ja laidunalueiden tieltä. Jotta puuleopardi säilyisi luonnossa, sille on turvattava kylliksi elinalueita ja saalista.
Puuleopardin tilanne ei kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi yhtä paha kuin useimmilla muilla uhanalaisilla eläimillä. Vaikka lajia uhkaakin elinalueiden katoaminen, on kanta ainakin toistaiseksi elinkelpoinen eikä peto ole välittömässä vaarassa kuolla sukupuuttoon. Kansainvälisen yhteistyön edistyessä on onnistuttu mm. kieltämään metsästys puuleopardin tärkeimmillä asuinalueilla. Tämän ansiosta pedoille riittää alueilla riittävästi saalista.
Kaikki tutkimustyö, mitä puuleopardien parissa tehdään, tapahtuu eläintarhoissa ja -puistoissa elävien yksilöiden parissa. Laji opitaan tuntemaan kuitenkin koko ajan paremmin ja sitä mukaa myös sen suojelu helpottuu. Uhanalaisille kissapedoille on perustettu myös omia tarhoja, joissa eläimiä tutkitaan ja pyritään lisäännyttämään. Yksi näistä tarhoista on Khao Kheowin eläinpuisto Thaimaassa. Siellä on jo saatettu onnistuneesti maailmaan muutamia puuleopardin pentuja.
Alalajit
Puuleopardilla on neljä tunnettua alalajia:
Neofelis nebulosa brachyurus, esiintyy Taiwanissa
Neofelis nebulosa diardi, elää Borneolla ja Malakan niemimaalla
Neofelis nebulosa macrosceloides, tavataan Burmassa ja Nepalissa
Neofelis nebulosa nebulosa, esiintyy Etelä-Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa